Hyppää sisältöön
Media

Hakuilmoitus: valtionavustus lajien uhanalaisuusarvionnista vastaaville työryhmille, uhanalaisten lajien suojelua edistäville työryhmille sekä lajiston valtakunnalliseen seurantaan

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 15.2.2023 16.04

Ympäristöministeriö ilmoittaa haettavaksi vuoden 2023 valtionavustuksen lajien uhanalaisuusarvioinnista vastaavien työryhmien ja muiden uhanalaisten lajien suojelua edistävien työryhmien hankkeisiin, uhanalaisimpien lajien suojelutoimiin sekä lajiston valtakunnallisen seurannan toteuttamiseen. Avustukset myönnetään valtionavustuslain mukaisina erityisavustuksina yhteisöjen toimintaan ja toimenpiteisiin. Hakuaika alkaa 15.2.2023 ja hakemukset ympäristöministeriölle tulee toimittaa viimeistään 5.3.2023.

1. Avustuksen kohteena oleva toiminta

Avustuksen kohteena ovat Suomen perhos- ja sienilajien uhanalaisuusarvioinnin edellyttämä pitkäjänteinen työ eliötyöryhmissä sekä siihen liittyvät hankkeet, kuten lajien esiintymien kartoitukset ja seuranta, tiedon kokoaminen ja lajien suojelun edistäminen. Lisäksi avustusta voidaan käytettävissä olevan määrärahan puitteissa myöntää myös muuhun lajien uhanalaisuusarviointia palvelevaan luonnonsuojelulain soveltamisalaan kuuluvan lajiston valtakunnalliseen seurantaan sekä luonnonsuojelulain soveltamisalaan kuuluvien, korkeassa häviämisriskissä olevien lajien lajikohtaisten työryhmien hankkeisiin ja erityisten suojelutoimenpiteiden toteuttamiseen. 

Avustukset maksetaan ympäristöministeriön momentilta 35.10.21 (Eräät luonnonsuojelun menot). Tässä ilmoituksessa tarkoitettuun toimintaan on vuodelle 2023 varattu enintään 350 000 euroa. Valtionavustukset ympäristöministeriön hallinnonalalla edistävät ministeriön kannalta myönteisiä yhteiskunnallisia arvoja ja vaikutuksia sekä ministeriön strategisia tavoitteita. Valtionavustukset ovat harkinnanvaraisia etuuksia.

2. Edellytykset hakijalle

Perhos- ja sienilajeihin keskittyvillä työryhmillä on oltava käytännössä osoitettu kokemus ja osaaminen lajien uhanalaisuusarvioinnin edellyttämistä tietotarpeista sekä erinomainen asiantuntemus kohteena olevasta eliöryhmästä. Muun kuin uhanalaisuusarviointiin liittyvän toiminnan osalta hakijoilla on oltava riittävä osaaminen ja kohteena olevien lajien tuntemus, sekä lajiston seurannan osalta osaaminen, kokemus ja edellytykset seurannan ja sen edellyttämän tiedonhallinnan toteuttamiseksi.

Hakijan tulee olla yhteisö. Hakija ei voi olla yksityishenkilö eikä toiminimi.

3. Avustuksen hakeminen

Avustusta haetaan kirjallisesti ympäristöministeriöstä 5.3.2023 mennessä. Hakemukset toimitetaan allekirjoitettuina ja skannattuina ympäristöministeriön kirjaamoon, [email protected], tai allekirjoitettuina ympäristöministeriöön postiosoitteeseen PL 35 Valtioneuvosto tai käyntiosoitteeseen Ritarikatu 2B. Sähköpostin osoitekenttään tai kirjeeseen merkitään ” Valtionavustushaku, Dnro VN/8036/2022”.

Vapaamuotoisessa hakemuksessa tulee kuvata haettavan avustuksen kohteena oleva keskeinen toiminta vuonna 2023 sekä eritellä mahdolliset palkkakulut ja palkkiot, seminaari- ja kokouskulut, maastokäynneistä aiheutuvat kulut sekä mahdolliset muut erityiset kulut. 

Hakemuksessa tulee olla hankesuunnitelma, missä tulee olla 

  • haettavan avustuksen määrä 
  • hankkeen rahoitussuunnitelma: kokonaisbudjetti, muista rahoituslähteistä (esim. kunta, muut ministeriöt, säätiöt/yritykset/yksityiset tuet) haettavat rahoitukset sekä haettavan avustuksen määrä ja kokonaisbudjetin suunniteltu jakautuminen menolajeittain 
  • tarvittaessa hankeorganisaatio ja tärkeimmät sidosryhmät nimettynä 
  • liitteinä voidaan toimittaa muita toteutukseen olennaisesti liittyviä tietoja hakijan harkinnan mukaan. 
  • hakijan yhteystiedot 
  • allekirjoitus. Hakemukseen on liitettävä selvitys yhteyshenkilön oikeudesta toimia yhteisön lukuun (nimenkirjoitusoikeus).

4. Hakemusten arviointi

Avustusten harkintaa tehdään hakijoiden toimittamien hakemusten perusteella, valtionavustuslain 5 §:n ja 7 §:n mukaisesti. Avustuksen myöntäminen perustuu kokonaisharkintaan, jossa otetaan huomioon hakijan edellytykset hakemuksen kohteena olevan toiminnan järjestämiseksi sekä sen maantieteellinen kattavuus ja vaikuttavuus. Myönnettävän avustuksen määrä voi vaihdella näiden harkintakriteerien perusteella. 

5. Valtionavustuspäätökset 

Ympäristöministeriö tekee hyväksytyille hakemuksille hakuajan päätyttyä erityisavustuspäätöksen, myönteisen tai kielteisen. Ministeriö voi myöntää avustusta myös haettua vähemmän. 

Päätökset pyritään tekemään 14.4.2023 mennessä. Avustuspäätös sisältää ehdot, joita avustuksen saajan tulee noudattaa. Avustus maksetaan avustuspäätöksen nojalla yhdessä erässä hakijan ilmoittamalle tilille.

6. Raportointi ja kirjanpito 

Avustuksen saajan tulee antaa valtionavustuslain 12 §:n ja 14 §:n perusteella valtionapuviranomaiselle avustuksen maksamiseksi ja valtionavustuspäätöksen ehtojen noudattamisen valvomiseksi oikeat ja riittävät tiedot.

Ministeriöllä on oikeus suorittaa valtionavustuksen maksamisessa ja käytön valvonnassa tarpeellisia valtionavustuksen saajan talouteen ja toimintaan kohdistuvia tarkastuksia. 

Jos valtionavustus on myönnetty käytettäväksi valtionavustuspäätöksen mukaista käyttötarkoitusta toteuttavan muun kuin saajan hankkeeseen tai toimintaan, ministeriöllä on oikeus tarvittaessa tarkastaa valtionavustuspäätöksen mukaista toimintaa tai hanketta toteuttavan taloutta ja toimintaa. 

Kirjanpito on järjestettävä siten, että avustuksen käyttöä voidaan seurata kirjanpidosta luotettavasti omalla kustannuspaikallaan.

Valtionavustuksen saajan on korvauksetta annettava tarkastusta suorittavalle virkamiehelle ja tilintarkastajalle kaikki tarkastuksen kannalta tarpeelliset tiedot ja selvitykset, asiakirjat, tallenteet ja muu aineisto sekä muutoinkin avustettava tarkastuksessa.

Valtionavustuksen saajan tulee viipymättä palauttaa virheellisesti, liikaa tai ilmeisen perusteettomasti saamansa valtionavustus tai sen osa. Valtionavustuksen saajan tulee palauttaa valtionavustus tai sen osa myös, jos sitä ei voida käyttää valtionavustuspäätöksessä edellytetyllä tavalla. 

7. Sovellettava lainsäädäntö ja erityisavustuksen ehdot

Ympäristöministeriön myöntämät avustukset ovat harkinnanvaraisia. Valtionavustuksista säädetään valtionavustuslailla (688/2001), jota sovelletaan valtionavustuksen myöntämisen perusteisiin sekä myöntämiseen, maksamiseen, käyttämiseen, käytön valvontaan ja takaisinperintään sekä niihin liittyviin menettelyihin. Tässä hakukuulutuksessa tarkoitetut avustukset myönnetään valtionavustuslain mukaisina erityisavustuksina hakemuksen kohteena olevaan toimintaan ja toimenpiteisiin.

Valtionavustukset myönnetään hakemuksesta. Avustuksen saamisen edellytyksiä valtionavustuslain nojalla ovat: 

  • käyttötarkoituksen yhteiskunnallinen hyväksyttävyys 
  • valtionavustuksen perusteltavuus avustukselle asetettujen tavoitteiden kannalta 
  • tarpeellisuus hankkeen tai toiminnan laatuun, laajuuteen ja muihin tukiin nähden sekä 
  • avustuksen kilpailuneutraalisuus. 

Hallintoasioissa noudatettavaa menettelyä ohjaa hallintolaki (434/2003), jossa säädetään mm. asioiden käsittelystä viivytyksettä, asioiden selvittämisvelvollisuudesta ja päätösten perustelemisesta. Valtionavustuksia käsiteltäessä on hallintolain säännökset huomioitava. 

Valtionapuviranomaisen päätökseen saa vaatia oikaisua. Oikaisuvaatimuksesta säädetään hallintolaissa. Oikaisuvaatimus on tehtävä päätöksen tehneelle valtionapuviranomaiselle eli ympäristöministeriölle. Valtionapuviranomaisen oikaisuvaatimukseen antamaan päätökseen haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Muutoksenhaussa hallintotuomioistuimeen noudatetaan lakia oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019).

Avustusmenettelyssä sovelletaan lisäksi ympäristöministeriön erityisavustuksen ehtoja ja rajoituksia (ym.fi).

Avustusta saa käyttää vain siihen tarkoitukseen, johon se on myönnetty.

8. Pakotteiden vaikutus valtionavustuksiin

Euroopan unionin neuvoston asetuksen (EU) N:o 269/2014 (Asetus Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävien tai uhkaavien toimien johdosta määrättävistä rajoittavista toimenpiteistä) nojalla hakijan tulee vakuuttaa, etteivät Venäjän vastaiset pakotteet koske sitä tai sen edunsaajapiiriä tai alihankkijoita.

Pakotevakuutus (liitteenä) tulee toimittaa ympäristöministeriölle hakemuksen yhteydessä.

Lisätietoja:

Petri Ahlroth
ympäristöneuvos
[email protected]