Hyppää sisältöön
Media

Suomi haluaa sujuvampaa EU-lainsäädäntöä rakennustuotteisiin

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 10.4.2017 13.57
Tiedote

Ympäristöministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö tiedottavat

Hallituksen kärkihanke säädösten sujuvoittamiseksi eteni EU:n tasolle Suomen tehtyä ehdotuksen EU:n rakennustuoteasetuksen muuttamisesta. Asetuksen ongelmat vaikeuttavat suomalaisten rakennusalan yritysten toimintaa.

Suomi on tehnyt ehdotuksen EU:n REFIT-foorumille EU:n rakennustuoteasetuksen yksinkertaistamiseksi. REFIT-foorumi muodostuu EU-maiden ja sidosryhmien edustajista ja on osa Euroopan komission REFIT-ohjelmaa. REFIT-foorumi tukee EU-lainsäädännön yksinkertaistamista antamalla Euroopan komissiolle suosituksia EU-lainsäädännön yksinkertaistamiseksi kansalaisilta ja sidosryhmiltä saamiensa ehdotusten pohjalta.

EU:n rakennustuoteasetus koskee rakennustuotteiden CE-merkintää. Merkintä edistää rakennustuotteiden vapaata liikkuvuutta jäsenmaasta toiseen. Merkintä helpottaa rakennustuotteiden ominaisuuksien vertailua ja kertoo rakennustuotteelta todennettavaksi vaadittavat ominaisuudet yhdenmukaisella eurooppalaisella tavalla.

Rakennustuoteasetuksen toimeenpanossa on kuitenkin ongelmia muun muassa asetuksen tulkinnanvaraisuuden vuoksi. Esimerkiksi pienyrityksiä helpottaviksi tarkoitettuja artikloja ei voida käytännössä soveltaa. Rakennustuoteasetuksen toimimattomuus hankaloittaa suomalaisten yritysten toimintaa. Komissio ei julkaise uusia harmonisoituja tuotestandardeja eikä huolehdi standardien puutteiden korjaamisesta siten kuin järjestelmään kuuluisi. Yritysten on vaikeaa viedä rakennustuotteita ja niille aiheutuu turhaa hallinnollista taakkaa ja kustannuksia, jotka rasittavat erityisesti pieniä yrityksiä.

Suomessa 85 prosenttia rakennustuotteita valmistavasta noin 4000 yrityksestä on pienyrityksiä. Maamme on väkilukuun suhteutettuna EU:n suurin rakennustuotteiden viejä, joten asetuksella on suuri merkitys Suomen rakennustuoteteollisuudelle. EU:n rakennustuoteasetuksesta aiheutuvat kustannukset ovat 2,62 miljardia euroa vuodessa EU:n tasolla. Toimimattomista artikloista aiheutuu rakennustuotteita valmistaville yrityksille vuosittain turhia kustannuksia noin 0,55 miljardia euroa, minkä säästämiseen Suomen REFIT-ehdotuksella pyritään.  

Lisätietoa

YM:n ehdotus rakennustuoteasetuksen yksinkertaistamisesta: Lainsäädäntöneuvos Kirsi Martinkauppi, ympäristöministeriö, p. 02952 50177, [email protected]

Yleisesti REFIT-foorumin toiminnasta: erityisasiantuntija Anu Laitinen, työ- ja elinkeinoministeriö, p. 029 504 7164, [email protected]