Valtioneuvoston asetus rajoittaa orgaanisen jätteen sijoittamista kaatopaikalle
Valtioneuvosto hyväksyi torstaina 2.5. kaksi asetusta, joilla rajoitetaan biohajoavan ja muun orgaanisen yhdyskuntajätteen, rakennus- ja purkujätteen ja muun jätteen sijoittamista kaatopaikalle sekä tällaisen jätteen hyödyntämistä maantäytössä. Tavoitteena on vähentää jätteen aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä ja kaatopaikkojen vesistökuormitusta sekä edistää luonnonvarojen säästävää käyttöä.
Valtioneuvoston asetus kaatopaikoista sekä asetus jätteistä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta tulevat voimaan 1. kesäkuuta 2013. Rajoituksia biohajoavan ja muun orgaanisen jätteen sijoittamisesta kaatopaikalle ja maantäytössä sovelletaan 1. tammikuuta 2016 alkaen. Rakennus- ja purkujätteiden osalta rajoitukset ovat kuitenkin täysimääräisesti voimassa vasta 1. tammikuuta 2020. Rajoitukset koskevat yli 10 prosenttia orgaanista ainesta sisältävää jätettä.
Asetusten myötä biohajoavan ja muun orgaanisen jätteen sijoittamisesta tavanomaisen jätteen kaatopaikalle pääosin luovutaan vuoteen 2016 mennessä ja jätettä hyödynnetään enenevästi materiaalina ja energiantuotannossa.
EU:n kaatopaikkadirektiivissä edellytetään, että jäsenvaltiot vähentävät biohajoavien jätteiden sijoittamista kaatopaikoille asteittain.
- Muistio ehdotuksesta valtioneuvoston asetukseksi jätteistä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta (pdf)
- Valtioneuvoston asetus jätteistä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta (pdf)
- Muistio ehdotuksesta valtioneuvoston asetukseksi kaatopaikoista (pdf)
- Valtioneuvoston asetus kaatopaikoista (pdf)
Lisätiedot:
Ympäristöneuvosto Jarmo Muurman, ympäristöministeriö, [email protected], puh. 050 365 8872
6.5. alkaen neuvotteleva virkamies Ari Seppänen, ympäristöministeriö, [email protected], puh. 040 548 7275