Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt
Media

Näkökulma
Ympäristö- ja ilmastoministeri Mikkonen: Maailman johtajien on kannettava vastuunsa ilmastokriisin torjumisessa

Ympäristöministeriö
1.11.2021 17.11
Kolumni
Kuva: Alan Harvey / UK Government

Talousmahdeilta tarvitaan tosiasioiden tunnustamisen lisäksi nopeita ja tehokkaita toimia. Meillä pienillä mailla on tärkeä rooli kirittäjinä. Voimme osoittaa, että tehokas ilmastopolitiikka on myös kansallinen etu, kirjoittaa ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen.

Maailman suurimmat taloudet, eli niin sanonut G20-maat, vastaavat leijonanosasta maailman päästöistä. Jos nämä 20 maata sitoutuisivat tosissaan 1,5 asteen mukaisiin ilmastotoimiin, ilmastokriisin ratkominen olisi huomattavasti helpompaa.

Menneenä viikonloppuna talousmahdit kokoontuivat Italiaan. Viikonlopun päätökset jättävät kuitenkin toivomisen varaa: maat sitoutuivat julkilausumassaan 1,5 asteen tavoitteeseen, mutta konkreettiset lupaukset siitä, miten vuoden 2030 päästövähennystavoitteet saadaan linjaan sitoumuksen kanssa, jäivät löysiksi. Sitoumus kuitenkin osoittaa, että ilmastotoimia vaativa kansainvälinen paine alkaa vaikuttaa suurimpiin talouksiin. Tämän paineen luomisessa myös meillä Suomena voi olla iso rooli.

Glasgow’n ilmastokokouksesta tarvitaan selvä sitoutuminen 1,5 asteen tavoitteeseen

Ilmastotoimilla on polttava kiire. YK:n ympäristöjärjestön tuoreen arvion mukaan 1,5 asteen tavoitteeseen on vielä runsaasti matkaa ja ikkuna sulkeutuu nopeasti.

On tärkeää, että pienet maat johtavat esimerkillä. Suomen hiilineutraaliustavoitetta voi esitellä Glasgow’ssa ylpeänä. Uusien ilmastotavoitteiden asettaminen ei ole vain työtä yhteisen hyvän eteen, vaan tuo maille ja näiden talouksille tulevaisuuden menestystä ja kilpailukykyä.

Seuraavaksi tarvitsemme mukaan G20-maat, kuten päästöjätit Australian, Venäjän, Brasilian ja Intian. Kiinan ja Turkin johtajien poisjäänti ilmastokokouksen korkean tason avauksesta on jo herättänyt huolia. Kansalaisyhteiskunnan, yritysten ja rahoittajien paine ja maiden välinen kansainvälinen ilmastodiplomatia ovat avainasemassa isojen talouksien saamisessa mukaan. G20-maiden omassakin joukossa on ilmastotoimien johtajia, esimerkiksi ilmastokokouksen järjestäjämaa Iso-Britannian päästövähennyslupaus on arvioitu teollisuusmaiden parhaaksi.

Suomi toimii osana EU:ta, mutta olemme myös nostaneet ilmastokysymyksen oman kansainvälisen toimintamme ytimeen. Sillä on merkitystä, kun riittävän monta pientä maata toimii samoin.

Neuvottelukysymykset ja kansainvälinen diplomatia kulkevat rinta rinnan

Ilmastokokouksilla on kahtalaisia tavoitteita: toisaalta edetä neuvottelukysymyksissä ja toisaalta kirittää maiden ilmastotoimia. Nämä tavoitteet linkittyvät vahvasti toisiinsa.

Vaikka päästövähennyslupauksia ei ole vielä riittävästi koossa, toivoakin on. Uusia päästövähennyslupauksia on saatu kokouksen alla ja kaikkiaan 148 maata on antanut uuden lupauksen. Viimeisimpien joukossa öljymaa Saudi-Arabia lupasi olla ilmastoneutraali vuonna 2060 ja Australia vuonna 2050. Pitkän aikavälin tavoitteiden rinnalle tarvitaan kuitenkin konkreettisia sitoumuksia päästöjen vähentämiseksi jo tällä vuosikymmenellä. Toivon, että saamme vielä tänään kuulla Glasgow’sta uutisia esimerkiksi Intian Narendra Modilta.

Meillä rikkailla mailla on erityinen historiallinen vastuu ilmaston lämpenemisestä ja kehittyvien maiden tukemisesta. Ilmastorahoituksella kehittyneet maat auttavat kehittyvien maiden ilmastotyötä ja ilmastonmuutokseen sopeutumista.

Usein köyhempien valtioiden ilmastositoumukset ovat ymmärrettävästi ehdollisia rahoituksen lisäämiselle. Glasgow’sta tarvitaankin selvä sitoumus siitä, miten rahoitusta lisätään ja päästään 100 miljardin tavoitteeseen. Suomi tulee omalta osaltaan ilmoittamaan tuesta erityisesti kehittyvien maiden sopeutumistoimille. Suomi on lisännyt kansainvälistä ilmastorahoitustaan tällä hallituskaudella 80 prosenttia eli lähes kaksinkertaistanut sen. EU on maailman suurin ilmastorahoittaja omalla kokonaispanoksellaan. Yhdysvallat on nykyisen presidentin johdolla luvannut tuplata ilmastorahoituksensa.

Pariisin sääntökirjan viimeistely on neuvottelupöytien keskeinen kysymys

Pariisin sopimuksen sääntökirjan viimeistely saattaa kuulostaa tekniseltä, mutta sääntökirja on itse asiassa aivan Pariisin sopimuksen tavoitteen ytimessä. Kyse on siitä, miten ilmastotoimissa etenemistä raportoidaan ja seurataan. Miten varmistetaan, että samoja päästövähennyksiä ei lasketa kahden eri maan hyväksi? Miten varmistetaan, että maat päivittävät sitoumuksiaan riittävän usein ja että sitoumukset ovat aina edeltäviä kunnianhimoisempia?

Lopulta kyse on siitä, että tiedämme, millä polulla maailma on ja miten eri maiden ilmastotoimet etenevät ja osaamme kansainvälisenä yhteisönä arvioida toimiamme siltä pohjalta. Toistaiseksi on selvää, että polku johtaa vielä väärään paikkaan – yli 2,7 astetta lämpimämpään maapalloon.

Me pienet maat voimme kulkea edellä ja näyttää suuntaa. Mutta isosti polku kääntyy, kun jätit ovat mukana. Nyt kaikki panokset tulee suunnata siihen, että näin käy.

Kirjoittaja

Krista Mikkonen
ympäristö- ja ilmastoministeri

Näkökulma – ympäristöministeriön asiantuntijoiden kirjoituksia