Hyppää sisältöön
Media

Valtiolta mittava tuki lähivirkistysalueiden kunnostukseen

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 31.3.2021 12.18
Tiedote

Uudenmaan ELY-keskus on myöntänyt kunnille yhteensä 9,6 miljoonaa euroa lähivirkistysalueiden kunnostamiseen ja kehittämiseen. Hankkeilla parannetaan suomalaisten mahdollisuutta ulkoilla ja virkistyä lähiluonnossa. Luontokohteiden kävijämäärät ovat koronapandemian aikana lisääntyneet huomattavasti, mikä on lisännyt tarvetta kohteiden kunnostamiseen.

Ympäristöministeriö ja Uudenmaan ELY-keskus tiedottavat

”Lähiluonto on ollut monelle suomalaiselle tärkeä henkireikä viimeisen vuoden aikana. Luontoa suojaavat rakenteet ja ulkoilijoita palvelevat taukopaikat ovat entistä tärkeämpiä. Osana hallituksen elvytyspakettia tuemme kuntia virkistysalueiden kehittämisessä. Nyt avustettavat hankkeet tekevät lähiluontokohteista helpommin saavutettavia samalla turvaten luontoa kulutukselta”, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen sanoo.

Avustusta myönnettiin yhteensä 215 hankkeelle, joiden on määrä toteutua vuoden 2021 aikana. Syksyllä toteutettu avustushaku sai kunnat aktivoitumaan Hangosta Utsjoelle ja avustushakemuksia saapui huimat 256. Avustuksia haettiin yhteensä yli 17 miljoonalla euroalla.

"Vaikka tiesimme että kunnissa oli kysyntää tämänlaiselle avustukselle, hakemusten suuri määrä onnistui yllättämään meidät. Olemme erittäin tyytyväisiä hankkeiden keskimääräiseen laatuun sekä kuntien nopeaan toteuttamisvalmiuteen", toteaa ylitarkastaja Tommi Hautala Uudenmaan ELY-keskuksesta.

Opasteita, reittejä ja taukopaikkoja kuntoon

Avustuksen myöntämisessä painotettiin kohteita, jotka ovat mahdollisimman laajan käyttäjäjoukon saavutettavissa. Avustusta myönnettiin esimerkiksi opasteisiin, lintutornien ja luontopolkujen kohentamiseen sekä uimarantojen rakenteiden, ulkoilureittien, laavujen ja nuotiopaikkojen sekä frisbeegolfratojen kunnostamiseen.

Vantaan kaupungin Keimolan Isosuon ulkoilureitti on yksi avustusta saaneista hankkeista pääkaupunkiseudulla. Edustava keidassuo on aikaisemmin ollut melko hankalasti kuljettavissa. Avustuksen myötä Natura 2000 -verkostoon kuuluvalle luonnonsuojelualueelle toteutetaan muun muassa esteetön pitkospuureitti. Kaunis ja arvokas suomaisema aukeaa jatkossa entistä useammalle ja samalla kulutusta ohjataan pois herkemmiltä alueilta.

Samansuuntaisia suunnitelmia on myös Pohjois-Pohjanmaalla, jossa Iin kunta toteuttaa uuden luontopolun kuntakeskuksen välittömään läheisyyteen. Asuinalueiden välissä sijaitsevalle luhtaiselle nevalle rakennetaan polkujen ja pitkosten lisäksi esteettömästi saavutettava laavu sekä katselulava. Avustusta katselulavaan sekä ulkoilureittiin sai myös esimerkiksi Nokian kaupunki. Markluhdanlahdelle suunnittellut toimet avaavat alueen asukkaille mahdollisuuden tarkkailla linnustoltaan maakunnallisesti arvokkaan lahden eloa ja tutustua sinne kulkevan reitin varrella muun muassa lampaiden ylläpitämään perinneympäristöön sekä liito-oravien asuttamaan lehtoon.

Lisätietoa:

Ylitarkastaja Tommi Hautala, Uudenmaan ELY-keskus, p. 0295 021 374, [email protected]

Yksikön päällikkö Tero Taponen, Uudenmaan ELY-keskus p. 0295 021 467, [email protected]

Erityisasiantuntija Miliza Malmelin, ympäristöministeriö p. 0295 250 176, [email protected]