Hyppää sisältöön
Media

Kansalaisten kuuntelemisesta pontta ilmastosuunnitelman uudistukseen – Miten vähennämme päästöjä tehokkaasti ja reilusti?

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 19.1.2021 9.01
Tiedote

Ympäristöministeriö pyytää kaikille avoimella verkkokyselyllä näkemyksiä ja mielipiteitä siitä, miten päästöjä voidaan vähentää tehokkaasti ja oikeudenmukaisesti. Kysely on auki 19.1.–19.2., ja sen vastaukset auttavat uuden keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman valmistelussa.

”Suomen tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää toimintaa ja muutoksia meiltä jokaiselta. Siksi on tärkeää kuulla, millaiset päästöjä pienentävät toimet suomalaiset kokevat toimiviksi ja reiluiksi. Kyselyyn kannattaa vastata, nyt on aito vaikuttamisen paikka”, kertoo ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen.

Kyselyn teemat liikenne, ruokailu ja asuminen koskettavat jokaisen suomalaisen arkea ja muodostavat myös valtaosan hiilijalanjäljestämme. Kyselyssä esitetään erilaisia mahdollisia päästöjä pienentäviä toimenpiteitä ja tiedustellaan niiden vaikuttavuutta vastaajan toimintaan sekä hyväksyttävyyttä. Lisäksi omia ajatuksiaan voi avata syvällisemmin avoimissa vastauksissa.

Vastauksista koostettava yhteenveto toimitetaan keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmaa valmistelevalle työryhmälle ja julkaistaan kevään aikana ympäristöministeriön verkkosivustolla. Vastaukset käsitellään anonyymisti.

Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma päivitetään siten, että se vastaa hallituksen tavoitetta saavuttaa hiilineutraali Suomi vuoteen 2035 mennessä. Suunnitelmassa kuvataan historiallista päästökehitystä sekä arvioidaan päästökehitystä nykyisillä politiikkatoimilla suhteessa tavoitteisiin. Suunnitelmassa myös linjataan uusia politiikkatoimia ja arvioidaan niiden vaikuttavuutta suhteessa tavoitteisiin.

Suunnitelman laadinnan tueksi on lokakuussa 2020 asetettu työryhmä, jossa ovat edustettuina keskeiset ministeriöt sekä asiantuntijatahona Ilmastopaneeli. Suunnitelmaluonnos valmistuu kesällä 2021, ja se annetaan selontekona eduskunnalle syksyllä 2021.

Kotitalouksien kulutuksen osuus Suomen kokonaispäästöistä on 66 % hiilijalanjäljen perusteella laskettuna. Ilmastopaneeli on arvioinut, että kotitalouksien hiilijalanjäljen tulisi pienentyä noin 70 prosenttia vuoden 2016 tasosta, jotta vuoden 2030 ilmastotavoitteet saavutetaan.

Lisätietoja

Ministerin erityisavustaja Riikka Yliluoma, p. 050 414 1682, [email protected]

Erityisasiantuntija Miia Berger, p. 0295 250 265, [email protected]