EU:n luontodirektiiviin liittyvät EY-tuomioistuimen oikeustapaukset
Tälle sivulle on koottu luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta annettuun neuvoston direktiiviin 92/43/ETY (luontodirektiivi) liittyviä Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomioiden tiivistelmiä. Tapausluettelo ei ole kattava, mutta se antaa kuvan EY-tuomioistuimen tulkinnoista. Tekstissä lintudirektiivillä tarkoitetaan luonnonvaraisten lintujen suojelusta annettua Neuvoston direktiiviä 79/409/ETY.
Tapauksen otsikossa on ensin tapauksen numero, seuraavaksi tapauksen asianosaiset ja viittaus tapauksen sijaintiin EY-tuomioistuimen kokoelmassa.
Kun otsikossa on maininta 'Komissio vastaan jokin maa', on kyse Euroopan komission nostamasta jäsenyysvelvoitteiden noudattamista koskevasta kanteesta, jossa vaaditaan EY-tuomioistuinta toteamaan, että jäsenmaa ei ole riittävällä tavalla saattanut voimaan jonkin direktiivin säännöksiä.
Jos taas tapauksen otsikossa on esimerkiksi maininta 'WWF Italia', on kyseessä jonkin maan kansallisen tuomioistuimen ennakkoratkaisupyyntö, jolla EY-tuomioistuinta pyydetään antamaan oikea tulkinta direktiivin sisällöstä.
Tapaukset on ryhmitelty sen mukaan, minkä artiklan täytäntöönpanosta tai tulkinnasta on ollut kysymys. Useimmissa tapauksissa asia liittyy useampaan luontodirektiivin artiklaan.
Otsikko on linkki EUR-LEXissa olevaan tuomioistuimen päätökseen. Ennen vuotta 1994 annetuista tapauksista linkki on englanninkieliseen versioon, koska suomenkielistä ei ole saatavilla.
Täytäntöönpano
Jäsenvaltio ei ollut noudattanut luontodirektiivin mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole antanut tämän direktiivin 1 artiklan, 4 artiklan 5 kohdan, 5 artiklan 4 kohdan, 6, 7, 12-15 artiklan, 16 artiklan 1 kohdan, 22 artiklan b ja c kohdan ja 23 artiklan 2 kohdan, yhdessä sen liitteen II, IV, V ja VI kanssa, täydellisen ja asianmukaisen täytäntöönpanon edellyttämiä lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä.
Luontodirektiivin 6 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan toisen virkkeen perusteella jäsenvaltiolle asetetun velvollisuuden ilmoittaa komissiolle toteutetut korvaavat toimenpiteet toteutettaessa hanketta, joka voi aiheuttaa vahinkoa ympäristölle, tarkoituksena on, että komissio voi tutkia, ovatko mainitut toimenpiteet sellaisia, että niillä voidaan taata, että Natura 2000:n yleinen kokonaisuus säilyy yhtenäisenä, ja tehdä tästä tarvittaessa asianmukaiset päätelmät. Kun kansallisessa lainsäädännössä ei ole säännöstä, jossa säädetään korvaavien toimenpiteiden tarkoituksenmukaisesta ilmoittamistavasta, direktiivin 6 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan toisen virkkeen täyttä vaikutusta ja sen tavoitteen toteuttamista ei voida varmistaa. Kansallisella tasolla vallitseva epävarmuus siitä, mitä menettelyä kyseisen tiedonantovelvollisuuden täyttämiseksi on noudatettava, on luonteeltaan sellainen, että se estää tämän velvoitteen noudattamisen ja näin ollen sen, että sen tavoite saavutetaan.
Jäsenvaltio ei ollut noudattanut luontodirektiivin täydellisen ja asianmukaisen täytäntöönpanon edellyttämiä toimenpiteitä, kyseisen direktiivin 1 artiklan, 4 artiklan 5 kohdan, 5 artiklan 4 kohdan, 6 ja 7 artiklan, 12 artiklan 1 kohdan b ja c alakohdan, 2 ja 4 kohdan, 13 artiklan 1 kohdan b alakohdan, 14 ja 15 artiklan, 16 artiklan 1 kohdan, 22 artiklan b alakohdan sekä 23 artiklan 2 kohdan osalta.
Kansallisessa lainsäädännössä säädettiin, että siinä kielletään tietyntyyppisten biotooppien pienentäminen, tuhoaminen tai muuttaminen, jollei ministeriön yleisen edun perusteella myöntämistä poikkeuksista muuta johdu. Tällä ei voida taata direktiivin 6 artiklan 2 kohdassa edellytetyllä tavalla, että kaikkia tiettyyn erityisten suojelutoimien alueeseen kuuluvia luontotyyppejä ja lajien elinympäristöjä suojellaan toimilta, jotka voivat huonontaa niitä.
Kansallisissa täytäntöönpanosäännöksissä ei kielletty kyseisten lajien tahallista häiritsemistä muuttoaikana.
Kansallisissa täytäntöönpanosäännöksissä ei mainittu nimenomaisesti munien ottamista luonnosta, joka kuuluu 12 artiklan 1 kohdan c alakohdan soveltamisalaan.
Kansallisessa lainsäädännössä annetun "eläimen" käsitteellä ei voida katsoa oleva yhtä laajaa merkitystä kuin direktiivissä tarkoitetulla "yksilön" käsitteellä, sellaisena kuin se esiintyy erityisesti tämän direktiivin 12 artiklan 2 kohdassa, määrittelevässä direktiivin 1 artiklan m alakohdassa säädetään.
Kansallisessa lainsäädännössä ei ollut myöskään ollut otettu käyttöön perustellussa lausunnossa asetetussa määräajassa luontodirektiivin 12 artiklan 4 kohdan mukaista tarkkailujärjestelmää.
Jäsenvaltion kansallisessa lainsäädännössä ei kielletty kyseisen direktiivin nojalla suojeltujen kasvilajien yksilöiden hallussapitoa, vaihtamista ja tarjoamista myytäväksi tai vaihdettavaksi eikä toisaalta taattu, että tässä säännöksessä säädettyjä kieltoja sovelletaan siinä suojeltaviin epäluontaisiin lajeihin, mikä katsottiin 13 artiklan 1 kohdan b alakohdan virheelliseksi täytäntöönpanoksi.
Jäsenvaltiolla on luontodirektiivin 14 artiklan nojalla velvollisuus toteuttaa asianmukaisia toimenpiteitä kyseisten lajien suotuisan suojelun tason säilyttämisen varmistamiseksi, jos tämä on niiden suojelun tason perusteella perusteltua.
Jäsenvaltio oli virheellisesti pannut täytäntöön direktiivin 15 artiklan, koska kansallisessa lainsäädännössä sallittiin direktiivin liitteessä V olevassa a kohdassa olevien lajien, joita ovat esimerkiksi näätä ja hilleri, hävittäminen savustamalla niiden pesiä tai käyttämällä loukkuja, joiden osalta ei ollut täsmennetty, että niiden on oltava valikoivia.
Luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan nojalla ei voida sallia sellaisten poikkeusten myöntämistä, jotka perustuvat mm. tieteellisiin tarkoituksiin tai yleistä etua koskeviin syihin.
Jäsenvaltio ei ollut noudattanut EY:n perustamissopimuksesta johtuvaa velvollisuuttaan toimeenpanna osana kansallista oikeusjärjestystä kaikkia direktiivin täyden vaikutuksen varmistamiseksi tarvittavia toimenpiteitä. Se ei ollut saattanut oikeusjärjestyksensä osaksi luontodirektiivin 3 artiklan 3 kohtaa, 10 ja 11 artiklaa sekä 12 artiklan 4 kohtaa eikä lintudirektiivin 7 ja 8 artiklaa. Se ei ollut myöskään asianmukaisesti pannut täytäntöön luontodirektiivin 1 artiklaa, 6 artiklan 1-4 kohtaa ja 12 artiklan 1 kohdan d alakohtaa sekä lintudirektiivin 2 artiklaa, 4 artiklan 1 ja 4 kohtaa sekä 6 artiklaa.
Jäsenvaltio ei ollut noudattanut luontodirektiivin 5, 6 ja 7 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska se oli direktiivin saman direktiivin täytäntöönpanotoimenpiteissä sulkenut ympäristövaikutusten arviointia koskevien säännösten ulkopuolelle muita hankkeita, joilla saattaa olla merkittäviä vaikutuksia SCI- alueisiin, kuin ympäristövaikutusten arvioinnista annettujen direktiivien täytäntöönpanoon liittyvissä italialaisissa säännöksissä luetellut hankkeet. Lisäksi se oli jättänyt säätämättä toimivaltaisten viranomaisten velvollisuudesta toteuttaa asianmukaiset toimet erityisten suojelutoimien alueilla luontotyyppien ja luonnonvaraisten elinympäristöjen huonontumisen ja niiden lajien häiriintymisen estämiseksi. Italia oli myös jättänyt säätämättä luontodirektiivin 6 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuista suojelutoimista direktiivin 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen alueiden osalta.
Monimutkaisia ja teknisiä sääntöjä rajat ylittävien vaikutusten varalta sisältävän luontodirektiivin riittävää toimeenpanoa ei ollut tiettyjen erityisvaltuuksien antaminen luonnonsuojeluelimille sekä velvoittaminen yleisesti varmistamaan direktiivin vaatimusten noudattaminen. Jäsenvaltiolla ei ollut velvoitetta liittää jo hyväksyttyihin hankkeisiin direktiivin 6 artiklan mukaista arviointimenettelyä.
Direktiivin toimeenpano oli laiminlyöty, kun
kansallisessa lainsäädännössä ei 6 artiklan 2 kohdan velvoitteiden vastaisesti nimenomaisesti velvoitettu viranomaisia estämään luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen heikentyminen
vedenoton lupaharkinnassa 6 artiklan 3 kohdassa säädetyt edellytykset täyttävät hankkeet katsottiin ennalta kyseessä olevalle alueelle mahdollisesti haitallisiksi, mutta mikään säännös ei velvoittanut sanotun kohdan mukaiseen arviointiin
konkreettisiin hankkeisiin vaikuttavia yleisiä maankäyttösuunnitelmia ei arvioitu direktiivin 6 artiklan 3 ja 4 kohdan edellytykset täyttävällä tavalla
mitään viranomaista ei ollut lain nojalla velvoitettu suorittamaan 11 artiklan ja 14 artiklan 2 kohdan mukaista seurantaa ja valvontaa
lainsäädännössä kiellettiin lisääntymis- tai levähdyspaikkojen heikentäminen tai hävittäminen ainoastaan tahallisesti 12 artiklan 1 kohdan d-alakohdan vaatimuksista huolimatta
kansallisessa lainsäädännössä voimassa olevat poikkeukset olivat laajempia kuin direktiivin 12 artiklan 2 kohdan ja 13 artiklan 1 kohdan asettamat vaatimukset sallivat
jäsenvaltio ei ollut luonut 12 artiklan 4 kohdan mukaista tarkkailujärjestelmää
suojeltujen eläinten pyydystys- ja tappamiskeinot oli kielletty lainsäädännössä luetteloilla 15 artiklan valikoimattomien keinojen käyttöä koskevan yleisen kiellon sijaan
12 ja 13 artiklojen noudattamatta jättäminen oli säädetty rangaistavaksi, mutta teko ilman rikollista tarkoitusta ei johtanut sanktioihin, mikä johti laajempiin poikkeuksiin kuin 16 artikla salli
toimeenpanevia säädöksiä ei sovellettu jäsenvaltion talousvyöhykkeellä tai mannerjalustalla vaan yksin maa-alueilla ja aluevesillä.
Tapauksessa oli kyse luonto- ja lintudirektiivien suhteesta kansalliseen lainsäädäntöön ja erityisesti siitä, voiko lintudirektiivi tai luontodirektiivi toimia esteenä kansallisessa lainsäädännössä pääasiassa kyseessä olleen tuulivoimageneraattorien kieltämiselle. Oikeus totesi, etteivät luontodirektiivi ja lintudirektiivi ole esteenä tiukemmille kansallisille suojelutoimenpiteille, tässä tapauksessa lainsäädännölle, jossa kielletään sellaisten tuulivoimageneraattoreiden, joita ei ole tarkoitettu omaan käyttöön, sijoittaminen eurooppalaiseen ekologiseen Natura 2000 -verkostoon kuuluvalle alueelle suorittamatta ensin hankkeesta kyseessä olevalle alueelle aiheutuvien ympäristövaikutusten arviointia, mikäli syrjintäkiellon periaatetta ja suhteellisuusperiaatetta noudatetaan.
Luontodirektiivin 4 artikla
Jäsenvaltio ei saa ottaa huomioon luontodirektiivin 2 artiklan 3 kohdassa mainittuja taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä vaatimuksia eikä alueellisia ja paikallisia erityispiirteitä, kun se valitsee ja rajaa alueita, joita se esittää komissiolle yhteisön tärkeinä pitämiksi alueiksi.
Jäsenvaltio ei ollut täyttänyt luontodirektiivin 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa mainittua velvoitettaan, kun se ei ollut toimittanut komissiolle asetetussa määräajassa luetteloa alueista. Jäsenyysvelvoitteen laiminlyönniksi katsottiin myös se, että luetteloa ei toimitettu komissiolle asetetussa määräajassa direktiivin 4 artiklan 2 alakohdan mukaisella lomakkeella. Lomakkeen myöhäisellä julkaisuajankohdalla ei ollut merkitystä luettelon toimittamisen kannalta, sillä jäsenmaat ovat olleet tietoisia tarpeellisista tiedoista luontodirektiivin tiedoksiannosta 10.6.1992 lähtien.
Jäsenvaltio ei ollut täyttänyt luontodirektiivin 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa mainittua velvoitettaan, kun se ei ollut toimittanut komissiolle asetetussa määräajassa luetteloa alueista. Jäsenyysvelvoitteen laiminlyönniksi katsottiin myös se, että luetteloa ei toimitettu komissiolle asetetussa määräajassa direktiivin 4 artiklan 2 alakohdan mukaisella lomakkeella.
Suojeltavien alueiden määrän riittämättömyydestä ja alueiden mainitsematta jättämisestä kanteessa ensimmäistä kertaa esitetyt väitteet olivat sallittuja. Jäsenvaltio ei ollut täyttänyt luontodirektiivin 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa mainittua velvoitettaan, kun se ei ollut toimittanut komissiolle asetetussa määräajassa luetteloa alueista. Jäsenyysvelvoitteen laiminlyönniksi katsottiin myös se, että luetteloa ei toimitettu komissiolle asetetussa määräajassa direktiivin 4 artiklan 2 alakohdan mukaisella lomakkeella.
Jäsenvaltion on estettävä luontodirektiivin 4 artiklan 1 kohdan luetteloon kuuluviin alueisiin kohdistuva puuttuminen, joka voi vakavasti vaarantaa alueen ekologiset ominaispiirteet. Kiellettyä puuttumista voi olla alueen pinta-alan merkittävä vähentyminen, alueella esiintyvien lajien häviäminen tai alueen tai sen ominaispiirteiden tuhoutuminen. Konkreettiset suojelutoimet ovat jäsenvaltion harkintavallassa, mutta niiden on oltava riittäviä ekologisten ominaispiirteiden säilyttämiseksi.
Luontodirektiivin 6 artiklan 2-4 kohdan suojelutoimenpiteitä sovelletaan yksinomaan alueisiin, jotka on merkitty 4 artiklan 2 kohdan 3 alakohdan mukaiseen komission hyväksymään luetteloon yhteisön tärkeinä pitämistä alueista.
4 artiklan 1 kohdan mukaisessa kansallisessa luettelossa mainittuja alueita on direktiivin perusteella suojeltava sellaisilla toimenpiteillä, joilla voidaan turvata näiden alueiden ekologinen merkitys kansallisella tasolla.
Jäsenvaltio ei ollut noudattanut luontodirektiivin 4 artiklan 4 kohdan ja 6 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ollut vahvistanut 4 artiklan 4 kohdan mukaisesti suojelun painopisteitä alueellaan sijaitsevilla erityisten suojelutoimien alueilla, jotka vastaavat Makaronesian luonnonmaantieteellisellä alueella olevia SCI-alueita. Jäsenvaltio ei myöskään ollut hyväksynyt/soveltanut luontodirektiivin 6 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisesti tarvittavia suojelutoimenpiteitä tai suojelusäännöstöä luontotyyppien heikentymisen sekä lajeja koskevien merkittävien häiriöiden estämiseksi, jotta taataan kyseessä olleiden erityisten suojelutoimien alueiden oikeudellinen suoja.
Jäsenvaltio ei ollut noudattanut luontodirektiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ollut sisällyttänyt aluetta ehdotettujen SCI-alueita koskevaan kansalliseen luetteloon ennen perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättymistä.
Jäsenvaltio ei ollut noudattanut direktiivin 12 artiklan 1 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se oli sallinut pääasiassa kyseessä olevan alueen ekologisia ominaispiirteitä vakavasti vaarantavat toiminnot, mm. rakennustoiminnan, vedenoton, motocross- radan käytön sekä kaivaustyöt eikä ollut ryhtynyt tarpeellisiin suojelutoimenpiteisiin alueen ekologian kannalta merkityksellisen Natrix natrix cypriaca -lajin (Kyproksen rantakäärme) kannan säilymiseksi. Se ei ollut myöskään toteuttanut kyseisen lajin tiukan suojelujärjestelmän käyttöön ottamista eikä soveltamisen edellyttämiä toimenpiteitä.
Jäsenvaltio ei ollut noudattanut luontodirektiivin 4 artiklan 1 kohtaa eikä 3 artiklan 2 kohtaa, kun se ei ollut asetetussa määräajassa ehdottanut ja toimittanut luontodirektiivin 4 artiklan 1 kohdan sekä liitteiden II ja II mukaisesti luetteloa, jossa mainitaan riittävä määrä alueita, joilla pyöriäinen (Phocoena phocoena) elää, ja kun se näin ollen ei ole edistänyt Natura 2000 -verkoston aikaansaamista siinä suhteessa kuin sen alueella esiintyy tämän lajin elinympäristöjä.
Luontodirektiivin 4 artiklassa säädetty menettely alueiden osoittamiseksi erityisten suojelutoimien alueiksi on nelivaiheinen: 1) jokaisen jäsenvaltion on laadittava luettelo alueista, josta ilmenee, mitä luontotyyppejä ja luontaisia lajeja sen kansallisella alueella olevilla alueilla on, ja tämä luettelo on toimitettava komissiolle; 2) komissio laatii yhteisymmärryksessä kunkin jäsenvaltion kanssa ja niiden esittämien luetteloiden pohjalta luonnoksen yhteisön tärkeinä pitämien alueiden luetteloksi; 3) komissio laatii luettelon valituista aluista; 4) jäsenvaltion on osoitettava tämä alue erityisten suojelutoimien alueeksi mahdollisimman nopeasti ja viimeistään kuuden vuoden kuluessa määrittäen toteamisjärjestyksen sen perusteella, miten merkittäviä alueet ovat luontotyypin tai lajin suotuisan suojelun tason säilyttämisen tai ennalleen saattamisen ja Natura 2000:n yhtenäisyyden kannalta (4 vaihe) (ks. vastaavasti tuomio 12.6.2019, CFE, C 43/18, EU:C:2019:483, 37 kohta) (45).
Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön kiistattoman sitovasti ja riittävän yksilöidysti, täsmällisesti ja selvästi, jotta täytettäisiin oikeusvarmuutta koskeva edellytys (tuomio 5.9.2019, komissio v. Portugali (Erityisten suojelutoimien alueiden osoittaminen ja suojelu), C 290/18, EU:C:2019:669, 35 kohta) (48).
Kansallinen säännöstö, joka jäsenvaltion mukaan takaa kyseisten yhteisön tärkeinä pitämien alueiden riittävän suojelun, vaikkei niitä ole osoitettu erityisten suojelutoimien alueiksi, ei sovellu täyttämään luontodirektiivin 4 artiklan 4 kohdassa säädettyä yksilöityä velvollisuutta osoittaa yhteisön tärkeinä pitämät alueet virallisesti erityisten suojelutoimien alueiksi (51).
Tämän velvollisuuden lisäksi on velvollisuudet määritellä suojelutavoitteet luontodirektiivin 4 artiklan 4 kohdan mukaisesti ja toteuttaa suojelutoimenpiteet kyseisen direktiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaisesti (ks. vastaavasti tuomio 17.12.2020, komissio v. Kreikka, C 849/19, EU:C:2020:1047, 50 kohta) (53), joka on eri asia kuin jäsenvaltioiden nimenomainen velvollisuus osoittaa yhteisön tärkeinä pitämät alueet eritysten suojelutoimien alueiksi (54).
Jäsenvaltiot eivät voi sisäisen oikeusjärjestyksensä oikeussääntöihin, toimintatapoihin tai tilaan vetoamalla perustella sitä, etteivät ne ole noudattaneet unionin oikeuden mukaisia velvoitteita (tuomio 12.11.2019, komissio v. Irlanti (Derrybrienin tuulivoimala), C 261/18, EU:C:2019:955, 89 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) (55).
Luontodirektiivin 4 artiklan 4 kohdan sanamuodossa ei nimenomaisesti mainita velvollisuutta suojelutavoitteiden vahvistamiseen, mutta säännöksessä vaaditaan kuitenkin, että asianomaisen jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset erityisten suojelutoimien alueen osoittamisen yhteydessä määrittävät toteamisjärjestyksen sen perusteella, miten merkittäviä alueet ovat luontotyypin suojelun tason säilyttämisen tai ennalleen saattamisen kannalta. Toteamisjärjestyksen määrittäminen edellyttää kuitenkin, että suojelutavoitteet on jo vahvistettu (tuomio 17.12.2020, komissio v. Kreikka, C 849/19, EU:C:2020:1047, 46 kohta) (64). Unionin tuomioistuin on ottaen myös huomioon säännöksen asiayhteyden ja tarkoituksen katsonut, että määräaikaa sovelletaan myös suojelutavoitteiden vahvistamiseen, koska suojelutavoitteet ovat välttämättömiä toteamisjärjestyksen määrittämiseksi ja ne on sen vuoksi vahvistettava ennen sen määrittämistä (ks. vastaavasti tuomio 17.12.2020, komissio v. Kreikka, C 849/19, EU:C:2020:1047, 47–53 kohta) (65). Ainoastaan yksilöityjä ja täsmällisiä tavoitteita voidaan pitää luontodirektiivissä tarkoitettuina suojelutavoitteina (ks. vastaavasti tuomio 17.12.2020, komissio v. Kreikka, C 849/19, EU:C:2020:1047, 59 kohta) (66).
Luontodirektiivin 6 artiklassa asetetaan jäsenvaltioille joukko velvoitteita ja säädetään erityisistä menettelyistä, joiden tarkoituksena on sen 2 artiklan 2 kohdan mukaan unionin tärkeinä pitämien luontotyyppien ja luonnonvaraisten eläin ja kasvilajien suotuisan suojelun tason säilyttäminen tai tarvittaessa sen ennalleen saattaminen kyseisen direktiivin yleisemmän tavoitteen, joka on ympäristönsuojelun korkean tason takaaminen sen nojalla suojelluilla alueilla, toteutumiseksi (tuomio 7.11.2018, Holohan ym., C 461/17, EU:C:2018:883, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) (136). Jäsenvaltioiden on erityisesti toteutettava erityisten suojelutoimien alueilla tarvittavat suojelutoimenpiteet, jotka vastaavat alueella esiintyvien liitteen I luontotyyppien ja liitteessä II esitettyjen lajien ekologisia vaatimuksia (tuomio 17.4.2018, komissio v. Puola (Białowieżan metsä), C 441/17, EU:C:2018:255, 207 kohta) (137). Velvollisuus tarvittavien suojelutoimenpiteiden toteuttamiseen on pantava tehokkaasti täytäntöön kattavin, selkein ja täsmällisin toimenpitein (tuomio 5.9.2019, komissio v. Portugali (Erityisten suojelutoimien alueiden osoittaminen ja suojelu), C 290/18, EU:C:2019:669, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) (138).
Luontodirektiivin 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut suojelutoimenpiteet eivät saa rajoittua ihmisen aiheuttamien ulkoisten haitallisten vaikutusten ja häiriöiden torjumiseen vaan tilanteen mukaan niihin on sisällyttävä myös positiivisia toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on säilyttää alueen tila ja parantaa sitä (150). Suojelutoimenpiteiden on vastattava kunkin luontotyypin ja kunkin lajin ekologisia vaatimuksia kyseessä olevilla yhteisön tärkeinä pitämillä alueilla (ks. vastaavasti tuomio 5.9.2019, komissio v. Portugali (Erityisten suojelutoimien alueiden osoittaminen ja suojelu), C 290/18, EU:C:2019:669, 55 kohta) (153).
Unionin tuomioistuin on katsonut, että suojelutavoitteiden määrittäminen ennalta on välttämätöntä määritettäessä toteamisjärjestystä ja suojelutoimenpiteitä (ks. vastaavasti tuomio 17.12.2020, komissio v. Kreikka, C 849/19, EU:C:2020:1047, 50 kohta). (156) Suojelutavoitteiden vahvistaminen on erityisten suojelutoimien alueiden osoittamisen ja suojelutoimenpiteiden täytäntöönpanon välinen pakollinen ja välttämätön menettelyvaihe (tuomio 17.12.2020, komissio v. Kreikka, C 849/19, EU:C:2020:1047, 52 kohta) (157). Se seikka, että suojelutoimenpiteet kyseessä olevilla yhteisön tärkeinä pitämillä alueilla on toteutettu ennen suojelutavoitteiden määrittämistä, ei yksinään merkitse luontodirektiivin 6 artiklan 1 kohdan rikkomista, joten komissio ei ole näiden 44 alueen osalta näyttänyt toteen, etteivät toteutetut suojelutoimenpiteet täyttäisi mainitun säännöksen vaatimuksia (162).
Kun otetaan samalla huomioon komission velvollisuus näyttää toteen väitetty jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen, se ei voi moittimalla kyseessä olevaa jäsenvaltiota tälle unionin oikeuden perusteella kuuluvien velvoitteiden yleisestä ja jatkuvasta noudattamatta jättämisestä vapautua noudattamasta tätä velvollisuuttaan näyttää toteen moitittu jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen sellaisten konkreettisten seikkojen avulla, jotka ovat ominaisia komission esiin tuomien säännösten rikkomiselle, eikä se voi tukeutua pelkkiin oletuksiin tai kaavamaiseen syy yhteyteen (ks. vastaavasti tuomio 5.9.2019, komissio v. Italia (Xylella fastidiosa bakteeri), C 443/18, EU:C:2019:676, 80 kohta) (167). Komission velvollisuutena osoittaa, että lajit ja luontotyypit, jotka se mainitsee esimerkkeinä tukeakseen kanneperustetta, jossa vaaditaan toteamaan luontodirektiivin mukaisten velvoitteiden yleinen ja jatkuva noudattamatta jättäminen, ovat edustavia esimerkkejä kaikista kyseessä olevista yhteisön tärkeinä pitämistä alueista (170). Nyt käsiteltävässä asiassa komissio ei kuitenkaan ole kyennyt täyttämään edellisessä kohdassa tarkoitettua näyttövelvollisuutta (171).
Jäsenvaltio ei ollut noudattanut luontodirektiivin (muutettuna 2013/17/EU), artiklan 4.4 mukaisia velvoitteitaan, koska se on jättänyt osoittamatta mahdollisimman nopeasti ja viimeistään kuuden vuoden kuluessa erityisten suojelutoimien alueiksi 217 aluetta niistä yhteisön tärkeinä pitämistä 423 alueesta, jotka on sisällytetty luetteloon Atlantin luonnonmaantieteellisellä vyöhykkeellä olevista yhteisön tärkeinä pitämistä alueista tehdyssä komission päätöksissä 2004/813/EY, 2008/23/EY ja 2009/96/EY, ei ollut määrittänyt aluekohtaisia yksityiskohtaisia suojelutavoitteita 140 yhteisön tärkeinä pitämälle alueelle, eikä toteuttanut yhteisön tärkeinä pitämillä 423 alueella suojelutoimenpiteitä, jotka vastaavat kyseisen direktiivin liitteen I luontotyyppien ja liitteessä II esitettyjen lajien ekologisia vaatimuksia.
Samoin perustein kuin C 444/21, jäsenvaltio ei ollut noudattanut luontodirektiivin (muutettu 2013/17/EU) artiklan 4.4 mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole osoittanut erityisten suojelutoimien alueiksi 88:aa aluetta 4 606:sta yhteisön tärkeänä pitämästä alueesta, jotka on sisällytetty luetteloon alppivyöhykkeen luonnonmaantieteellisellä alueella olevista yhteisön tärkeänä pitämistä alueista komission päätöksellä 2004/69/EY ja 2008/218/EY, mannervyöhykkeen luonnonmaantieteellisellä alueella olevista yhteisön tärkeänä pitämistä alueista komission päätöksellä 2004/798/EY ja 2008/25/EY sekä Atlantin luonnonmaantieteellisellä vyöhykkeellä olevista yhteisön tärkeinä pitämistä alueista komission päätöksellä 2004/813/EY ja 2008/23/EY, ei vahvistanut yksityiskohtaisia suojelutavoitteita 88 yhteisön tärkeänä pitämälle alueelle, eikä toteuttanut tarpeellisia suojelutoimenpiteitä 737 yhteisön tärkeänä pitämällä alueella.
Samoin perustein kuin C 444/21, jäsenvaltio ei ollut noudattanut luontodirektiivin (muutettuna 2013/17/EU) artiklan 4.4 mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole muodostanut mahdollisimman nopeasti ja viimeistään kuuden vuoden kuluessa erityisten suojelutoimien alueiksi 194:ää yhteensä 229:stä yhteisön tärkeänä pitämästä alueesta, jotka on sisällytetty luetteloon alppivyöhykkeen luonnonmaantieteellisellä alueella olevista yhteisön tärkeinä pitämistä alueista komission päätöksellä 2009/91/EY, Mustanmeren vyöhykkeen luonnonmaantieteellisellä alueella olevista yhteisön tärkeinä pitämistä alueista komission päätöksellä 2009/92/EY sekä mannervyöhykkeen luonnonmaantieteellisellä alueella olevista yhteisön tärkeinä pitämistä alueista komission päätöksellä 2009/93/EY ja 2013/23/EU.
Luontodirektiivin 6.2 artikla
Erityissuojelualueella sijaitsevien elinympäristöjen suojelemiseksi ei ollut toteutettu riittäviä toimenpiteitä. Erityisesti Irlannin riekon sekä tundrahanhen ja kapustarinnan kantojen ylläpitäminen ja kasvattaminen vaarantui lampaiden liiallisen laiduntamisen vuoksi. Lintudirektiivin 4 artiklan 4 kohdan sijaan sovellettiin luontodirektiivin 6 artiklan 2 kohtaa.
Riittäväksi näytöksi jäsenvelvoitteiden laiminlyönnistä katsottiin aluetta koskevat irlantilaiset asiakirjat sekä Irlannin hallituksen ja Euroopan komission käymä kirjeenvaihto.
Jäsenvaltio ei ollut noudattanut luontodirektiivin, erityisesti sen 6 artiklan 2 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ollut toteuttanut luontodirektiivin suojelutavoitteen kannalta asianmukaisia suojelutoimenpiteitä yhteisön tärkeinä pitämien alueiden luetteloon ehdotetulla alueella ennen kyseisen alueen kirjaamista SCI-luetteloon. Lisäksi jäsenvaltio ei ollut toteuttanut tarpeellisia toimenpiteitä niiden luontotyyppien heikentymisen estämiseksi, joita varten yhteisön tärkeänä pitämä alue on osoitettu.
Jäsenvaltio ei ollut noudattanut lintudirektiivin perusteella erityissuojelualueeksi luokitellun alueen osalta luontodirektiivin, erityisesti 6 artiklan 2–4 kohdan mukaisia velvoitteitaan myöntäessään luvat avokaivoksille edellyttämättä hankkeiden asianmukaisen arvioinnin suorittamista alueen suojelukohteille, mm. metsolle (Tetrao urogallus) mahdollisesti aiheutuvista vaaroista. Se ei ollut myöskään toteuttanut tarvittavia toimenpiteitä luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen heikentymisen eikä metsolle kaivoksista aiheutuvien merkittävien häiriöiden estämiseksi.
Luontodirektiivin 6 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että suunnitelmalle tai hankkeelle, joka ei liity suoranaisesti alueen käyttöön tai ole sen kannalta tarpeellinen ja joka on hyväksytty ennen kyseisen alueen merkitsemistä yhteisön tärkeinä pitämien alueiden luetteloon sellaisen arvioinnin perusteella, joka ei vastaa direktiivin 6 artiklan 3 kohdan mukaisia vaatimuksia, on tehtävä toimivaltaisten viranomaisten suorittama jälkikäteinen arviointi suunnitelman tai hankkeen vaikutuksista alueelle, mikäli tämä arviointi on ainoa tarpeellinen toimenpide sen estämiseksi, että kyseisen suunnitelman tai hankkeen toteuttaminen aiheuttaa sellaista heikentymistä tai häiriöitä, jotka ovat omiaan vaikuttamaan merkittävästi tämän direktiivin tavoitteisiin.
Direktiivin 6 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että mikäli pääasiassa (kaavanvahvistuspäätöstä sillan rakentamiseksi) kyseessä olevien kaltaisissa olosuhteissa alueeseen mahdollisesti vaikuttavaa suunnitelmaa tai hanketta, jonka toteuttaminen on alkanut sen jälkeen, kun tämä alue on merkitty yhteisön tärkeinä pitämien alueiden luetteloon, koskeva jälkikäteinen vaikutusten arviointi osoittautuu välttämättömäksi, se on suoritettava direktiivin 6 artiklan 3 kohdassa säädettyjen vaatimusten mukaisesti. Tällaisessa arvioinnissa on otettava huomioon kaikki seikat, jotka ovat olleet olemassa merkitsemispäivänä, sekä kaikki toteutuneet tai mahdolliset tulevat vaikutukset, jotka johtuvat tämän suunnitelman tai hankkeen toteuttamisesta osittain tai kokonaisuudessaan ja jotka kohdistuvat mainittuun alueeseen tämän päivämäärän jälkeen.
Direktiiviä on tulkittava siten, että kun suoritetaan uudelleenarviointi kyseessä olevalle alueelle aiheutuvista vaikutuksista, jotta voitaisiin korjata ennen tämän alueen yhteisön tärkeinä pitämien alueiden luetteloon merkitsemistä tehdyssä arvioinnissa tai direktiivin 6 artiklan 2 kohdan nojalla tehdyssä jälkikäteisessä arvioinnissa todetut virheet, kun suunnitelma tai hanke on jo toteutettu, ei tällaisen arvioinnin yhteydessä suoritettua valvontaa koskevia vaatimuksia voida muuttaa sillä perusteella, että tätä suunnitelmaa tai hanketta koskeva vahvistuspäätös oli välittömästi täytäntöönpantavissa, että turvaamistoimihakemus oli hylätty ja että tähän hylkäävään päätökseen ei enää voitu hakea muutosta. Lisäksi kyseisessä arvioinnissa on otettava huomioon kyseessä olevan suunnitelman tai hankkeen toteuttamisesta mahdollisesti aiheutuneet sellaisten heikentymisen ja häiriöiden vaarat, joilla voi olla mainitussa 6 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla merkittävä vaikutus.
Jäsenvaltio ei ollut noudattanut luontodirektiivin artikloiden 6.3 ja 6.2 (luettuna yhdessä 7 artiklan kanssa) ja lintudirektiivin artiklan 4.1 mukaisia velvoitteitaan, koska
- se oli lainsäädännöllä vapauttanut metsänhoito-ohjelmat ja niiden muutokset, hätähakkuut ja toimenpiteet metsiin kohdistuvien uhkien torjumiseksi ja luonnonkatastrofien aiheuttamien tuhojen seurausten poistamiseksi velvoitteesta arvioida asianmukaisesti niiden vaikutukset asianomaiseen alueeseen ottaen huomioon kyseisen alueen suojelutavoitteet, jos ne voivat vaikuttaa merkittävästi Natura 2000 -alueisiin
- se ei ollut toteuttanut asianmukaisia toimenpiteitä estääkseen luontotyyppien heikentymisen ja häiriöt, joilla on merkittäviä vaikutuksia metson (Tetrao urogallus) suojelemiseksi nimetyillä 12 erityisellä suojelualueella ja
- se ei ollut toteuttanut erityisiä suojelutoimenpiteitä, joita sovelletaan metson (Tetrao urogallus) elinympäristöön sen suojelemiseksi nimetyillä 7 erityisellä suojelualueella, jotta lajin eloonjääminen ja sen lisääntyminen sen levinneisyysalueella voidaan varmistaa.
Jäsenvaltio ei ollut noudattanut luontodirektiivin (muutettu 2013/17/EU) artikloiden 6.1-2, 12.1, 13.1.a ja 16.1 sekä lintudirektiivin (muutettuna direktiivillä 2013/17) artikloiden 4.1, 5.a, b ja d sekä 9.1 mukaisia velvoitteitaan, koska sen metsälain (ustawa o lasach, 14b § 3 mom.) mukaan hyvien metsänhoitokäytäntöjen vaatimuksia vastaava metsänhoito ei ole ristiriidassa erityisten luonnonvarojen, luonnonmuodostumien ja luonnonosien säilyttämistä koskevien säännösten, erityisesti luonnonsuojelulain (ustawa o ochronie przyrody) 51 ja 52 §:n säännösten kanssa.
Metsälain 14b §:n 3 momentilla ja hyvien käytäntöjen vaatimuksista annetulla asetuksella ei voida varmistaa luontodirektiivin ja lintudirektiivin säännösten täytäntöönpanolta edellytettävää selkeyttä ja täsmällisyyttä (110).
Metsälain 22 §:n nojalla annetussa ympäristöministeriön asetuksessa hyvien metsänhoitokäytäntöjen vaatimuksia sovelletaan yleisesti metsänhoitotoimenpiteisiin riippumatta niiden alueiden ominaispiirteistä, joilla toimenpiteitä toteutetaan, ja siten ottamatta huomioon niiden luontotyyppien ja lajien ominaispiirteitä, joihin toimenpiteet voivat vaikuttaa. Tästä seuraa, että kyseisten vaatimusten noudattamisella ei voida taata, että luontodirektiivin 6 artiklan 1 ja 2 kohtaan ja lintudirektiivin 4 artiklan 1 kohtaan perustuvat erityiset edellytykset, jotka liittyvät konkreettisiin luontotyyppeihin ja lajeihin, täyttyvät (112).
Jäsenvaltio ei myöskään ollut noudattanut luontodirektiivin (muutettu 2013/17/EU) artiklan 6.3 (luettuna yhdessä Århusin tiedon saantia, yleisön osallistumisoikeutta päätöksentekoon sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta ympäristöasioissa koskevan yleissopimuksen artiklan 6.1.b ja artiklan 9.2 kanssa) mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole antanut tarpeellista lainsäädäntöä sen varmistamiseksi, että ympäristönsuojelujärjestöillä on mahdollisuus saattaa metsälain säännöksissä tarkoitettujen metsänhoitosuunnitelmien aineellinen ja menettelyllinen lainmukaisuus tuomioistuimen käsiteltäväksi tehokkaasti.
Luontodirektiivin 6.3 artikla
Kanteen muuttaminen oikeudenkäynnin kuluessa ei ollut mahdollista.
Luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan arviointivelvollisuudesta ei voida kansallisessa lainsäädännössä luopua hankkeen suunniteltujen kustannusten tai toiminnan erityisen luonteen johdosta.
Määräajoin uusittava lupa-asia kuuluu luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan soveltamisalaan.
Luontodirektiivin 6 artiklan 2 kohdalla on perustettu yleinen suojeluvelvoite; artiklan 3 kohta mahdollistaa yksittäisen hankkeen toteuttamisen tietyin edellytyksin. 2 kohtaa ei sovelleta samanaikaisesti 3 kohdan kanssa.
Luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan mukainen arvio on tehtävä, kun on mahdollista, että hanke vaikuttaa merkittävästi alueen suojelutavoitteisiin. Hankeen vaikutukset arvioidaan suojeltavan alueen ominaisuuksien ja erityisten ympäristöolosuhteiden valossa.
Hanke tai suunnitelma voidaan hyväksyä 3 kohdan perusteella, kun tieteellisen arvioinnin perusteella ei jää järkevää epäilyä hankkeen haitattomuudesta.
Luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohtaa tulee soveltaa lupaharkinnassa, kun direktiiviä ei ole implementoitu määräajassa.
Jäsenvaltio ei ollut noudattanut luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan sekä 12, 13 ja 16 artiklan mukaisia velvoitteitaan kansallisen lainsäädäntönsä osalta seuraavissa tapauksissa:
Jäsenvaltio ei ollut säätänyt, että luontodirektiivin 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen erityisten suojelutoimien alueiden ulkopuolella toteutettujen tiettyjen hankkeiden vaikutukset alueeseen on arvioitava direktiivin 6 artiklan 3 ja 4 kohdan mukaisesti riippumatta siitä, ovatko nämä hankkeet sellaisia, että niillä saattaa olla merkittävä vaikutus erityisten suojelutoimien alueeseen. Toisin sanoen, lupajärjestelmän tulee koskea myös sellaisia hankkeita ja suunnitelmia, joilla saattaa olla vaikutuksia näiden toiminta-alueen ulkopuolella sijaitseviin suojeltuihin alueisiin.
Jäsenvaltio oli myös sallinut päästöt SAC -alueille riippumatta siitä, ovatko nämä päästöt sellaisia, että niillä saattaa olla merkittävä vaikutus kyseiseen alueeseen.
Se oli lisäksi jättänyt lajien suojelua koskevien säännösten soveltamisalan ulkopuolelle tiettyjä suojeltuihin eläimiin kohdistuvia tahattomia vahinkoja.
Jäsenvaltio ei ollut taannut 16 artiklassa tarkoitettujen poikkeusten myöntämisedellytysten noudattamista alueiden suojelun kanssa yhteensoveltuvina pidettyjen tiettyjen toimenpiteiden osalta. Se ei myöskään ollut varmistanut, että kalastusta koskevat säännökset sisältävät riittävät kalastusta koskevat kiellot.
Lisäksi se oli antanut kasvinsuojeluaineiden käyttöä koskevia säännöksiä, joilla ei riittävästi oteta huomioon lajien suojelua.
Jäsenvaltio ei ollut noudattanut luontodirektiivin mukaisia velvoitteitaan jättämällä toteuttamatta toimenpiteitä luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen heikentymisen sekä niitä lajeja koskevien häiriöiden estämiseksi eräällä erityissuojelualueeksi osoitetulla alueella sekä hyväksymällä toimenpiteitä, jotka saattavat vaikuttaa merkittävästi erityissuojelualueeseen ilman asianmukaista vaikutusten arviointia. Lisäksi, jäsenvaltio ei ollut noudattanut luontodirektiivin 6 artiklan 4 kohdan poikkeussäännöstä hyväksymällä säännöksen vastaisia toimenpiteitä.
Luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan nojalla suunnitelma tai hanke, joka ei liity suoranaisesti alueen käyttöön tai ole sen kannalta tarpeellinen mutta joka on omiaan vaikuttamaan tähän alueeseen merkittävästi, hyväksytään vain, jos se ei vaikuta alueen koskemattomuuteen. Asianmukaisella arvioinnilla tarkoitetaan sitä, kun arviointi on suoritettu, toimivaltaiset viranomaiset voivat olla varmoja siitä, ettei suunnitelmalla tai hankkeella ole haitallisia vaikutuksia kyseisen alueen koskemattomuuteen. Tätä arvioitaessa on huomioitava, että tulee olla poissuljettavissa se, että hankkeella olisi tieteelliseltä kannalta olemassa perusteltuja epäilyjä sen aiheuttamista vaikutuksista. Lisäksi kyseisten viranomaisten on tukeuduttava alan parhaaseen tieteelliseen tietämykseen arvioidessaan tätä.
Asianmukaiseen arviointiin tulee kuulua ”aukottomia” kertomuksia ja tutkimuksia sekä täydellisiä, täsmällisiä ja lopullisia toteamuksia ja päätelmiä, jotta voitaisiin hälventää kaikenlainen perusteltu tieteellinen epäilys suunniteltujen töiden vaikutuksista asianomaiseen erityissuojelualueeseen.
Luontodirektiivin 6 artiklan 4 kohtaa tulee soveltaa vasta, kun suunnitelman tai hankkeen vaikutukset on tutkittu tämän saman artiklan 3 kohdan mukaisesti.
Luontodirektiivin 6 artiklan 3 ja 4 kohtaa yhdessä saman artiklan kohdan 2 kanssa voidaan rikkoa samanaikaisesti toimilla, jotka kohdistuvat erityissuojelualueeseen, jos elinympäristön heikentyminen tai niiden lajien häirintä, joita varten asianomainen alue on osoitettu, on näytetty toteen. Näin ollen siis myös 6 artiklan 2 kohdan tarkoittamia suojelutoimenpiteitä on rikottu antamalla lupa 6 artiklan 3-4 kohdan vastaisesti.
Komissiolla on todistustaakka osoittaa, että kansallisten säädösten oikeussäännöt eivät voi antaa asianomaiselle erityissuojelualueeksi luokitellulle alueelle asianmukaista suojeluasemaa. Pelkkä viittaus siihen, että hallintoviranomainen on tehnyt lupapäätöksen, joka on luontodirektiivin 6 artiklan 2–4 kohdan kanssa, ei voi riittää osoittamaan kyseisten oikeussääntöjen ristiriitaisuutta lintudirektiivin 4 artiklan kanssa.
Jäsenvaltio ei ollut noudattanut luontodirektiivin mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ollut antanut kaikkia kyseisen direktiivin 6 artiklan 2 ja 3 kohdan asianmukaisen täytäntöönpanon edellyttämiä lakeja ja asetuksia. Kansallisessa lainsäädännössä oli säädetty yleisluonteisesti, että kalastus, vesiviljely, metsästys ja muu metsästyksen kaltainen toiminta, jota harjoitetaan voimassa olevissa laeissa ja asetuksissa sallituissa oloissa ja niissä määritetyillä alueilla, ei ole toimintaa, josta aiheutuu häiriötä tai tällaisia vaikutuksia, mikä katsottiin luontodirektiivin 6 artiklan 2-3 kohdan velvoitteiden noudattamatta jättämiseksi.
Lisäksi tapaus koski Natura 2000- sopimuksien mukaisten töiden, hankkeiden ja kehittämistoimien järjestelmällistä vapauttamista luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan mukaisesta arviointimenettelystä. Vaikka pääasiassa kyseessä olevat Natura 2000 -sopimukset ovat alueen suojelutavoitteiden mukaisia, ei voida pitää luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan perusteella riittävänä, että sopimusten mukaiset toimenpiteet voitaisiin vapauttaa vaikutusten arviointimenettelystä. Näin on, koska ei voida sulkea pois, että ne eivät olisi alueen käytön kannalta tarpeellisia tai ne eivät suoranaisesti liittyisi siihen ja toisaalta, että ne eivät olisi omiaan vaikuttamaan tähän alueeseen merkittävästi.
Jäsenvaltio ei ollut noudattanut luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan mukaisia velvoitteitaan myöskään eräiden tiettyjen hankkeiden vaikutusten arviointivelvollisuuden osalta, koska se on järjestelmällisesti vapauttanut ilmoituksenvaraiset ohjelmat sekä töitä, hankkeita ja kehittämistoimia koskevat suunnitelmat alueelle aiheutuvien vaikutusten arviointimenettelystä.
Vaihtoehtoisten ratkaisujen vaikutusten arvioinnin osalta voidaan kuitenkin katsoa, että velvollisuus arvioida suunnitelmaa tai hanketta koskevat vaihtoehtoiset ratkaisut ei perustu luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan vaan saman artiklan 4 kohdan soveltamiseen.
Tapaus liittyi luontodirektiivin 2 artiklan 3 kohdan, 4 artiklan 2 kohdan sekä 6 artiklan 3 ja 4 kohdan tulkintaan. Direktiivin 4 artiklan 2 kohdan ensimmäistä alakohtaa on tulkittava siten, että siinä ei sallita sitä, että jäsenvaltio kieltäytyy hyväksymästä komission luonnosta yhteisön tärkeinä pitämien alueiden luetteloksi yhden tai useamman alueen osalta muilla kuin luonnonsuojelullisilla perusteilla.
Pääasiassa kyseessä olleiden joen suiston liikenneväylien jatkuvasti suoritettavien kunnostamistoimenpiteiden, mm. ruoppaustöiden voidaan katsoa kuuluvan luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan tarkoittamiin hankkeisiin tai suunnitelmiin ja näin ollen voivat kuulua kyseisessä säännöksessä tarkoitetun vaikutusten arviointimenettelyn piiriin, siltä osin kuin ne muodostavat hankkeen ja ovat omiaan vaikuttamaan kyseiseen alueeseen merkittävästi. Pääasiassa kyseessä oleviin kunnostamistoimenpiteisiin tulee siis soveltaa luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohtaa siinä tapauksessa, kun kyseisiä kunnostamistoimenpiteitä jatketaan sen jälkeen, kun alue on otettu yhteisön tärkeinä pitämien alueiden luetteloon ja huolimatta siitä, että ne hyväksyttiin kansallisen lainsäädännön mukaisesti jo ennen kuin luontodirektiivin täytäntöönpanolle säädetty määräaika päättyi.
Jäsenvaltio ei ollut noudattanut kansallisessa luontodirektiivin täytäntöönpanossa 6 artiklan 3 kohdan vaatimuksia. Oikeus toteaa, että luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan perusteella jäsenvaltio ei voi antaa kansallisia säännöksiä, joiden seurauksena on mahdollista yleisesti välttyä hankkeiden alueeseen kohdistuvien vaikutusten arvioinnilta tai jättää soveltamatta ympäristövaikutusten arviointivelvollisuutta tiettyihin hanketyyppeihin toiminnan alan perusteella tai ottamalla käyttöön ilmoitusjärjestelmän. Myös ilmoitusjärjestelmän alaisista toimista on velvollisuus toteuttaa asianmukainen ympäristövaikutusten arviointi silloin, kun nämä toimet ovat omiaan vaikuttamaan Natura 2000 -alueeseen.
Luontodirektiivin 6(3) artiklaa oli tulkittu vajavaisesti yhteisön tärkeänä pitämän alueen halki kulkevan ohikulkutienhankeen toteuttamista koskien. Päätöksentekohetkellä alue, joka on ehdotettu luetteloon yhteisön tärkeäksi pitämistä alueista, kuuluu luontodirektiivin suojelutoimenpiteiden soveltamisalaan.
Se, ettei alueen koskemattomuuteen luontotyyppinä vaikuteta luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan toisessa virkkeessä tarkoitetulla tavalla, edellyttää alueen suotuisan suojelun tason säilyttämistä. Tästä johtuu, että luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohtaa tulee tulkita niin, että suunnitelma tai hanke, joka ei liity suoranaisesti alueen käyttöön tai ole sen kannalta tarpeellinen, voidaan katsoa vaikuttavan kyseisen alueen koskemattomuuteen siinä tapauksessa, jos se voi estää asianomaisen alueen perustavanlaatuisten ominaispiirteiden kestävän säilyttämisen, sellaisen ensisijaisesti suojeltavan luontotyypin esiintymisen osalta. Tämän arvioimiseksi on sovellettava ennalta varautumisen periaatetta.
Sellaista toimintaa, joka voi vaarantaa pysyvästi sellaisten alueiden ekologiset ominaispiirteet, joilla esiintyy ensisijaisesti suojeltavia luontotyyppejä, mm. silloin, kun toiminta voi johtaa kyseisellä alueella esiintyvän ensisijaisesti suojeltavan luontotyypin häviämiseen tai osittaiseen ja korjaamattomaan tuhoutumiseen, ei voida luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti hyväksyä. Suunnitelma tai hanke voidaan hyväksyä vain sillä edellytyksellä, että eriteltyään kaikki kyseisen suunnitelman tai hankkeen näkökohdat, jotka sellaisinaan tai yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa voivat vaikuttaa asianomaisen alueen suojelutavoitteisiin, ja ottaen huomioon alan parhaan tieteellisen tietämyksen toimivaltaiset viranomaiset ovat varmoja siitä, ettei suunnitelmalla tai hankkeella ole pysyviä haitallisia vaikutuksia kyseisen alueen koskemattomuuteen. Näin on silloin, kun ei ole olemassa mitään tieteelliseltä kannalta järkevää epäilyä siitä, että tällaisia vaikutuksia ei aiheudu.
Luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että suunnitelma tai hanke, joka ei liity suoraan yhteisön tärkeänä pitämän alueen käyttöön tai ole tarpeellinen sen käytön kannalta, jolla on haitallisia vaikutuksia tällä alueella olevaan luontotyyppiin ja jolla suunnitellaan toimenpiteitä tämän luontotyypin samankokoisen tai suuremman pinta-alan kehittämiseksi tällä alueella, vaikuttaa mainitun alueen koskemattomuuteen. Tällaiset toimenpiteet voidaan tarvittaessa katsoa tämän artiklan 4 kohdassa tarkoitetuiksi ˮkorvaaviksi toimenpiteiksiˮ vain, jos siinä vahvistetut edellytykset täyttyvät.
Luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että toimenpiteitä, jotka sisältyvät suunnitelmaan tai hankkeeseen, joka ei liity suoraan yhteisön tärkeänä pitämän alueen käyttöön tai ole sen kannalta tarpeellinen, ja joissa edellytetään ennen kielteisten vaikutusten aiheuttamista alueella esiintyvälle luontotyypille tämäntyyppisen alueen tulevaa kehittämistä, joka kuitenkin saatetaan päätökseen vasta sen jälkeen, kun on arvioitu kyseisen alueen koskemattomuuteen mahdollisesti aiheutuvan vaikutuksen merkittävyyttä, ei voida ottaa huomion kyseisen arvioinnin yhteydessä. Tällaiset toimenpiteet voidaan tarvittaessa luokitella kyseisen artiklan 4 kohdassa tarkoitetuiksi ”korvaaviksi toimenpiteiksi” vain siinä tapauksessa, että siinä säädetyt edellytykset täyttyvät.
Jäsenvaltio ei ollut noudattanut luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ollut tehnyt Hampurin lähistöllä sijaitsevan Moorburgin hiilivoimalan rakentamista hyväksyessään asianmukaista ja täysimääräistä ympäristövaikutusten arviointia.
Tapauksessa kyse oli hankkeesta, joka aiottiin toteuttaa lajin suojelemiseen tai säilyttämiseen osoitetulla alueella, jolla suojellun lajin tarpeisiin soveltuva alue vaihtelee ajan myötä. Hankkeen vaikutuksena oli, etteivät tämän alueen tietyt osat enää voineet väliaikaisesti tai lopullisesti soveltua kyseisen lajin elinympäristöksi. Sitä seikkaa, että hanke sisältää toimenpiteitä, joilla pyritään varmistamaan vaikutusten asianmukainen arvioinnin suorittaminen hankkeen jälkeen ja hankkeen keston aikana, että tämän alueen osaa, joka voi konkreettisesti soveltua elinympäristöksi, ei supisteta ja sitä voidaan itse asiassa kasvattaa, ei voida ottaa huomioon luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti tehtävässä arvioinnissa. Sen sijaan se kuuluu mahdollisesti 6 artiklan 4 kohdan soveltamisalaan.
Luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että määritettäessä sitä, onko myöhemmin tarpeen tehdä asianmukainen arviointi suunnitelman tai hankkeen vaikutuksista asianomaiseen alueeseen, selvitysvaiheessa ei ole asianmukaista ottaa huomioon toimenpiteitä, joilla pyritään välttämään kyseisen suunnitelman tai hankkeen haitalliset vaikutukset asianomaiseen alueeseen tai vähentämään niitä.
Luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että karjan laiduntaminen ja lannoitteiden levittäminen maahan tai maan päälle lähellä Natura 2000 alueita voidaan katsoa kyseisessä säännöksessä tarkoitetuksi ”hankkeeksi”, vaikka oletetaan, että nämä toiminnat eivät ole tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 1 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettuja ”hankkeita”, koska ne eivät merkitse fyysistä luonnonympäristöön kajoamista.
Luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että lannoitteiden maahan tai maan päälle levittämisen kaltaista toistuvaa toimintaa, joka oli kansallisen lainsäädännön mukaan sallittu ennen tämän direktiivin voimaantuloa, voidaan pitää kyseisessä säännöksessä tarkoitettuna yhtenä ja samana hankkeena, jolloin uutta hyväksymismenettelyä ei tarvita, jos se muodostaa yksittäisen toiminnan, jolle on luonteenomaista yhteinen tavoite ja jatkuvuus ja jonka osalta erityisesti toteuttamispaikka ja -olosuhteet ovat samat. Vaikka yksittäinen hanke on hyväksytty ennen kuin tällä samalla säännöksellä säädettyä suojelujärjestelmää alettiin soveltaa kyseisellä alueella, hankkeen täytäntöönpano voi kuitenkin kuulua direktiivin 6 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan.
Direktiivin 6 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä kansalliselle ohjelmakeskeiselle lainsäädännölle, jonka mukaan toimivaltaiset viranomaiset voivat hyväksyä hankkeita käyttäen perusteena mainitussa säännöksessä tarkoitettua ”asianmukaista arviointia”, joka suoritetaan ennakolta ja jossa määritetty typpilaskeuman kokonaismäärä on katsottu yhteensopivaksi mainitun säännöstön tavoitteiden kanssa. Tämä pätee kuitenkin vain siltä osin kuin tämän arvioinnin tieteellisen luotettavuuden perusteellinen ja kattava tutkimus mahdollistaa sen varmistamisen, että ei ole perusteltua tieteellistä epäilystä siitä, että kullakin suunnitelmalla tai hankkeella ei ole haitallisia vaikutuksia kyseisen alueen koskemattomuuteen.
Direktiivin 6 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle ohjelmakeskeiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa vapautetaan tietyt hankkeet, jotka alittavat typpilaskeuman tietyn kynnysarvon tai eivät ylitä sen tiettyä enimmäismäärää, lupavelvoitteesta yksittäistapauksessa, jos kansallinen tuomioistuin on vakuuttunut siitä, että tässä säännöksessä tarkoitettu ennakollinen ”asianmukainen arviointi” täyttää edellytyksen siitä, ettei ole perusteltua tieteellistä epäilyä siitä, ettei näistä suunnitelmista tai hankkeista aiheudu haitallisia vaikutuksia kyseisten alueiden koskemattomuudelle.
Direktiivin 6 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle ohjelmakeskeiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa sallitaan tiettyjen hankeryhmien, jotka ovat käsiteltävässä asiassa lannoitteiden levittäminen maahan tai maan päälle ja karjan laiduntaminen, toteuttaminen ilman lupavelvollisuutta ja siis ilman, että niiden vaikutuksia kyseisiin suojelualueisiin arvioidaan asianmukaisesti erikseen, elleivät objektiiviset seikat mahdollista varmuudella sen poissulkemista, että mainitut hankkeet, yksittäin tai yhdessä muiden hankkeiden kanssa, voisivat vaikuttaa näihin alueisiin merkittävästi, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava.
Direktiivin 6 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että tässä säännöksessä tarkoitetussa ”asianmukaisessa arvioinnissa” ei voida ottaa huomioon tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja ”suojelutoimenpiteitä”, mainitun artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja ”estämistoimenpiteitä”, erityisiä toimenpiteitä, jotka on hyväksytty erityisesti pääasiassa kyseessä olevan kaltaista ohjelmaa varten, tai ”itsenäisiä” toimenpiteitä, jotka eivät kuulu tähän ohjelmaan, jos näistä toimenpiteistä saatavat edut eivät ole varmoja arviointiajankohtana.
Direktiivin 6 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa kansallisessa lainsäädännössä käyttöön otetut toimenpiteet, jotka sisältävät typpilaskeumia tuottavien maatalousyritysten seuranta- ja valvontasääntöjä sekä mahdollisuuden määrätä seuraamuksia, jotka voivat johtaa jopa mainittujen yritysten sulkemiseen, ovat riittäviä tämän säännöksen noudattamiseksi.
Jäsenvaltio ei ollut noudattanut 6 artiklan 3 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se oli hyväksynyt tietyn metsänhoitoalueen metsänhoitosuunnitelman liitteen varmistamatta, ettei kyseinen liite vaikuta yhteisön tärkeänä pitämän alueen ja erityisen suojelualueen koskemattomuuteen. Jäsenvaltio ei myöskään ollut noudattanut luontodirektiivin 6 artiklan 1 kohdan eikä lintudirektiivin 4 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole toteuttanut tarvittavia suojelutoimenpiteitä, jotka vastaavat luontodirektiivin liitteen I luontotyyppien ja liitteessä II esitettyjen lajien sekä lintudirektiivin liitteessä I lueteltujen lintujen ja kyseisessä liitteessä luettelemattomien säännöllisesti esiintyvien muuttavien lajien, joita varten yhteisön tärkeänä pitämä alue ja erityinen suojelualue osoitettiin, ekologisia vaatimuksia.
Jäsenvaltio ei ollut noudattanut direktiivin 12 artiklan 1 kohdan a ja d alakohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole varmistanut tiukkaa suojelua kyseisen direktiivin liitteessä IV luetelluille puissa eläville kuoriaisille.
Luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että yhtäältä ”asianmukaisessa arvioinnissa” on luetteloitava kaikki elinympäristötyypit ja lajit, joita varten alue on suojeltu, ja toisaalta siinä on yksilöitävä sekä ehdotetun hankkeen vaikutukset alueella esiintyviin lajeihin, joita varten sitä ei ole lisätty luetteloon, että vaikutukset alueen ulkopuolella oleviin elinympäristötyyppeihin ja lajeihin ja tarkasteltava näitä vaikutuksia, sikäli kuin kyseiset vaikutukset ovat omiaan vaikuttamaan alueen suojelutavoitteisiin.
Direktiivin 6 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että sen mukaan toimivaltainen viranomainen voi antaa luvan suunnitelmalle tai hankkeelle, jossa jätetään hankkeen toteuttajan myöhemmin vapaasti määritettäväksi tietyt rakentamisvaiheeseen liittyvät parametrit, joita ovat esimerkiksi rakennuskompleksin sijoituspaikka ja kuljetusreitit, vain siinä tapauksessa, että on varmaa, että luvassa vahvistetaan riittävän tiukat ehdot, joilla taataan se, että kyseisillä parametreilla ei vaikuteta alueen koskemattomuuteen.
Direktiivin 6 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että kun toimivaltainen viranomainen hylkää tieteellisen asiantuntijalausunnon päätelmät, joissa suositellaan lisätietojen hankkimista, ”asianmukaisessa arvioinnissa” on esitettävä nimenomaiset ja yksityiskohtaiset perustelut, jotka ovat omiaan hälventämään kaiken perustellun tieteellisen epäilyn suunniteltujen töiden vaikutuksista asianomaiseen alueeseen.
Päätöstä, jolla jatketaan nesteytetyn maakaasun uudelleenkaasutukseen tarkoitetun terminaalin rakennushankkeen toteuttamiselle alun perin vahvistettua kymmenen vuoden määräaikaa, on pidettävä luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuna hankkeelle annettuna hyväksyntänä, kun kyseistä hanketta koskeva alkuperäinen lupa, joka on rauennut, on lakannut tuottamasta oikeusvaikutuksia sen määräajan päätyttyä, joka siinä oli kyseisten töiden suorittamiselle vahvistettu, ja kun kyseisiä töitä ei ole aloitettu.
Toimivaltaisen viranomaisen on arvioitava, onko päätöksen, jolla jatketaan nesteytetyn maakaasun uudelleenkaasutukseen tarkoitetun terminaalin rakennushankkeen, jota koskeva alkuperäinen lupa on rauennut, toteuttamiselle alun perin vahvistettua määräaikaa, vaikutukset arvioitava asianmukaisesti luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä virkkeessä säädetyllä tavalla. Jos näin on, onko tämän arvioinnin koskettava hanketta kokonaisuudessaan vai sen osaa. Sen on erityisesti otettava huomioon sekä mahdollinen aikaisemmin tehty arviointi että asian kannalta merkityksellisten ympäristötietojen ja tieteellisten tietojen kehittyminen, mutta myös hankkeen mahdollinen muuttaminen ja muiden suunnitelmien tai hankkeiden olemassaolo.
Kyseinen vaikutusten arviointi on tehtävä, jos alaa koskevan parhaan tieteellisen tietämyksen perusteella ei voida sulkea pois sitä, että kyseinen hanke vaikuttaa asianomaisen alueen suojelutavoitteisiin. Kyseisen hankkeen aikaisemmalla arvioinnilla, joka on tehty ennen hanketta koskevan alkuperäisen luvan myöntämistä, voidaan sulkea kyseinen riski pois ainoastaan, jos se sisältää täydellisiä, täsmällisiä ja lopullisia päätelmiä, joilla voidaan hälventää kaikenlainen perusteltu tieteellinen epäilys töiden vaikutuksista. Lisäksi edellytetään, että asian kannalta merkitykselliset ympäristötiedot ja tieteelliset tiedot eivät ole kehittyneet, että hanketta ei mahdollisesti ole muutettu, ja että muita suunnitelmia tai hankkeita ei ole olemassa.
Ks. edellä artiklan 6.2 kohdalla asia C-661/20, komissio vastaan Slovakian tasavalta, 2022
Luontodirektiivin 6.3 ja 6.4 artikla
Jäsenvaltio ei ollut noudattanut luontodirektiivin 6 artiklan 3 ja 4 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se oli hyväksynyt golfkentän laajennushankkeen kyseisessä kunnassa sijaitsevalla lintudirektiivin 4 artiklassa tarkoitetulla erityissuojelualueella olevalle ruisrääkän (crex crex) elinympäristölle aiheutuvien vaikutusten arvioinnin kielteisestä tuloksesta huolimatta. Esitettyjen korjaavien toimenpiteiden mahdollisten häiriöiden korjaamiseksi ei todettu olevan riittäviä/tehokkaita ruisrääkkäpopulaatioon kohdistuvien kielteisten vaikutusten estämiseksi.
Jäsenvaltio ei ollut toteuttanut tarvittavia toimenpiteitä lintudirektiivin täytäntöön panemiseksi, nimenomaan 4 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen lintulajien elinympäristöjen suojelua koskevan velvoitteen täyttämiseksi. Jäsenvaltio ei myöskään ollut noudattanut luontodirektiivin mukaisia velvoitteitaan, sillä se ei ollut saattanut säädetyssä määräajassa voimaan direktiivin tarkoittamia noudattamisen edellyttämiä lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä ja koska se on pitänyt voimassa kansallista lainsäädäntöä, joka on ristiriidassa luontodirektiivin 6 artiklan 4 kohdan kanssa.
Luontodirektiivin 6 artiklan 3 ja 4 kohtaa on tulkittava niin, koskien vaikutusten arvioinnin suorittamisvelvollisuuden ulottuvuutta, että kyseisessä artiklassa vahvistettuun suojelujärjestelmään kuuluu useita osatekijöitä, joiden tarkoituksena on tehdä mahdolliseksi valvoa tällaisen suunnitelman tai hankkeen vaikutuksia sekä eri arviointivaiheita siinä tapauksessa, että kyseisellä suunnitelmalla tai hankkeella voi olla merkittäviä vaikutuksia suojellulle alueelle. Kyse ei ole pelkästä muodollisesta tutkintamenettelystä vaan sen on mahdollistettava perusteellinen selvitys, joka toteutetaan kyseessä olevan alueen suojelun tavoitteiden vaatimalla tasolla, erityisesti siltä osin kuin on kyse ensisijaisesti suojeltavista luontotyypeistä ja lajeista.
Luontodirektiivin 6 artiklan 4 kohdassa mainitut eri vaatimukset eivät voi olla sellaisia seikkoja, jotka toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on otettava huomioon mainitun artiklan 3 kohdan mukaisessa asianmukaisessa arvioinnissa. 6 artiklan 4 kohdan mukainen arviointi on tehtävä vain silloin, kun direktiivin 6 artiklan 3 kohdan mukaisen arvioinnin tulos on kielteinen ja vaihtoehtoisia ratkaisuja ei ole ja suunnitelma tai hanke on kuitenkin toteutettava erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä.
Yhteisön tärkeinä pitämien alueiden kansalliseen luetteloon ehdotetut alueet kuuluvat luontodirektiivissä 3, 4 ja 6 artiklassa tarkoitetun suojelun piiriin jo ennen komission kyseisiä alueita koskevan päätöksen julkaisemista ja tapauksessa tulisi soveltaa ennalta varautumisen periaatetta. Kyseiselle erityissuojelun alueelle kohdistuvan hankkeen vaikutusten arviointi todettiin puutteelliseksi, kun kyseisen alueen linnustoa koskevat tiedot puuttuivat tai sitä koskevat luotettavat ja ajantasaiset tiedot puuttuivat, mikä näin ollen oli esteenä hankkeen hyväksymiselle luontodirektiivin 6 artiklan 3 ja 4 kohdan.
Luontodirektiivin 6 artiklan 4 kohdan nojalla pääasiassa kysymyksessä ollut hanke voidaan juomaveden toimittamisen osalta katsoa sellaiseksi erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavaksi syyksi, joka on omiaan oikeuttamaan asianomaisten alueiden koskemattomuuteen vaikuttavan hankkeen toteuttamisen.
Hanketta koskevien korvaavien toimenpiteiden riittävyyden arvioinnissa on otettava luontodirektiivin 6 artiklan 4 kohdan nojalla huomioon vedenjuoksun siirtämisen ulottuvuus ja sen edellyttämien rakennustöiden laajuus.
Natura 2000 -verkostoon kuuluvien alueiden osalta luonnollisen jokiekosysteemin muuttaminen suurelta osin keinotekoiseksi joki- ja järviekosysteemiksi voidaan sallia kestävän kehityksen periaatteen valossa sillä edellytyksellä, että luontodirektiivin 6 artiklan 4 kohdassa mainitut edellytykset täyttyvät.
Tapauksessa oli kysymys siitä, tuleeko luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohtaa tulkita siten, että siinä sallitaan lainsäätäjän myöntävän luvan suunnitelmalle tai hankkeelle, vaikkei se ole varmistautunut siitä, että suunnitelma tai hanke ei vaikuta kyseisen alueen koskemattomuuteen. Luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että siinä ei sallita kansallisen viranomaisen, ei lainsäätäjänkään, myöntävän lupaa suunnitelmalle tai hankkeelle, jollei se ole varmistautunut siitä, että suunnitelma tai hanke ei vaikuta kyseisen alueen koskemattomuuteen.
Lisäksi luontodirektiivin 6 artiklan 4 kohtaa voidaan soveltaa vasta sen jälkeen, kun suunnitelman tai hankkeen vaikutukset on tutkittu luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti, ja tämä on välttämätön edellytys poikkeussäännöksen soveltamisedellytysten tutkimiseksi. Ei voida katsoa, että pääasiassa kyseessä olleen hallinnollisen keskuksen sijoituspaikaksi tarkoitetun infrastruktuurin rakentaminen voisi lähtökohtaisesti olla luontodirektiivin 6 artiklan 4 kohdassa tarkoitettu erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottava syy.
Luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohtaa on tulkittava niin, että pysäytetyn sähköntuotantotoiminnan uudelleen käynnistämisen kaltaiset toimenpiteet ovat yhdessä modernisointitöiden ja nykyisten turvallisuusnormien mukaiseksi saattamisen edellyttämien töiden kanssa hanke, jonka vaikutukset kyseisiin suojeltuihin alueisiin on arvioitava asianmukaisesti. Toimenpiteistä on tehtävä tällainen arviointi, ennen kuin lainsäätäjä päättää niistä. Sillä, että toimenpiteiden täytäntöönpano edellyttää lisätoimia, ei ole tässä yhteydessä ratkaisevaa merkitystä. Myös näihin toimenpiteisiin erottamattomasti liittyvistä töistä on tehtävä tällainen arviointi ennen kuin toimenpiteistä päätetään, jos töiden laatu ja mahdolliset vaikutukset suojeltuihin alueisiin ovat riittävästi tunnistettavissa.
Luontodirektiivin 6 artiklan 4 kohdan ensimmäistä alakohtaa on tulkittava niin, että tavoite sähkön toimitusvarmuuden turvaamisesta jäsenvaltiossa, on erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottava syy. Direktiivin 6 artiklan 4 kohdan toista alakohtaa on tulkittava niin, että jos suojellulla alueella, johon hanke on omiaan vaikuttamaan, on luontodirektiivissä tarkoitettu ensisijaisesti suojeltava luontotyyppi tai laji, ainoastaan tarve estää todellinen ja vakava vaara, että sähköntoimitus kyseisessä jäsenvaltiossa keskeytyy, voi pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa olla tässä säännöksessä tarkoitettu yleiseen turvallisuuteen liittyvä syy.
Luontodirektiivin 6 artiklaa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa sallitaan erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä sellaisen suunnitelman tai hankkeen lupamenettelyn jatkaminen, jonka vaikutuksia erityisten suojelutoimien alueeseen ei voida lieventää, ja jonka osalta toimivaltainen viranomainen on jo antanut kielteisen lausunnon. Poikkeuksena tästä on tilanne, jos on olemassa vaihtoehtoinen ratkaisu, joka aiheuttaa vähemmän haittaa asianomaisen alueen koskemattomuuteen.
Kun suunnitelman tai hankkeen vaikutukset erityisten suojelutoimien alueeseen on direktiivin 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti arvioitu kielteisiksi, ja kun asianomainen jäsenvaltio on kuitenkin päättänyt kyseisen artiklan 4 kohdan nojalla toteuttaa sen erityisen tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä, direktiivin 6 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa sallitaan se, että kyseisen suunnitelman tai hankkeen mainitun artiklan 3 kohdan mukaisen kielteisen arvioinnin jälkeen ja ennen sen lopullista hyväksymistä saman artiklan 4 kohdan mukaisesti sitä täydennetään toimenpitein, jotka lieventävät sen vaikutusta mainittuun alueeseen, ja että mainittujen vaikutusten arviointia jatketaan. Direktiivin 6 artikla ei sen sijaan ole samassa tilanteessa esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa sallitaan korvaavien toimenpiteiden määrittely samassa päätöksessä. Tällöin edellytetään, että muut mainitun direktiivin 6 artiklan 4 kohdan täytäntöönpanoedellytykset myös täyttyvät.
Luontodirektiiviä on tulkittava siten, että se ei ole esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa säädetään, että hankkeen toteuttaja toteuttaa asianomaisen suunnitelman tai hankkeen kyseessä olevaan erityisten suojelutoimien alueeseen aiheuttamia vaikutuksia koskevan tutkimuksen, jonka perusteella toimivaltainen viranomainen arvioi kyseiset vaikutukset. Kyseinen direktiivi on sen sijaan esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa sallitaan se, että hankkeen toteuttaja velvoitetaan sisällyttämään lopulliseen suunnitelmaan tai hankkeeseen maisemaan ja ympäristöön liittyviä vaatimuksia, huomautuksia ja suosituksia sen jälkeen, kun toimivaltainen viranomainen on antanut siitä kielteisen arvioinnin, paitsi jos kyseisen viranomaisen on arvioitava uudelleen näin muutettu suunnitelma tai hanke.
Luontodirektiiviä on tulkittava siten, että vaikka siinä annetaan jäsenvaltioiden tehtäväksi nimetä suunnitelman tai hankkeen erityisten suojelutoimien alueeseen aiheuttamien vaikutusten arvioimiseen toimivaltainen viranomainen unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistettuja kriteerejä noudattaen, se on sen sijaan esteenä sille, että mikä tahansa viranomainen jatkaa tai täydentää kyseistä arviointia sen tekemisen jälkeen.
Asiassa oli kyse Natura -alueella toteutetuista puuston hakkauttamistoimenpiteistä, jotka eivät kuuluneet aluetta koskevaan suojeluasetukseen (=suojelusuunnitelmaan) ja joiden vaikutuksia ei oltu arvioitu ennen niiden toteuttamista. Viranomainen velvoitti päätöksellä kantajan vähentämään kyseisellä luonnonsuojelualueella toteutettujen toimien kielteisiä vaikutuksia ja jättämään kasvustoon hakatut männyt, joiden halkaisija paksuimmassa kohdassa on yli 25 senttimetriä, jotta kyseiset männyt muuttuisivat hajoamisen kautta kyseisellä alueella erityisesti suojeltujen hyönteislajien ja muun muassa nahkurin (Tragosoma depsarium) ja ison sarvijäärän (Ergates faber) suotuisaksi kasvualustaksi sekä palauttamaan kuolleen puuaineksen määrän entiselleen ensisijaisesti suojellussa biotoopissa 9010* ”boreaaliset luonnonmetsät”, koska sen määrä katsottiin liian alhaiseksi.
Tuomioistuin totesi, että luontodirektiivissä ei määritellä hankkeen käsitettä toisin kuin YVA-direktiivin 1 artiklan 2 kohdan a alakohdassa (36). Unionin tuomioistuin on katsonut, että luontodirektiivissä tarkoitettu hankkeen käsite kattaa YVA-direktiivissä tarkoitetun hankkeen käsitteen, joten jos toiminta kuuluu YVA-direktiivin soveltamisalaan, sen on sitä suuremmalla syyllä kuuluttava luontodirektiivin soveltamisalaan (tuomio 9.9.2020, Friends of the Irish Environnement, C 254/19, EU:C:2020:680, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) (37).
Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että YVA-direktiivissä tarkoitettu hanke merkitsee alueen fyysistä olotilaa tosiasiallisesti muuttavien töiden tai siihen kajoamisen toteuttamista (ks. vastaavasti tuomio 17.3.2011, Brussels Hoofdstedelijk Gewest ym., C 275/09, EU:C:2011:154, 24 kohta), jollaisesta ko. tapauksessa oli kyse, joten toimenpiteet täyttävät näin ollen YVA-direktiivissä tarkoitetun hankkeen käsitteen aineellisen edellytyksen (38). Sillä, että pääasiassa kyseessä olevista puiden hakkuista on säädetty metsäpalovaarojen torjunnan alalla sovellettavassa kansallisessa säännöstössä, ei voida kyseenalaistaa kyseisten töiden luokittelua YVA-direktiivissä tarkoitetuksi hankkeeksi (39). Mainitut hakkuutyöt ovat YVA-direktiivissä tarkoitettu hanke ja näin ollen luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu hanke (40).
Jos pääasiassa kyseessä olevat työt, jotka on toteutettu metsäpalovaarojen torjuntaa koskevassa kansallisessa säännöstössä säädettyjen vaatimusten mukaisesti, liittyvät suoranaisesti kyseisen alueen käyttöön tai ovat sen kannalta tarpeellisia, niiden vaikutuksia kyseiseen alueeseen ei tarvitse arvioida HD 6.3 nojalla (43).
Suojelutoimenpiteiden on liityttävä suoranaisesti kyseisen alueen käyttöön tai oltava sen kannalta tarpeellisia kyseisen direktiivin 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla (45). Kaikki metsäpalovaarojen torjuntatoimet erityisten suojelutoimien alueella eivät kuitenkaan liity suoranaisesti kyseisen alueen käyttöön tai ole sen kannalta tarpeellisia vaan niiden on lisäksi oltava tarpeellisia suojeltujen luontotyyppien tai lajien suotuisan suojelun tason säilyttämiseksi tai ennalleen saattamiseksi ja niiden oltava oikeasuhtaisia näihin tavoitteisiin nähden, mikä edellyttää sitä, että ne on mukautettu asianomaisen alueen tarpeisiin ja että kyseiset tavoitteet voidaan toteuttaa niiden avulla (47).
Metsäpalovaarojen torjunnan alalla sovellettavalla kansallisella säännöstöllä ei voida vapauttaa suunnitelmaa tai hanketta luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan vaatimusten noudattamisesta (53). Kansallisen oikeuden mukainen velvollisuus toteuttaa tiettyjä toimenpiteitä metsäpalojen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi ei ole ristiriidassa luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdassa säädetyn sen velvollisuuden kanssa, jonka mukaan kyseisten toimenpiteiden vaikutukset asianomaiseen alueeseen on arvioitava ennalta, kun ne ovat omiaan vaikuttamaan merkittävästi erityisten suojelutoimien alueeseen (54). Unionin tuomioistuin on katsonut, että luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdassa ei anneta jäsenvaltiolle lupaa antaa kansallisia sääntöjä, joiden mukaan tietyntyyppiset suunnitelmat tai hankkeet jäisivät yleisesti niistä alueelle aiheutuvien vaikutusten arvioinnin ulkopuolelle (tuomio 22.6.2022, komissio v. Slovakia (Metson suojelu), C 661/20, EU:C:2022:496, 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) (57). Vaikka arvioinnissa katsottaisiin, että suunnitelluilla toimenpiteillä on haitallisia vaikutuksia alueeseen eikä vaihtoehtoisia ratkaisuja ole, luontodirektiivin 6 artiklan 4 kohdassa säädetään, että tällaiset toimenpiteet voidaan kuitenkin toteuttaa, jos se on erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavien syiden vuoksi perusteltua, edellyttäen, että jäsenvaltio toteuttaa kaikki tarvittavat korvaavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että Natura 2000:n yleinen kokonaisuus säilyy yhtenäisenä (ks. vastaavasti tuomio 17.4.2018, komissio v. Puola (Białowieżan metsä), C 441/17, EU:C:2018:255, 190 kohta) (56).
Suunnitelma tai hanke voidaan toteuttaa erityisten suojelutoimien alueella vasta, kun sen vaikutukset kyseiseen alueeseen on arvioitu (62), kuten Unionin tuomioistuin on useaan otteeseen vahvistanut (tuomio 7.9.2004, Waddenvereniging ja Vogelbeschermingsvereniging, C 127/02, EU:C:2004:482, 34 kohta; tuomio 11.4.2013, Sweetman ym., C 258/11, EU:C:2013:220, 28 kohta ja tuomio 21.7.2016, Orleans ym., C 387/15 ja C 388/15, EU:C:2016:583, 43 kohta) (63). Jälkikäteisellä arvioinnilla ei voida välttää alueen suojelun tasoon kohdistuvia vaikutuksia (64).
Jos metsäpalojen torjuntaa koskevan infrastruktuurin kunnossapitoa koskevia toimia on jo suunniteltu alueen suojelutoimenpiteissä luontodirektiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaisesti, niitä ei tarvitse arvioida kyseisen direktiivin 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti (68). Tällainen poikkeaminen on myös mahdollista siinä tapauksessa, että todellinen tai välitön vaara edellyttää alueen suojelemiseksi tarvittavien toimenpiteiden toteuttamista viipymättä. Tällaisessa tilanteessa olisi mahdollista, että näistä toimenpiteistä alueelle aiheutuvien vaikutusten arviointimenettelyn saattaminen ensin päätökseen ei palvelisi kyseisen menettelyn tarkoitusta eli alueen suojelemista vaan saattaisi päinvastoin olla sille haitaksi (69).
Luontodirektiivissä ja erityisesti sen 6 artiklan 3 kohdassa ei ole säännöksiä, jotka koskevat seurauksia, joita aiheutuu siitä, että suunnitelman tai hankkeen vaikutusten ennakkoarviointivelvollisuutta ei ole noudatettu (ks. vastaavasti tuomio 29.7.2019, Inter-Environnement Wallonie ja Bond Beter Leefmilieu Vlaanderen, C 411/17, EU:C:2019:622, 169 kohta) (79).
SEU 4 artiklan 3 kohdassa määrätyn vilpittömän yhteistyön periaatteen mukaan jäsenvaltioiden on kuitenkin poistettava lainvastaiset seuraukset, jotka aiheutuvat unionin oikeuden rikkomisesta (tuomio 16.12.1960, Humblet v. Belgian valtio, 6/60-IMM, EU:C:1960:48, s. 1146, ja tuomio 7.1.2004, Wells, C 201/02, EU:C:2004:12, 64 kohta). Tällainen velvollisuus on asianomaisen jäsenvaltion kullakin elimellä ja muun muassa kansallisilla viranomaisilla, joiden on toimivaltansa rajoissa toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sen korjaamiseksi, että suunnitelman tai hankkeen ympäristövaikutuksia ei ole arvioitu (ks. vastaavasti tuomio 12.11.2019, komissio v. Irlanti (Derrybrienin tuulivoimala), C 261/18, EU:C:2019:955, 75 kohta). Kyseinen velvollisuus koskee myös asianomaisen jäsenvaltion omistamia yrityksiä (ks. vastaavasti tuomio 12.11.2019, C 261/18, komissio v. Irlanti (Derrybrienin tuulivoimala), EU:C:2019:955, 91 kohta) (81). Kyseisen periaatteen mukaan asianomaisen jäsenvaltion on myös korjattava kaikki ne vahingot, jotka ovat aiheutuneet siitä, ettei suunnitelman tai hankkeen ympäristövaikutuksia ole arvioitu (tuomio 7.1.2004, Wells, C 201/02, EU:C:2004:12, 66 kohta) (82). Sitä vastoin pelkästään vilpittömän yhteistyön periaatteesta, joka velvoittaa vain jäsenvaltioita ja niiden elimiä, ei voi seurata yksityisten velvollisuutta korvata erityisten suojelutoimien alueella ilman luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdassa säädettyä asianmukaista arviointia toteutetuilla töillä ympäristölle aiheutuneet vahingot (83). Velvollisuus korvata pääasiassa kyseessä olevan kaltainen vahinko voi perustua ainoastaan kansalliseen oikeuteen (84).
Luontodirektiivin artiklaa 6.3 on tulkittava siten, että
- kyseisessä säännöksessä tarkoitettu hankkeen käsite kattaa erityisten suojelutoimien alueeksi osoitetulla metsäalueella toteutetut toimet metsäpalojen torjuntaa koskevan infrastruktuurin kunnossapidon varmistamiseksi kyseisellä alueella metsäpalovaarojen torjuntaa koskevassa kansallisessa säännöstössä säädettyjen vaatimusten mukaisesti, kun nämä toimet muuttavat asianomaisen alueen fyysistä olotilaa;
- toimia, jotka toteutetaan erityisten suojelutoimien alueeksi osoitetulla metsäalueella metsäpalojen torjuntaa koskevan infrastruktuurin kunnossapidon varmistamiseksi kyseisellä alueella metsäpalovaarojen torjuntaa koskevassa kansallisessa säännöstössä säädettyjen vaatimusten mukaisesti, ei voida pitää suoranaisesti asianomaisen alueen käyttöön liittyvinä tai sen kannalta tarpeellisina yksinomaan siksi, että niillä on tällainen tavoite, minkä vuoksi niitä ei voida tämän perusteella vapauttaa alueelle aiheutuvien vaikutusten arvioinnista, elleivät ne kuulu luontodirektiivin artiklan 6.1 nojalla jo hyväksyttyihin suojelutoimenpiteisiin;
- siinä velvoitetaan arvioimaan kyseisessä artiklassa tarkoitetut suunnitelmat ja hankkeet silloinkin, kun niiden toteuttamista edellytetään metsäpalovaarojen torjunnan alalla sovellettavassa kansallisessa säännöstössä;
- erityisten suojelutoimien alueeksi osoitetulla metsäalueella metsäpalojen torjuntaa koskevan infrastruktuurin kunnossapidon varmistamiseksi tarkoitettuja toimia ei voida aloittaa eikä sitä suuremmalla syyllä jatkaa ja saattaa päätökseen ennen kyseisessä artiklassa säädetyn niistä aiheutuvien vaikutusten arviointimenettelyn toteuttamista, elleivät nämä toimet kuulu luontodirektiivin artiklan 6.1 nojalla jo hyväksyttyihin suojelutoimenpiteisiin tai ellei kyseisen alueen suojeluun vaikuttava todellinen tai välittömästi uhkaava vaara edellytä niiden välitöntä toteuttamista
- (tarkasteltuna yhdessä vilpittömän yhteistyön periaatteen kanssa) siinä velvoitetaan asianomainen jäsenvaltio ja erityisesti sen toimivaltaiset viranomaiset toteuttamaan toimenpiteitä ilman kyseisessä säännöksessä säädettyä ennakkoarviointia toteutettujen töiden mahdollisten merkittävien ympäristövaikutusten poistamiseksi ja korvaamaan kyseisistä töistä aiheutunut vahinko. Siinä ei sitä vastoin velvoiteta kyseistä jäsenvaltiota vaatimaan yksityisiä korvaamaan tällaista vahinkoa siinä tapauksessa, että vahinko on katsottava niiden syyksi.
Luontodirektiivin 6.4 artikla
Lintudirektiivin erityissuojelualueiden määrittämisessä ei voida ottaa huomioon taloudellisia yleisiä etuja. Velvoite määrittää lintutieteellisin perustein erityissuojelualueita ei päättynyt direktiivin täytäntöönpanoon.
Velvoitetta suorittaa ympäristöarviointi ei luontodirektiivin mukaan ole, jos hanke on saatettu vireille ennen ympäristöarviointiin velvoittavan direktiivin täytäntöönpanon määräajan päättymistä.
Tapaus koski tielinjahankkeen toteuttamista erään erityissuojelualueen läpi huolimatta vaikutusten arvioinnin kielteisistä tuloksista ja vaihtoehtoisten ratkaisujen olemassa olosta. Jäsenvaltio ei ollut näin ollen noudattanut luontodirektiivin 6 artiklan 4 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se oli toteuttanut hankkeen, vaikka ympäristövaikutusten arvioinnin tulokset olivat kielteisiä. Lisäksi jäsenvaltio ei ollut osoittanut, että vaihtoehtoisia ratkaisuja kyseiselle hankkeelle ei ollut.
Suunnitelma tai hanke, joka ei liity suoranaisesti alueen käyttöön tai ole sen kannalta tarpeellinen mutta joka on omiaan vaikuttamaan tähän alueeseen merkittävästi, voidaan luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan nojalla hyväksyä vain siltä osin kuin se ei vaikuta alueen koskemattomuuteen, minkä osalta luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohta velvoittaa hankkeesta vastaavan suorittamaan asianmukaisen vaikutusten arvioinnin. Se seikka, että hankkeella ei sen toteuttamisen jälkeen ole ollut tällaisia vaikutuksia, on merkityksetön tämän arvioinnin kannalta.
Kyseisen tapauksen kanne hylättiin, koska komissio ei täyttänyt väitettyyn jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämiseen liittyvää todistustaakkaa koskevaa velvollisuuttaan. Oikeus kuitenkin linjasi seuraavat ohjeet:
Luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan mukaan suunnitelmien tai hankkeiden vaikutukset suojeltuun alueeseen on arvioitava asianmukaisesti, mikäli sanotut suunnitelmat tai hankkeet ovat omiaan vaikuttamaan suojeltuun alueeseen merkittävästi. Käyttöön ottamisen edellytyksenä on todennäköisyys tai vaara siitä, että kyseessä oleva suunnitelma tai hanke vaikuttaa kyseiseen alueeseen merkittävästi, ja merkittävyyttä on arvioitava suhteessa alueen säilyttämisen tavoitteisiin. Hankkeita, joilla on vaikutusta kyseiseen alueeseen kuitenkaan vaarantamatta sen säilymisen tavoitteita, ei voida pitää sellaisena, että se olisi omiaan vaikuttamaan merkittävästi kyseessä olevaan alueeseen.
Komissiolle jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen yhteydessä kuuluva todistustaakka on määritettävä jäsenvaltioille direktiiveissä asetettujen velvollisuuksien tyyppien ja näin ollen niiden tulosten, jotka jäsenvaltioiden on saavutettava, perusteella, eikä se saa perustua minkäänlaisiin olettamiin.
Luontodirektiivin noudattamatta jättämistä koskevan kanteen yhteydessä komissio ei voi vedota pelkästään erityissuojelualueella sijaitsevia teollisuusrakennushankkeita koskevien ohjelmasopimusten olemassaoloon vaan sen on myös esitettävä riittävän konkreettisia seikkoja, joiden perusteella voidaan todeta, etteivät kyseiset sopimukset ole luonteeltaan pelkästään osa viranomaisten alustavaa pohdintaa. Komissio on myös osoitettava tällaisten sopimusten sisältämien suunnitelmien ympäristövaikutusten arvioinnin tarpeellisuus.
Luontodirektiivin 12 artikla
Asia C-342/05, komissio vastaan Suomi (EUR-Lex)
Jäsenyysvelvoitteita voidaan rikkoa hallintokäytännöllä, vaikka kansallinen lainsäädäntö täyttäisikin jäsenyysvelvoitteiden vaatimukset. Riittäväksi näytöksi jäsenyysvelvoitteiden rikkomisesta ei katsottu kahden luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan vastaisen hallintopäätöksen esittämistä.
Suden kaatolupien myöntäminen ennalta ehkäisevästi ilman riittävää varmuutta erityisen merkittävien vahinkojen välttämisestä katsottiin luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan ja 16 artiklan 1 kohdan b alakohdan vastaiseksi.
Kreikka ei ollut toteuttanut riittäviä toimenpiteitä merikilpikonna Caretta carettan suojelemiseksi eikä näin ollut noudattanut jäsenyysvelvoitteitaan. Jäsenyysvelvoitteen laiminlyöntiä arvioitaessa otetaan huomioon tilanne sellaisena kuin se on perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättyessä.
Komissio voi perustellussa lausunnossaan yksilöidä tai rajata riidan kohdetta siitä, millainen se on ollut virallisessa huomautuksessa. Riidan kohdetta voidaan myös laajentaa, jos virallisessa huomautuksessa mainittu menettely on jatkunut. Komissio on oikeudenkäynnissä velvollinen esittämään riittävän näytön kanteen perustana olevista tosiseikoista.
Luontodirektiivin 15 artikla ei estä valikoimattomien pyyntikeinojen käyttöä, kun pyynnin kohteena ovat muut kuin direktiivin IV liitteen a kohdassa tai V liitteen a kohdassa mainitut eläinlajit. Espanja ei ollut laiminlyönyt luontodirektiivin toimeenpanoa.
Kreikka ei ole noudattanut luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan b ja d alakohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole säädetyssä määräajassa toteuttanut toimenpiteitä, jotka ovat tarpeen sellaisen tuloksellisen ja tiukan suojelujärjestelmän käyttöönottamiseksi ja soveltamiseksi, jolla suojellaan Vipera schweizeri -käärmettä ja jolla estetään kaikenlainen tämän lajin tahallinen häiritseminen erityisesti sen lisääntymis-, jälkeläistenhoito- ja talvehtimisaikana ja kaikenlainen lisääntymis- tai levähdyspaikkojen heikentäminen tai hävittäminen.
Tapaus koski luontodirektiivin täytäntöönpanoa sekä direktiivin mukaisen poikkeusjärjestelmän edellytyksiä.
Luontodirektiivissä tarkoitettujen suojelutoimenpiteiden toteuttaminen on kaikkien jäsenvaltioiden yhteisellä vastuulla, sillä luontodirektiivissä suojeltuihin elinympäristöihin ja lajeihin kohdistuvat uhat ovat usein maiden rajat ylittäviä. Luontodirektiivin tarkka täytäntöönpano on näin ollen erityisen tärkeää.
Luontodirektiivin toimeenpanevan kansallisen lainsäädännön tulee olla täsmällistä ja selkeää, jotta voidaan varmistaa luontodirektiivissä annettavien monimutkaisten ja teknisten sääntöjen selkeyttäminen sekä direktiivin täytäntöönpano.
Ei ole riittävää tulkita kansallista lainsäädäntöä luontodirektiivin mukaisesti, mm. suojelutoimenpiteistä päätettäessä, oikeusvarmuuden asettamien vaatimusten kannalta.
Pelkällä hallintokäytännöllä ei voida katsoa riittävällä tavalla pantavan täytäntöön luontodirektiivin asettamia velvoitteita.
Luontodirektiivin tarkoittamalla tavalla jäsenvaltioille ei ole annettu harkintavaltaa päättää toteuttaako vai jättääkö toteuttamatta tarvittavat suojelutoimenpiteet luontodirektiivin liitteissä I ja II tarkoitettujen luontotyyppien ja lajien asettamien ekologisten vaatimusten turvaamiseksi vaan harkintaa voi ainoastaan käyttää suojelutoimenpiteitä toteutettaessa käytettävien teknisten keinojen ja valintojen suhteen.
Luontodirektiivin 16 artiklaa tulee tulkita suppeasti. Artiklassa määritellään tarkasti ne perusteet, joiden nojalla jäsenvaltiot voivat säätää poikkeuksia sen 12–15 artiklassa säädetyistä kielloista ja direktiivin mukaisesta suojelujärjestelmästä.
Kansallisella tasolla toteutettujen toimenpiteiden toteuttamisedellytykseksi, joilla poiketaan direktiivissä säädetyistä kielloista, on asetettava se, ettei muuta tyydyttävää ratkaisua ole olemassa, luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan nojalla. Kansallisten poikkeussäännösten tulee täyttää kaikki 16 artiklassa säädetyt perusteet ja edellytykset.
Jäsenvaltio ei ollut noudattanut luontodirektiivin 12 ja 16 artiklaa ja oli laiminlyönyt sen mukaisia velvoitteitaan jättämällä toteuttamatta erityistoimia, jotka ovat tarpeen direktiivin 12 artiklan 1 kohdassa säädetyn tiukan suojelujärjestelmän tehokkaaksi täytäntöön panemiseksi, koska jäsenvaltion toimet lajien seurannan alalla olivat puutteellisia ja hajanaisia eräiden lajien osalta.
Jäsenvaltio oli myös pysyttänyt kansallista lainsäädäntöä, ts. rinnakkaisen poikkeusjärjestelmän, joka ei ole yhteensopiva luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan ja 16 artiklan säännösten kanssa. Poikkeusjärjestelmässä sallittiin työtä tehdessä tai määrättyä toimenpidettä suorittaessa suojellun luonnonvaraisen eläimen tahaton vahingoittaminen tai sen lisääntymis- tai levähdyspaikan tahaton hävittäminen tai vahingoittaminen. Nämä poikkeukset ylittävät sen, mistä säädetään luontodirektiivin 16 artiklassa, jossa määritellään tyhjentävästi edellytykset, joiden täyttyessä voidaan poiketa direktiivin 12 artiklasta.
Jäsenvaltioiden on luontodirektiivin mukaisesti toteutettava sellaisilla alueilla, joilla on ensisijaisesti suojeltavia luontotyyppejä ja/tai lajeja ja jotka ne ovat yksilöineet niiden merkitsemiseksi yhteisön luetteloon, soveltuvat suojelutoimet alueiden ominaispiirteiden säilyttämiseksi. Jäsenvaltiot eivät saa näin ollen sallia puuttumisia, jotka voivat vakavasti vaarantaa niiden ekologiset ominaispiirteet. Näin on muun muassa silloin, kun puuttuminen voi johtaa kyseisillä alueilla esiintyvien ensisijaisten lajien häviämiseen.
Lisäksi luontodirektiivin 12 artiklan 4 kohdan mukaan, kun sitä luetaan yhdessä sen liitteessä IV olevan a alakohdan kanssa, jäsenvaltioiden on otettava käyttöön mm. espanjanilvesten tahatonta tappamista koskeva tarkkailujärjestelmä, jonka perusteella jäsenvaltion on toteutettava tutkimuksia ja tarvittavia suojelutoimenpiteitä, muun muassa sen varmistamiseksi, ettei tahattomalla tappamisella ole merkittävää kielteistä vaikutusta kyseisiin lajeihin. Pääasiassa ei todettu maaseututiehankkeen toteuttamisen yhteydessä espanjanilvekseen kohdistuneen tahattoman tappamisen, tässä tapauksessa yhteentörmäyksistä johtuvien kuolemien, aiheuttavan merkittävää kielteistä vaikutusta espanjanilvekseen, ottaen huomioon jäsenvaltion toteuttamat toimenpiteet espanjanilveksen suojelemiseksi ja yhteentörmäysvaaran välttämiseksi.
Maaseututien kunnostamista koskevan hankkeen, johon liitettiin korjaustoimia, ei näin ollen katsottu itsessään johtavan espanjanilveksen häviämiseen kyseiseltä alueelta ja näin ollen vaarantavan vakavasti alueen ekologisia ominaisuuksia. Kanne hylättiin.
Jäsenvaltio ei ollut noudattanut luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ollut ottanut käyttöön toimenpideohjelmaa Cricetus cricetus -lajin (eurooppalainen hamsteri) tiukan suojelun varmistamiseksi. Toteutetut toimenpiteet eivät olleet riittäviä eurooppalaisen hamsterin lisääntymis- tai levähdyspaikkojen heikentämisen tai hävittämisen tosiasialliseksi välttämiseksi, mm. kaupunkisuunnittelun ja -rakentamisen osalta. Myöskään kyseiselle lajille suotuisia alueita koskevien poikkeuslupien myöntämisedellytysten ei todettu olevan riittävän tarkasti määriteltyjä ja toisaalta myös korvaavien toimenpiteiden puute nähtiin riittämättömäksi hamsterin tiukan suojelun varmistamiseksi.
Luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että suden kaltaisen kyseisen direktiivin liitteen IV mukaisesti suojellun eläinlajin yksilön pyydystäminen ja kuljettaminen ihmisten asuinalueen laitamilla tai asuinalueella voi kuulua kyseisessä säännöksessä säädetyn kiellon soveltamisalaan.
Kyseisen direktiivin 16 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kyseisen eläinlajin yksilöiden kaikenlainen tahallinen pyydystäminen on edellä mainituissa olosuhteissa kielletty, jos toimivaltainen kansallinen viranomainen ei ole myöntänyt poikkeusta mainitun säännöksen perusteella.
Luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan d alakohtaa on tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä tarkoitettu levähdyspaikkojen käsite kattaa myös levähdyspaikat, joilla jokin kyseisen direktiivin liitteessä IV olevassa a alakohdassa mainittu suojeltu eläinlaji, kuten Cricetus cricetus (eurooppalainen hamsteri), ei enää elä, jos on riittävän todennäköistä, että kyseinen laji palaa näille levähdyspaikoille, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava.
Asiassa oli kyse metsätaloustoimenpiteiden lajisuojeluvelvoitteiden mukaisuudesta.
Ruotsin ympäristökaaren (1998:808, miljöbalken) 8 luvun 1 §:n nojalla lajien suojelusta annetun asetuksen (2007:845) (artskyddsförordning (2007:845) 4 §:n 1 momentissa säädetään ”luonnonvaraisten lintujen ja sellaisten luonnonvaraisten eläinlajien osalta, jotka on merkitty tämän asetuksen liitteessä 1 merkillä ’N’ tai ’n’, kielletyksi eläinten tahallinen pyydystäminen tai tappaminen, eläinten tahallinen häiritseminen erityisesti niiden lisääntymis-, jälkeläistenhoito-, talvehtimis- ja muuttoaikana, eläinten munien tahallinen hävittäminen tai kerääminen luonnossa tai luonnosta ja eläinten lisääntymis- tai levähdyspaikkojen vahingoittaminen tai hävittäminen eläinten koko elinkaaren aikana.
Metsänhoidosta annetun lain (1979:429) (skogsvårdslagen (1979:429)) 30 §:n mukaan hallitus tai sen nimeämä viranomainen voi antaa määräyksiä muun muassa luonnonsuojelun huomioon ottamisesta metsänhoidossa. Skogsstyrelsenille tehdyssä hakkuuilmoituksessa oli kyse päätehakkuusta, jossa lähes kaikki puut poistetaan. Skogsstyrelsen antoi erityisiä ohjeita tässä yksittäistapauksessa suositelluista varotoimenpiteistä ja katsoi, ettei hakkuuilmoituksessa kuvattu toiminta ole ristiriidassa yhdenkään Ruotsin lajien suojelusta annetussa asetuksessa säädetyn kiellon kanssa edellyttäen, että sen ohjeita noudatetaan. Hakkuuilmoituksessa tarkoitettu metsäalue on lajien suojelusta annetulla asetuksella suojeltujen lajien elinympäristö. Pääasioiden valittajat pyysivät lajien suojelua valvovaa Länsstyrelsen i Västra Götalands län ryhtymään toimenpiteisiin hakkuuilmoituksen ja Skogsstyrelsenin erityisten ohjeiden johdosta, koska katsoivat, että suunniteltu hakkuu oli lajien (sekä lintudirektiivin liitteessä I tarkoitetut lintulajit että luontodirektiivin liitteen IV a laji viitasammakko) suojelusta annetussa asetuksessa säädettyjen kieltojen vastainen. Länsstyrelsen i Västra Götalands län päätti, ettei asiassa edellytetty lajien suojelusta annetun asetuksen mukaista poikkeusta koskevaa arviointia, joten sen mukaan suunniteltu toiminta ei ole ristiriidassa yhdenkään mainitun kiellon kanssa, edellyttäen, että toiminnassa otetaan huomioon Skogsstyrelsenin erityisissä ohjeissa suositellut varotoimenpiteet.
Tuomioistuin katsoi, että koska Ruotsin lainsäädännössä ei tehdä eroa luontodirektiivin ja lintudirektiivin soveltamisalaan kuuluvien lajien välillä eläinlajien tahallista pyydystämistä, tappamista tai häiritsemistä taikka munien tahallista hävittämistä tai keräämistä koskevien kieltojen ulottuvuuden osalta, luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan a–c alakohdassa säädetyt kiellot ulottuvat lintuihin, joten ”tahallisen tappamisen / häirinnän / tuhoamisen” käsitteitä on tapauksessa tarpeen tulkita vain luontodirektiivin mainitun säännöksen osalta.
Tuomioistuin totesi, että
- a) lintudirektiivin 5 artikla on esteenä kansalliselle käytännölle, jonka mukaan kyseisessä säännöksessä säädetyt kiellot koskevat ainoastaan lajeja, jotka on lueteltu kyseisen direktiivin liitteessä I, jotka ovat uhanalaisia jollakin tasolla tai joiden kanta pienenee pitkällä aikavälillä.
- b) luontodirektiivin 12.1.a–c artikla on esteenä kansalliselle käytännölle, jonka mukaan säännöksessä säädettyjä kieltoja sovelletaan sellaiseen tapaukseen, jossa metsätaloustoiminnan tai maankäytön kaltaisen ihmisen toiminnan tarkoitus on selvästi muu kuin eläinlajien tappaminen tai häiritseminen, ainoastaan silloin, jos on olemassa vaara siitä, että kyseisten lajien suojelun taso heikkenee. Säännöstä on tulkittava toisaalta siten, että kyseisen säännöksen mukaista suojelua sovelletaan edelleen lajeihin, jotka ovat saavuttaneet suotuisan suojelun tason.
- c) luontodirektiivin 12.1.d artikla on esteenä kansalliselle käytännölle, jonka mukaan säännöksessä säädettyä kieltoa sovelletaan vasta, jos kyseessä olevan lajin suojelun taso on vaarassa heikentyä, kun kyseessä olevan lajin elinympäristön jatkuva ekologinen toiminnallisuus yksittäisellä alueella varotoimenpiteistä huolimatta menetetään suoraan tai välillisesti kyseisestä toiminnasta erikseen tai kumulatiivisesti muiden toimien kanssa aiheutuvalla vahingoittamisella, hävittämisellä tai heikentämisellä.
Asiassa oli kyse luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan d alakohdan direktiivin liitteessä IV olevassa a kohdassa mainittujen suojeltujen eläinlajien luetteloon kuuluvan Cricetus cricetus (eurooppalainen hamsteri) lajin levähdys- tai lisääntymispaikan hävittämis- ja heikentämiskiellon tulkinnasta.
Itävallan luonnonsuojelusta 31.8.1998 annetun Wienin osavaltion lain (Wiener Naturschutzgesetz; LGBl. für Wien, 45/1998) 10 §:n 3 momentin 4 kohdassa toistetaan luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan d alakohdan sanamuoto. Lain 22 §:n 5 momentin mukaan toimivaltainen viranomainen voi antaa luvan yksittäisiin puuttumisiin, jos suunniteltu toimenpide yksinään tai yhdessä muiden sellaisten toimenpiteiden kanssa, joille on pyydetty lupaa toimivaltaiselta viranomaiselta, ei merkittävästi vaaranna suojelun tavoitetta.
Kiinteistökehittäjä toteutti rakennustöitä maa-alueella, jolla esiintyi eurooppalaista hamsteria. Tästä tietoinen maa-alueen omistaja ilmoitti asiasta kiinteistökehittäjälle, joka nimesi ennen töiden aloittamista ympäristöasiantuntijan. Tämä laati kartan eurooppalaisen hamsterin pesien suuaukoista ja määritteli tietyn alueen osalta, olivatko pesät asuttuja vai eivät.
Ennen rakennustöiden toteuttamista kiinteistökehittäjä poistatti kasvillisuuskerroksen, raivautti rakennuspaikan ja rakennutti työmaatien eurooppalaisen hamsterin pesien suuaukkojen välittömään läheisyyteen (vahinkoa aiheuttaneet toimenpiteet). Kasvillisuuskerroksen poistamisen tarkoituksena oli erityisesti saada rakennettavalla alueella esiintyvä hamsteri siirtymään sitä varten erityisesti suojelluille ja sille varatuille alueille. Toimivaltaiselta viranomaiselta ei kuitenkaan haettu etukäteen lupaa vahinkoa aiheuttaneille toimenpiteille, eikä tällaista lupaa näin ollen saatu ennen töiden aloittamista. Lisäksi ainakin kaksi pesien suuaukkoa hävitettiin.
Wienin kaupunginhallitus katsoi, että IE oli mainitun kiinteistökehittäjän työntekijänä vastuussa eurooppalaisen hamsterin lisääntymis- ja levähdyspaikkojen heikentämisestä tai hävittämisestä, ja määräsi hänelle sakon. IE riitautti sakon sillä perusteella, että ensinnä eurooppalaisen hamsterin pesät eivät olleet lajin käytössä vahinkoa aiheuttaneiden toimenpiteiden toteuttamishetkellä ja toiseksi toimenpiteet eivät olleet johtaneet tämän eläinlajin lisääntymis- tai levähdyspaikkojen heikentämiseen tai hävittämiseen.
Tuomioistuin katsoi, että luontodirektiivin artiklaa 12.1.d on tulkittava siten, että
- a) lisääntymispaikan käsite kattaa myös lisääntymispaikkojen ympäristön, jos kyseinen lisääntymispaikkojen ympäristö osoittautuu tarpeelliseksi, jotta kyseisen direktiivin liitteessä IV olevassa a kohdassa mainitut suojellut eläinlajit, kuten Cricetus cricetus (eurooppalainen hamsteri), voivat lisääntyä menestyksekkäästi.
- b) suojellun eläinlajin lisääntymispaikkoja on suojeltava niin kauan kuin se on tarpeen, jotta kyseinen eläinlaji voi lisääntyä menestyksekkäästi, joten tämä suojelu ulottuu myös lisääntymispaikkoihin, joita kyseinen eläinlaji ei enää käytä, jos on riittävän todennäköistä, että mainittu eläinlaji palaa näille lisääntymispaikoille.
- c) säännöksessä tarkoitettuja käsitteitä ”heikentäminen” ja ”hävittäminen” on tulkittava siten, että ensiksi mainitulla tarkoitetaan suojellun eläinlajin lisääntymis- tai levähdyspaikan ekologisen toiminnallisuuden asteittaista vähentämistä ja jälkimmäisellä kyseisen toiminnallisuuden poistamista kokonaan, riippumatta siitä, onko tällainen haitan aiheuttaminen tahallista vai ei.
Luontodirektiivin 14 artikla
Asiassa oli kyse suojellun lajin metsästyksestä jäsenvaltion alueen sellaisessa osassa, jossa se ei kuulu direktiivin 12 artiklan 1 kohdassa säädetyn tiukan suojelun piiriin tilanteessa, jossa lajin suojelun taso mainitussa jäsenvaltiossa on luokiteltu ”riittämättömäksi-epäsuotuisaksi”
Metsästyksestä annetun Kastilia ja Leónin itsehallintoalueen lain 4/1996 (Ley 4/1996 de Caza de Castilla y León; BOE nro 210, 30.8.1996, s. 26650) 7 §:ssä ja liitteessä I on osoitettu susi (Canis lupus) ”metsästys- ja riistalajiksi” Duerojoen pohjoispuolella. Laki 4/1996 kumottiin metsästyksestä ja riistavarojen kestävästä hallinnoinnista 1.7.2021 annetulla Kastilia ja Leónin lailla 4/2021 (Ley 4/2021 de Caza y de Gestión Sostenible de los Recursos Cinegéticos de Castilla y León; BOE nro 172, 20.7.2021, s. 86581), jonka 6 §:ssä ja liitteessä I.3 myös osoitetaan susi tällaiseksi lajiksi. Lain 4/2021 liitteessä II olevan 4 kohdan f alakohdassa säädetään ajanjaksoksi, jona kyseisen lajin metsästys sallitaan, syyskuun neljännestä sunnuntaista seuraavan vuoden helmikuun neljänteen sunnuntaihin. Viimeksi mainitun lain liitteessä IV olevassa 2 kohdassa kunkin metsästetyn suden arvoksi vahvistetaan 6 000 euroa.
Luonnonvaroista ja biologisesta monimuotoisuudesta 13.12.2007 annetun lain 42/2007 (Ley 42/2007 del Patrimonio Natural y de la Biodiversidad; BOE nro 299, 14.12.2007, s. 51275) 65 §:n 1 momentissa säädetään, että vain itsehallintoalueiden määrittämiä lajeja voidaan metsästää eikä niiden osoittaminen voi missään tapauksessa koskea erityisen suojelun järjestelyyn kuuluvien lajien luetteloon sisällytettyjä lajeja eikä niitä lajeja, joiden metsästyksen Euroopan unioni on kieltänyt.
Erityisen suojelun järjestelyyn kuuluvien luonnonvaraisten lajien luettelon ja Espanjan uhanalaisten lajien luettelon kehittämisestä 4.2.2011 annetun kuninkaan asetuksen 139/2011 (Real Decreto 139/2011 para el desarrollo del Listado de especies Silvestres en Régimen de Protección Especial y del Catálogo Español de especies Amenazadas; BOE nro 46, 23.2.2011, s. 20912) liitteeseen sisältyy luettelo luonnonvaraisista lajeista, joihin sovelletaan erityisen suojelun järjestelyä ja jotka on tarvittaessa sisällytetty Espanjan uhanalaisten lajien luetteloon ja 20.9.2021 annetulla ministeriön asetuksella TED/980/2021 kaikki espanjalaiset susikannat on sisällytetty tiukan suojelujärjestelmän kohteena olevien luonnonvaraisten lajien luetteloon. Ministeriön määräyksessä sallitaan kuitenkin se, että yksilöiden ottamista ja pyydystämistä koskevia toimenpiteitä, jotka itsehallintoalueet ovat toteuttaneet ennen tämän asetuksen voimaantuloa, sovelletaan edelleen, kunhan ne ovat tiettyjen edellytysten ja rajoitusten mukaisia. Erityisesti on todettava parhaiden käytettävissä olevien tietojen perusteella, että nämä toimenpiteet eivät vaikuta haitallisesti kyseisen lajin suotuisaan suojelun tasoon.
Kastilia ja Leónin luonnonvaroista ja metsätalouspolitiikasta vastaava pääosasto hyväksyi 9.10.2019 tekemällään päätöksellä suunnitelman suden alueellisesta hyödyntämisestä Kastilia ja Leónissa Duerojoen pohjoispuolella sijaitsevilla metsästysalueilla metsästyskausien 2019/2020, 2020/2021 ja 2021/2022 aikana. Suunnitelma perustui suden alueelliseen laskentaan, joka tehtiin vuosina 2012 ja 2013 ja joka oli osa vuosina 2012–2014 tehtyä kansallista laskentaa, sekä vuotuisiin seurantakertomuksiin, joihin liittyy vähemmän havainnointi- ja seurantatyötä kuin laskennan suorittamiseen. Mainitussa suunnitelmassa arvioidaan saatavilla olevien tietojen perusteella ja soveltamalla eri tekijöitä Duerojoen pohjoispuolella Kastiliassa ja Leónissa olleen 1 051 sutta ennen metsästystä. Kansallisessa laskelmassa todetaan, että Espanjassa on yhteensä 297 laumaa, joista 179 eli 60,3 prosenttia kansallisella tasolla määritetystä kokonaismäärästä sisältyy Kastilia ja Leónin laskentaan. Samassa suunnitelmassa todetaan, että jos vuotuinen kuolleisuus ylittää 35 prosenttia, tämän lajin kanta taantuu.
Ratkaisun ajankohtana susi on kuulunut luontodirektiivin 12 artiklan ja liitteen IV a kohdan mukaan ”yhteisön tärkeinä pitämiin lajeihin”, joiden osalta on varmistettava artiklassa tarkoitettu ”tiukka suojelu”. Espanjalaiset susikannat Duerojoen pohjoispuolella sisältyivät sen sijaan luontodirektiivin liitteeseen V yhteisön tärkeänä pitämänä eläinlajina, jonka ottamiseen luonnosta ja hyödyntämiseen voidaan kohdistaa hoitotoimenpiteitä ja jotka kuuluvat näin ollen direktiivin 14 artiklan soveltamisalaan.
Yhteisön tärkeänä pitämän eläin- tai kasvilajin sisällyttäminen luontodirektiivin liitteeseen V ei merkitse, että sen suojelun tasoa olisi lähtökohtaisesti pidettävä suotuisana (50). Tällaista sisällyttämistä ei voida tulkita vastoin luontodirektiivin tavoitetta, joka on luonnon monimuotoisuuden säilymisen edistäminen suojelemalla luontotyyppejä ja luonnonvaraista eläimistöä ja kasvistoa jäsenvaltioiden Euroopassa olevalla alueella ja yhteisön tärkeänä pitämien luontotyyppien ja luonnonvaraisten eläin- ja kasvilajien suotuisan suojelun tason säilyttäminen tai sen ennalleen saattaminen (51). Jäsenvaltioilla on tietty harkintavalta, kun ne määrittävät tarvetta toteuttaa mainitun säännöksen nojalla toimenpiteitä, joilla voidaan rajoittaa luontodirektiivin liitteeseen V sisällytettyjen lajien hyödyntämistä (53). Harkintavaltaa rajoittaa velvollisuus valvoa, että lajin yksilöiden ottaminen luonnosta ja näiden yksilöiden hyödyntäminen sopivat yhteen tämän lajin suotuisan suojelun tason säilyttämisen kanssa (55). Jäsenvaltioiden kaikkien toimenpiteiden tavoitteena on tämän luontodirektiivin 2 artiklan 2 kohdan mukaan oltava yhteisön tärkeänä pitämien eläinlajien suotuisan suojelun tason säilyttäminen tai sen ennalleen saattaminen (56).
Jäsenvaltioilla on (art. 11) velvollisuus huolehtia 2 artiklassa tarkoitettujen luontotyyppien ja lajien suojelun tason seurannasta ottaen erityisesti huomioon ensisijaisesti suojeltavat luontotyypit ja lajit. Tämä seuranta on olennaista direktiivin 14 artiklassa säädettyjen edellytysten noudattamisen varmistamiseksi ja sen määrittämiseksi, onko tarpeen toteuttaa toimenpiteitä, joilla varmistetaan, että tämän lajin hyödyntäminen sopii yhteen suotuisan suojelun tason säilyttämisen kanssa, ja se on itsessään yksi mainitun lajin suojelun varmistamisen edellyttämistä toimenpiteistä. Lajia ei siis voida hyödyntää metsästämällä ja metsästää, jos sen suojelun tason tehokasta seurantaa ei ole varmistettu (59).
Suojelun taso katsotaan suotuisaksi, kun ensiksi kyseisen lajin kannan kehittymistä koskevat tiedot osoittavat, että tämä laji pystyy pitkällä aikavälillä selviytymään luonnollisten elinympäristöjensä elinkelpoisena osana. Toiseksi edellytetään, että lajin luontainen levinneisyysalue ei pienene eikä ole vaarassa pienentyä ennakoitavissa olevassa tulevaisuudessa. Kolmanneksi edellytetään, että lajin kantojen pitkäaikaiseksi säilymiseksi on ja tulee todennäköisesti olemaan riittävän laaja elinympäristö (tuomio 10.10.2019, Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola, C 674/17, EU:C:2019:851, 56 kohta) (60).
”Luontainen levinneisyysalue” on laajoilla alueilla elävien suojeltujen eläinlajien, kuten suden, osalta laajempi kuin maantieteellinen alue, jossa on niiden elämälle ja lisääntymiselle välttämättömät fyysiset tai biologiset tekijät (tuomio 11.6.2020, Alianța pentru combaterea abuzurilor, C 88/19, EU:C:2020:458, 38 kohta) (61). Lajin luonnosta ottamisen ja hyödyntämisen vaikutusta kyseisen lajin suojelun tasoon on arvioitava luontodirektiivin ”11 artiklassa säädetyn seurannan perusteella”, joten jäsenvaltioiden on salliessaan lajin metsästys direktiivin 14 artiklan 1 kohdan mukaisesti perusteltava nämä päätökset ja toimitettava seurantatiedot, joihin mainitut päätökset perustuvat (62) ja otettava huomioon paitsi tiedot, jotka koskevat kyseisen hyödyntämistoimenpiteen kohteena olevan lajin kantoja, myös toimenpiteen vaikutus lajin suojelun tasoon laajemmin luonnonmaantieteellisen alueen tasolla tai mahdollisuuksien mukaan valtioiden rajat ylittävällä tasolla (ks. vastaavasti tuomio 10.10.2019, Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola (C 674/17, EU:C:2019:851, 61 kohta) (63) ja direktiivin 17 artiklan kertomuksen ohella uusin tieteellinen tieto, joka on saatu mainitun direktiivin 11 artiklassa säädetyn seurannan avulla. Nämä arvioinnit on tehtävä paitsi paikallistasolla myös luonnonmaantieteellisen alueen tasolla tai jopa valtioiden rajat ylittävällä tasolla (65).
SEUT 191 artiklan 2 kohdassa vahvistetun ennalta varautumisen periaatteen mukaan, jos parhaan käytettävissä olevan tieteellisen tiedon perusteella ei saada varmuutta siitä, onko yhteisön tärkeänä pitämän lajin hyödyntäminen yhteensopivaa sen suotuisan suojelun tason säilyttämisen kanssa, asianomaisen jäsenvaltion on pidättäydyttävä sallimasta tällaista hyödyntämistä (ks. vastaavasti tuomio 10.10.2019, C 674/17, Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola, EU:C:2019:851, 66 kohta) (72). Ennalta varautumisen periaatteen mukaan silloin, kun on epävarmaa, onko olemassa vaaroja tai kuinka merkittäviä nämä vaarat ovat, voidaan toteuttaa suojatoimenpiteitä odottamatta, että näiden vaarojen olemassaolo ja vakavuus osoitetaan täysin (ks. vastaavasti tuomio 6.5.2021, Bayer CropScience ja Bayer v. komissio, C 499/18 P, EU:C:2021:367, 80 kohta) (73).
Vaikka luontodirektiivissä tehdään ero Duerojoen eteläpuolella ja sen pohjoispuolella sijaitsevien susikantojen välillä, SEUT 193 artiklan mukaisesti SEUT 192 artiklan, joka on kyseisen direktiivin oikeudellinen perusta, nojalla toteutetut suojelutoimenpiteet eivät ole esteenä sille, että kukin jäsenvaltio pitää voimassa tai toteuttaa tiukempia suojelutoimenpiteitä (76). Luontodirektiivin 12 artiklan nojalla myönnetyn tiukan suojelun yhteydessä pyydystäminen ja tappaminen voidaan sallia vain poikkeuksellisesti, jollei muuta tyydyttävää ratkaisua ole ja jos poikkeus ei haittaa kyseisten lajien kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä niiden luontaisella levinneisyysalueella, ja kyseisen direktiivin 16 artiklan vaatimusten mukaisesti. Unionin tuomioistuin on lisäksi täsmentänyt, että luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohtaan perustuvaa poikkeusta voidaan soveltaa vain konkreettisesti ja tapauskohtaisesti erityisten vaatimusten täyttämiseksi erityistilanteissa (tuomio 10.10.2019, Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola, C 674/17, EU:C:2019:851, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) (77).
Luontodirektiivin (muutettuna 2013/17/EU), 14 artikla on esteenä jäsenvaltion säännöstölle, jonka mukaan susi osoitetaan lajiksi, jonka yksilöitä voidaan metsästää kyseisen jäsenvaltion alueen osassa, jossa se ei kuulu direktiivin 12 artiklan 1 kohdassa säädetyn tiukan suojelun piiriin, vaikka lajin suojelun taso mainitussa jäsenvaltiossa on luokiteltu ”riittämättömäksi-epäsuotuisaksi”. Tässä yhteydessä on otettava huomioon mainitun direktiivin 17 artiklan mukaisesti joka kuudes vuosi laadittu kertomus, kaikki viimeisin tieteellinen tieto, mukaan lukien saman direktiivin 11 artiklassa säädetyn seurannan avulla saadut tiedot, ja SEUT 191 artiklan 2 kohdassa vahvistettu ennalta varautumisen periaate.
Luontodirektiivin 16 artikla
Komission kanne koski sitä, ettei jäsenvaltio olisi ottanut käyttöön järjestelmää, jolla taataan, että kun myönnetään suunnittelulupa sellaista aluetta koskevaa hanketta varten, jolla elää suojeltuja lajeja, kuten rupilisko, toimivaltaiset viranomaiset noudattavat poikkeuslupia myöntäessään direktiivin 16 artiklan 1 kohdan c alakohdassa säädettyjä edellytyksiä. Komission näkemyksen mukaan tällaisten suunnittelulupien perusteet eivät ole niin tiukat kuin mitä direktiivin 16 artiklan 1 kohdan c alakohdassa edellytetään. Kysymyksessä oli siis tällaisten suunnittelulupien suhde itse luontodirektiivin artiklan 16 mukaiseen poikkeuslupaan. Oikeus kuitenkin toteaa, että siinä tapauksessa, kun kaksi viranomaista joutuu vuorollaan tutkimaan samat tosiseikat, ei sellaisenaan merkitse sitä, että jälkimmäisen viranomaisen arvioinnin lopputulos olisi järjestelmällisesti sama kuin ensimmäisen viranomaisen. Kanne hylättiin.
Luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan e alakohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä sellaisten päätösten tekemiselle, joilla myönnetään lupa poiketa sen 12 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetusta suden tahallisen tappamisen kiellosta salametsästyksen torjuntaan tähtäävän kannanhoidollisen metsästyksen nojalla,
- jos tällaisten poikkeuslupien päämäärää ei ole tuettu selvin ja täsmällisin perusteluin ja jos kansallinen viranomainen ei kykene täsmällisten tieteellisten tietojen perusteella osoittamaan, että poikkeusluvilla kyetään saavuttamaan tämä päämäärä
- jos ei ole asianmukaisesti osoitettu, että niillä tavoiteltua päämäärää ei voida saavuttaa muulla tyydyttävällä ratkaisulla, eikä pelkästään sitä, että olemassa on laitonta toimintaa, tai sitä, että sen valvonnan toimeenpanossa on kohdattu vaikeuksia, voida pitää tämän osalta riittävänä seikkana
- jos ei ole taattu sitä, ettei poikkeusluvilla haitata kyseisen lajin kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä niiden luontaisella levinneisyysalueella
- jos poikkeuslupia ei ole arvioitu kyseisen lajin kantojen suojelun tason eikä sen vaikutuksen kannalta, joka suunnitellulla poikkeusluvalla voi olla suojelun tasoon kyseisen jäsenvaltion alueella tai tapauksen mukaan kyseessä olevalla luonnonmaantieteellisellä alueella, kun jäsenvaltion rajat ulottuvat useille luonnonmaantieteellisille alueille, taikka jos lajin luontainen levinneisyysalue tätä edellyttää ja mikäli tämä on mahdollista, rajat ylittävästi
Ks. myös Asia C-432/21, komissio vastaan Puolan tasavalta 6.2 artiklan kohdalla, 2023
Asiassa oli kyse jäsenvaltioiden yhdenvertaisuudesta tilanteessa, jossa eräissä jäsenvaltioissa laji ei kuulu tiukan suojelun piiriin, kun se kuuluu sellaisessa jäsenvaltiossa, jossa laji on suotuisassa suojelutilanteessa. Lisäksi asiassa oli kyse suojelun tason arvioinnin maantieteellisestä ulottuvuudesta sekä erittäin merkittävän vahingon ja vaihtoehtoisen ratkaisun käsitteiden tulkinnasta.
Tirolin osavaltion metsästyslain (Tiroler Jagdgesetz, 15.6.2004, LGBl. 41/2004) 36 §:n 2 momentissa säädetään pääosin, että luonnonvaraisia lajeja ei saa metsästää vahvistetun metsästysajan ulkopuolella. TJG 52 a §:n 8 momentissa säädetään pääosin, että Tyrolin osavaltion hallitus voi asiantuntijakomitean suosituksen perusteella todeta asetuksessa, että tietystä karhusta, sudesta tai ilveksestä aiheutuu välitöntä vaaraa ihmisten turvallisuudelle tai välitöntä merkittävää vaaraa laiduneläimille, viljelmille ja maatalousrakennelmille. TJG 52 a §:n 9 momentin mukaan ”Jos 8 §:n nojalla on annettu asetus ja sikäli kuin asiantuntijaelin on antanut asiasta suosituksen eikä muuta tyydyttävää ratkaisua ole eikä poikkeus haittaa asianomaisen lajin kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä sen luontaisella levinneisyysalueella, osavaltion hallitus jättää tietyt karhut, sudet ja ilvekset 36 §:n 2 momentin ensimmäisessä virkkeessä säädetyn kiellon ulkopuolelle. Poikkeuksia voidaan myöntää vain luontodirektiivin 16 artiklan implementoivin perustein.
Riippumaton asiantuntijakomitea totesi 25.7.2022 antamassaan lausunnossa, että eräs yksilöity susi (158MATK) oli tappanut noin 20 lammasta Tirolin osavaltiossa suojaamattomalla laitumella laiduntaneesta laumasta 10.6.2022–2.7.2022. Komitea arvioi, että tästä sudesta aiheutui välitöntä ja merkittävää vaaraa laiduneläimille, ja koska kyseessä olevia vuoristolaitumia ei ollut mahdollista suojata, se suositteli kyseisen suden poistamista. Tirolin osavaltion hallitus totesi lausunnon perusteella 26.7.2022 antamassaan asetuksessa, että sudesta 158MATK aiheutui välitöntä merkittävää vaaraa laiduneläimille, viljelmille ja maatalousrakennelmille. Tämä asetus tuli voimaan 29.7.2022, eikä siihen sisältynyt ajallista rajoitusta ja osavaltion hallitus antoi 29.7.2022 tekemässään päätöksessä luvan suden 158MATK poistamiseen jättämällä sen TJG 2004:ssä säädetyn pysyvän rahoittamisen ulkopuolelle. Tässä päätöksessä todetaan, että poikkeus susilajin pysyvästä rauhoittamisesta on ajallisesti rajoitettu, että se päättyy 31.10.2022 ja että se raukeaa ennen kyseistä päivämäärää, jos molekyylibiologisin menetelmin osoitetaan toistuvasti, että susi 158MATK oleskelee selvästi kyseisen maantieteellisen alueen ulkopuolella.
Tirolin osavaltion hallitus totesi 29.7.2022 tekemässään päätöksessä toiseksi, ettei muuta tyydyttävää vaihtoehtoa ollut, ja se täsmensi, että täyskasvuisen suden luonnosta poistaminen ja sen pitäminen pysyvästi vankeudessa ei ollut vähemmän radikaali riittävä toimenpide, kun otetaan huomioon huomattava kärsimys, jota siitä aiheutuisi sudelle, joka siihen asti vapaudessa eläneenä ei pystyisi sopeutumaan elämään vankeudessa. Toimenpiteet laumojen suojelemiseksi eivät myöskään ole muu tyydyttävä ratkaisu.
Tirolin osavaltion hallitus tarkensi tämän lajin kannan suojelun tasosta sen luonnollisella levinneisyysalueella, ettei yhden susilajin yksilön poistaminen vaikuta tässä tapauksessa kyseisen lajin alppipopulaation suotuisaan suojelun tasoon ja että vaikka huomioon otettaisiin vain Itävallan alue, jossa suojelun taso ei vielä ole suotuisa, ei ole odotettavissa, että tämä taso heikkenisi tai että suotuisan suojelun tason ennalleen saattaminen estyisi.
Ensinnä tuomioistuin otti kantaa kysymykseen, onko luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohta yhdessä direktiivin liitteen IV kanssa pätevä, kun otetaan huomioon SEU 4 artiklan 2 mukainen jäsenvaltioiden yhdenvertaisuuden periaate ja se, että liitteessä IV tiettyjen jäsenvaltioiden alueella esiintyvät susipopulaatiot jätetään kyseisen direktiivin 12 artiklassa käyttöön otetun tiukan suojelujärjestelmän ulkopuolelle, kun taas Itävallassa esiintyvän susipopulaation osalta näin ei ole menetelty. Tuomioistuin pohtikin, loukataanko yhdenvertaisen kohtelun periaatetta sillä, ettei tiukasta suojelujärjestelmästä ole poikettu Itävallan tasavallan osalta.
Yhdenvertaisen kohtelun yleinen periaate edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tapauksia ei kohdella eri tavalla eikä erilaisia tapauksia kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella (ks. vastaavasti tuomio 18.4.2024, Dumitrescu ym. v. komissio ja unionin tuomioistuin, C 567/22 P–C 570/22 P, EU:C:2024:336, 67 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) (33). Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaaminen erilaisen kohtelun vuoksi edellyttää, että kyseessä olevat tapaukset ovat toisiinsa rinnastettavissa, kun tarkastellaan kaikkia näille tapauksille ominaisia seikkoja. Eri tapauksille ominaiset seikat ja se, ovatko tapaukset mahdollisesti rinnastettavissa toisiinsa, on määritettävä ja niitä on arvioitava muun muassa kyseisten säännösten kohteen ja sen päämäärän valossa, joihin kyseessä olevilla säännöksillä pyritään, ja tässä yhteydessä on otettava huomioon sen alan, johon kyseinen toimi kuuluu, periaatteet ja tavoitteet (tuomio 30.11.2023, MG v. Euroopan investointipankki, C 173/22 P, EU:C:2023:932, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) (34). Unionin toimen pätevyyttä on arvioitava suhteessa niihin tietoihin, jotka unionin lainsäätäjällä oli käytettävissään kyseessä olevaa säännöstöä annettaessa (tuomio 22.02.2022, Stichting Rookpreventie Jeugd ym., C 160/20, EU:C:2022:101, 67 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) (35).
Itävallan tasavalta ei ole liittymisvaiheessa tehnyt varaumaa, joka olisi koskenut sen alueella esiintyvän susipopulaation sisällyttämistä luontodirektiivin liitteeseen IV, eikä esittänyt myöskään näyttöä sen osoittamiseksi, että se olisi muiden sellaisten jäsenvaltioiden tilanteeseen rinnastettavassa tilanteessa, joiden susipopulaatio on samana ajankohtana jätetty tiukan suojelujärjestelmän ulkopuolelle (37). Sekä Tirolin osavaltion hallitus että Itävallan hallitus kyseenalaistavat huomautuksissaan vain luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan, luettuna yhdessä sen liitteen IV kanssa, pätevyyden sillä perusteella, että Itävallan alueen susipopulaatio on Itävallan tasavallan unioniin liittymisen jälkeen kehittynyt suotuisasti – kuten se tämän tuomion 27 kohdassa todettiin –, mikä vastaa juuri yhtä kyseisellä direktiivillä tavoitelluista päämääristä, sellaisina kuin ne on sen 2 artiklassa esitetty (38). Unionin lainsäätäjä onkin ottanut tämän direktiivin 19 artiklan 2 kohtaan kehitystä koskevan lausekkeen, jonka nojalla neuvosto voi yksimielisesti komission ehdotuksesta mukauttaa direktiivin liitteen IV tekniikan ja tieteen kehitykseen (39). Itävallan hallitus tosiasiassa riitauttaa unionin lainsäätäjän mahdollisen passiivisuuden. Unionin tuomioistuin on kuitenkin todennut, että kansallinen tuomioistuin ei voi vaatia unionin tuomioistuinta toteamaan ennakkoratkaisussaan unionin toimielimen laiminlyöntiä, vaan laiminlyönti voidaan todeta vain jäsenvaltion unionin toimielintä, elintä, laitosta tai virastoa vastaan nostaman SEUT 265 artiklaan perustuvan laiminlyöntikanteen yhteydessä (ks. vastaavasti tuomio 26.11.1996, T. Port (C 68/95, EU:C:1996:452, 53 kohta) (41). Vaikka unionin lainsäätäjä olisi ollut velvollinen toimimaan ja mukauttamaan luontodirektiivin 19 artiklan perusteella sen liitettä IV siten, että Itävallassa tavattu susi poistettaisiin tiukan suojelujärjestelmän piiristä, unionin lainsäätäjän mahdollinen laiminlyönti ei voi olla peruste direktiivin 12 artiklan 1 kohdan pätemättömyydelle (42).
2. Luontodirektiivin (muutettu 2013/17) artiklassa 16.1 säädettyä edellytystä, jonka mukaan tämän säännöksen nojalla myönnettävä poikkeus ei saa haitata kyseisten lajien kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä niiden luontaisella levinneisyysalueella, voidaan arvioida siten, että kansalliset rajat ylittävä luonnonmaantieteellinen alue otetaan käytettävissä olevien tietojen perusteella huomioon, ainoastaan, jos ensin on todettu, ettei kyseinen poikkeus haittaa tällaisen suotuisan suojelun tason säilyttämistä asianomaisen jäsenvaltion paikallisella ja kansallisella tasolla.
Vaikka vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdassa sallitaan jäsenvaltioiden poikkeavan sen 12–14 artiklan sekä 15 artiklan a ja b alakohdan säännöksistä, tällä perusteella myönnetty poikkeus edellyttää, ettei muuta tyydyttävää ratkaisua ole ja ettei poikkeus haittaa kyseisten lajien kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä niiden luontaisella levinneisyysalueella (tuomio 11.6.2020, Alianța pentru combaterea abuzurilor, C 88/19, EU:C:2020:458, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) (49).
Poikkeussäännöstä on tulkittava suppeasti ja todistustaakka edellytysten täyttymisestä on päätöksen tekevällä viranomaisella kunkin poikkeuksen osalta (tuomio 11.6.2020, Alianța pentru combaterea abuzurilor, C 88/19, EU:C:2020:458, 25 kohta) (50). Unionin tuomioistuin on täsmentänyt, että luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohtaan perustuvaa poikkeusta voidaan soveltaa vain konkreettisesti ja tapauskohtaisesti erityisten vaatimusten täyttämiseksi erityistilanteissa (tuomio 10.10.2019, Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola, C 674/17, EU:C:2019:851, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) (51). Kyseisten kantojen suotuisan suojelun taso niiden luontaisella levinneisyysalueella on välttämätön ennakkoedellytys niiden poikkeusten myöntämiselle, joista säädetään luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdassa (ks. vastaavasti tuomio 10.10.2019, Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola, C 674/17, EU:C:2019:851, 55 kohta) (52). Myönnetyn poikkeuksen on siis perustuttava kriteereihin, jotka on määritelty siten, että kyseisen lajin populaation kehittyminen ja vakaus pystytään turvaamaan pitkällä aikavälillä (tuomio 10.10.2019, Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola, C 674/17, EU:C:2019:851, 57 kohta) (54). Toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on arvioidessaan poikkeuksen myöntämistä määritettävä erityisesti jäsenvaltion alueella tai tapauksen mukaan kyseessä olevalla luonnonmaantieteellisellä alueella, jos jäsenvaltion rajat ulottuvat useille luonnonmaantieteellisille alueille, taikka, jos lajin luontainen levinneisyysalue tätä edellyttää ja mikäli tämä on mahdollista, rajatylittävästi ensin asianomaisten lajien kantojen suojelun taso ja tämän jälkeen ne maantieteelliset ja demografiset vaikutukset, joita suunnitelluilla poikkeuksilla saattaa olla suojelun tasoon (tuomio 10.10.2019, Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola, C 674/17, EU:C:2019:851, 58 kohta) (55).
Vasta kun asianomaisen eläinlajin suojelun taso osoittautuu paikallisella ja kansallisella tasolla suotuisaksi, voidaan arviointia harkita toiseksi rajat ylittävästi, jos se käytettävissä olevien tietojen mukaan on mahdollista (58). Unionin tuomioistuin on sitä vastoin jo katsonut, että tässä arvioinnissa ei kuitenkaan oteta huomioon asianomaisen kannan luontaisen levinneisyysalueen osaa, joka ulottuu tietyille sellaisessa kolmannessa valtiossa sijaitseville alueille, jota eivät sido unionin tärkeinä pitämien lajien tiukan suojelun velvoitteet (tuomio 10.10.2019, Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola, C 674/17, EU:C:2019:851, 60 kohta) (62).
SEUT 191 artiklan 2 kohdassa vahvistetun ennalta varautumisen periaatteen mukaan on niin, että jos parhaiden käytettävissä olevien tieteellisten tietojen tarkastelun perusteella ei saada varmuutta siitä, vahingoittaako tällainen poikkeus tietyn uhanalaisen lajin kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä tai ennalleen saattamista vai ei, jäsenvaltion on jätettävä poikkeus hyväksymättä tai luovuttava sen toimeenpanosta (tuomio 10.10.2019, Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola, C 674/17, EU:C:2019:851, 66 kohta) (64).
3. Luontodirektiivin (muutettu 2013/17) artiklassa 16.1.b mainittu ”erityisen merkittävien vahinkojen" käsite ei kata tulevia välillisiä vahinkoja, joiden ei voida katsoa johtuvan eläinlajiin kuuluvasta yksilöstä, jota koskee kyseisen säännöksen nojalla myönnetty poikkeus.
Luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan b alakohdan sanamuodosta ilmenee, että kyseisessä säännöksessä ei edellytetä, että olisi odotettava erityisen merkittävän vahingon tapahtumista ennen poikkeustoimenpiteisiin ryhtymistä (tuomio 14.6.2007, komissio v. Suomi, C 342/05, EU:C:2007:341, 40 kohta). Koska mainitulla säännöksellä pyritään ehkäisemään erityisen merkittäviä vahinkoja, vahinkojen syntymisen suuri todennäköisyys riittää tässä yhteydessä (70).
On kuitenkin vielä edellytettävä, että tuleva vahinko ei yhtäältä ole puhtaasti hypoteettinen – mikä on osoitettava todisteilla – ja että vahingon on toisaalta voitava katsoa johtuvan ainakin suurelta osin poikkeuksen kohteena olevasta eläinlajista (71).
4. Luontodirektiivin (muutettu 2013/17) artiklan 16.1 mukaisesti toimivaltaisten kansallisten viranomaisten määrittäessä, onko olemassa tässä säännöksessä tarkoitettu ”muu tyydyttävä ratkaisu”, niiden on arvioitava muita mahdollisia ratkaisuja parhaan käytettävissä olevan tieteellisen ja teknisen asiantuntemuksen perusteella ottamalla huomioon muun muassa näiden ratkaisujen taloudelliset vaikutukset – vaikka ne eivät olekaan ratkaisevia – ja punnitsemalla näitä ratkaisuja suhteessa asianomaisen eläinlajin suotuisan suojelun tason säilyttämistä tai ennalleen saattamista koskevaan yleiseen tavoitteeseen.
Poikkeuslupa voidaan luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan nojalla myöntää vain, jos sellaista vaihtoehtoista toimenpidettä ei ole, jonka avulla tavoiteltu päämäärä voidaan saavuttaa tyydyttävällä tavalla ja niin, että direktiivissä säädettyjä kieltoja noudatetaan (tuomio 10.10.2019, Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola, C 674/17, EU:C:2019:851, 47 kohta) (78).
Unionin tuomioistuin on katsonut, että jäsenvaltiot velvoitetaan esittämään täsmälliset ja asianmukaiset perustelut sen osalta, miksi ei ole olemassa muuta tyydyttävää ratkaisua, jolla voitaisiin saavuttaa tavoitteet, joihin kyseessä olevan poikkeuksen tueksi vedotaan. Toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on siten osoitettava, että ei ole olemassa mitään muuta tyydyttävää ratkaisua, jolla tavoiteltu päämäärä voitaisiin saavuttaa, kun otetaan huomioon erityisesti paras asiassa merkityksellinen tieteellinen ja tekninen asiantuntemus sekä kyseessä olevaan erityiseen tilanteeseen liittyvät olosuhteet (ks. vastaavasti tuomio 10.10.2019, Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola, C 674/17, EU:C:2019:851, 49 ja 51 kohta) (79).
Vaihtoehtoisen tyydyttävän ratkaisun puuttuminen on erityinen ilmaus suhteellisuusperiaatteesta, joka unionin oikeuden yleisenä periaatteena edellyttää, että toteutetuilla toimilla ei ylitetä niitä rajoja, jotka johtuvat siitä, mikä on asianmukaista ja tarpeellista kyseessä olevalla säännöstöllä tavoiteltujen oikeutettujen tavoitteiden toteuttamiseksi, eli silloin, kun on mahdollista valita usean tarkoituksenmukaisen toimenpiteen välillä, on valittava vähiten rajoittava, eivätkä toimenpiteistä aiheutuvat haitat saa olla liian suuria tavoiteltuihin päämääriin nähden (ks. vastaavasti tuomio 16.2.2022, Unkari v. parlamentti ja neuvosto (C 156/21, EU:C:2022:97, 340 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) (80).
Toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on tutkittava mahdollisuutta turvautua ennaltaehkäiseviin muuhun kuin tappamiseen perustuviin keinoihin, joita ovat muun muassa sellaisten toimenpiteiden toteuttaminen, joilla estetään ennakolta laumoille aiheutuvia vahinkoja, ja sellaisiin toimiin ryhtyminen, joilla ristiriitoja synnyttäviä ihmisten toimintatapoja pyritään mahdollisuuksien mukaan mukauttamaan, jotta voidaan edistää susipopulaation, laumojen ja karjankasvattajien rinnakkaiselon kulttuuria (81). Luontodirektiivin 2 artiklan 3 kohdan mukaan tämän direktiivin mukaisesti toteutetuilla toimenpiteillä otetaan huomioon taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset vaatimukset sekä alueelliset ja paikalliset erityispiirteet, joten muun muassa teknisesti toteuttamiskelpoisen vaihtoehtoisen toimenpiteen taloudelliset kustannukset voidaan ottaa huomioon yhtenä painotettavana kriteerinä, mutta se ei kuitenkaan ole luonteeltaan ratkaiseva. Ei näet voida hyväksyä sitä, että muu tyydyttävä ratkaisu voitaisiin suoralta kädeltä hylätä pelkästään sillä perusteella, että sen täytäntöönpanon taloudelliset kustannukset ovat erityisen suuret (82).
Vaihtoehtoisen toimenpiteen oikeasuhteisuutta on arvioitava taloudellisten kustannusten kannalta ottamalla huomioon jäsenvaltioiden luontodirektiivin 12 artiklan mukaiset velvollisuudet toteuttaa järjestelmällisiä hoitotoimenpiteitä ja suunnitelmia, jotka asianomaisen eläinlajin tiukan suojelun kannalta ovat tarpeellisia ja joita voidaan rahoittaa muun muassa unionin tason rahoitusohjelmista. Näiden hoito-ohjelmien ja suunnitelmien toteuttaminen saattaa aiheuttaa tämän tuomion 81 kohdassa mainittujen kaltaisia muutoksia kyseiseen maatalouden harjoittamiseen, ja niiden toteuttamisesta aiheutuu väistämättä tiettyjä kustannuksia; kun otetaan huomioon tämän tuomion 44 kohdassa mainitut luontodirektiivin tavoitteet, kun sen tarkoituksena on unionin tärkeänä pitämien luontotyyppien ja luonnonvaraisten eläin- ja kasvilajien suotuisan suojelun tason säilyttäminen tai palauttaminen, ne eivät voi olla riittävä peruste sille, että tämän direktiivin 12 artiklassa säädetyistä kielloista voitaisiin poiketa luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan b alakohdan nojalla (ks. vastaavasti tuomio 15.3.2012, komissio v. Puola, C 46/11, EU:C:2012:146, 31 kohta) (83).
Luontodirektiivillä tavoiteltujen päämäärien toteuttamiseksi on siten tärkeää, että sille, että tiukasti suojeltuun eläinlajiin kuuluva yksilö poistetaan, vaihtoehtoisen toimenpiteen taloudellisia kustannuksia punnitaan suhteessa poistamisesta aiheutuviin ekologisiin kustannuksiin (84).
Luontodirektiivin 23 artikla
Luontodirektiivin täytäntöönpanon laiminlyönti katsottiin toteen näytetyksi, kun jäsenmaa ilmoitti toimeenpanon viivästyneen lainsäädäntöteknisten seikkojen vuoksi, eikä se muutenkaan kiistänyt komission väitteitä.
Luontodirektiiviä ei ollut laitettu riittävällä tavalla täytäntöön. Jäsenmaan toimivaltaiset viranomaiset sovelsivat direktiiviä suoraan direktiivin täytäntöönpanoa koskevan määräajan päätyttyä ja voimassa olevia kansallisia säännöksiä tulkittiin siten, että ne olivat sopusoinnussa yhteisön oikeuden kanssa, mutta jäsenmaa ei ole antanut direktiivin noudattamisen edellyttämiä lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä.