Upea metsäkuva valikoitui #munympäristö-kuvakilpailun voittajaksi

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 5.6.2015 10.49
Tyyppi:Uutinen

Ympäristöministeriö järjesti Instagram-tilillään (@yministerio) 29.4. - 17.5.2015 kuvakilpailun, jonka ideana oli jakaa tunnisteella #munympäristö kuvia omasta lempiympäristöstään. Itselle tärkeä ympäristö voi yhtälailla olla koskematonta luontoa kuin rosoinen kaupunkimiljöökin. Kilpailuun osallistujia pyydettiin kuvaamaan sellaista ympäristöä, jonka he haluaisivat säilyttää tuleville sukupolville.

Kilpailuun osallistui lähes 800 kuvaa. Voittajaksi valikoitui Janni Laakson (@janni.la) tunnelmallinen kuva, joka raadin mukaan taltioi kilpailun idean ihmisen omasta henkilökohtaisesta ympäristöstä erinomaisella tavalla. Raadin mukaan kuvasta voi aistia ihmisen metsää kunnioittavan ja arvostavan läsnäolon. Kuvan tunnelmaan on helppo samaistua, sillä metsä on monelle suomalaiselle rauhoittumisen paikka, juuri se ”mun ympäristö”. Voittajakuva on myös teknisesti onnistunut, siinä on upea valo, kaunis asettelu ja harmoniset värit.

 

Raadin kunniamaininnan saavat neljä muuta kuvaa, jotka onnistuivat vangitsemaan ihmisen ja ympäristön välisen suhteen erityisen onnistuneesti.

Valitsijaraatiin kuului ympäristöministeriön ympäristö- ja viestintäasiantuntijoiden lisäksi myös valokuvaaja ja Instagram-aktiivi Samuel Taipale (@eljackson).

Voittajakuva

© Kuva: Janni Laakso

Kunniamaininnan ansainneita kuvia raati tunnelmoi seuraavasti:

© Kuva: Kasimir Raipela

”Kuva herättää mielenkiintoa ja ihastusta, uusi tapa rentoutua. Kuvassa ihminen on kuin luontoäidin kehdossa, kaiken vihreyden ympäröimänä. Samaan aikaan kuva kertoo aktiivisen eräilyharrastuksen iloista ja ympäristön tarjoamista ajanvietemahdollisuuksista.”

Kasimir Raipela Instagramissa: @kasimir.r 

© Kuva: Hannu Iso-Oja

Kuvan asettelu, ajoitus ja sävyt ovat erityisen onnistuneet. Kuva muistuttaa siitä, että monelle suomalaiselle tärkeä ”mun ympäristö” on rakennettua ympäristöä.”

Hannu Iso-Oja Instagramissa: @isooja

© Kuva: Pirjo Mikkola

”Kuvassa onnistutaan kertomaan monen tason tarinaa: heijastus antaa vihjeitä ympäristöstä, mutta pinnan alta näkyykin jotain aivan muuta. Tunnelma on mystinen ja jopa pelottava ja se herättää mielenkiinnon tarkastelemaan yksityiskohtia lähemmin.”

Pirjo Mikkola Instagramissa: @pimikko

© Kuva: Sami Lievonen
 

”Kuvan tunnelma on maaginen. Kuva on teknisesti onnistunut ja tähtitaivas pääsee hienosti oikeuksiinsa. Tyhjän tien varaan rakentuva maisema on monelle suomalaiselle tuttu.”

Sami Lievonen Instagramissa: @samilievonen_photography