Ehdota parasta Natura 2000 -luonnonsuojelusaavutusta
© Markus Sirkka, YHA-kuvapankki
Euroopan komissio etsii jälleen ehdokkaita Natura 2000 Award -palkinnon saajaksi. Sillä annetaan tunnustusta parhaille luonnonsuojelusaavutuksille. Ehdokkaita voi esittää 1. joulukuuta 2015 asti.
Palkintoa voivat hakea kaikki tahot, joiden toiminta liittyy Natura 2000 ‑ohjelmaan. Paikalliset ja kansalliset viranomaiset, yritykset, maanomistajat, kansalaisjärjestöt, koulutuslaitokset ja yksityishenkilöt EU:n kaikista 28 jäsenvaltiosta voivat hakea yhtä palkintoa viidestä kategoriasta.
Natura 2000 Award -palkinnon tarkoitus on palkita verkoston hallinnoinnissa ja sen tavoitteiden edistämisessä kunnostautuneita tahoja sekä levittää Natura 2000 -ohjelmaa ja sen etuja koskevaa tietoa Euroopan kansalaisille. Tästä syystä viiden palkintokategorian lisäksi jaetaan myös ”Euroopan kansalaisen palkinto”, joka annetaan verkkosivuston yleisöäänestyksessä eniten ääniä saaneelle ehdokkaalle.
Voittajat julkistetaan Brysselissä toukokuussa 2016. Palkinnot jakaa ympäristö-, meri- ja kalastusasioista vastaava komissaari Karmenu Vella.
Lisätietoa hakemisesta:
- The 2016 edition of the Natura 2000 Award is open! (EU:n komissio)