Hyppää sisältöön
Media

Selvitys: Ympäristölupien käsittelyajat lyhentyneet vuonna 2015, mutta kehittämisen varaa löytyy edelleen

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 2.3.2017 13.52
Tiedote

Vuonna 2015 aluehallintovirastojen käsittelemien ympäristölupien keskimääräisen käsittelyn kesto on kääntynyt laskuun ensimmäistä kertaa sitten aluehallintovirastojen perustamisen vuonna 2010. Asia tulee ilmi ympäristöministeriön selvityksessä, jossa kiinnitettiin huomiota ympäristölupahakemusten käsittelyvaiheisiin ja niiden kestoon. Erityishuomion kohteena olivat yli kaksi vuotta vireillä olleet hakemukset.

Käsittelyaikoja on todennäköisesti lyhentänyt toukokuussa 2015 voimaantullut lupamääräysten säännöllisestä tarkistamisesta luopuminen sekä viime vuosien taloudellisesta matalasuhdanteesta johtuva lupahakemusten määrien vähentyminen. Taustalla vaikuttanevat myös 2010 –luvulla jo toteutetut ympäristölupamenettelyn sujuvoittamistoimet.

Selvityksessä lähetettiin kaikkien neljän ympäristölupia käsittelevän aluehallintoviraston lupia käsitteleville henkilöille kysely, jossa pyydettiin arvioimaan lupakäsittelyn kestoon liittyviä tekijöitä. Kyselyyn vastasi 41 % kohderyhmästä. Kyselyä täydensi muutamien lupakäsittelijöiden henkilökohtaiset haastattelut.  

Puutteelliset hakemukset ja pitkät lausuntoajat pidentävät käsittelyaikaa

Merkittävimpänä käsittelyaikaa pitkittävänä tekijänä lupien käsittelijät pitivät puutteita ympäristölupahakemuksissa. Lisäksi aikaa pidentävät muun muassa lausunnonantajien aikataulut, hakijan tekemät muutokset hakemukseen, ajoittaiset lupahakemusruuhkat ja töiden organisointiin liittyvät tekijät.

Myös hankkeen laatu vaikuttaa lupakäsittelyn pituuteen. Erityisesti jätteiden ammattimainen tai laitosmainen käsittely sekä jätevesien käsittely ja turvetuotannon luvat vaativat pitkiä käsittelyaikoja. Joidenkin hankkeiden käsittely kestää pitkään hankkeen kiireettömyyden vuoksi, kun kiireellisimmät hankkeet menevät niiden ohitse. Uutta toimintaa koskevat hakemukset pyritään käsittelemään kiireellisenä.

Yksi syy käsittelyaikojen pitkittymiseen on viranomaislausuntojen viivästyminen. Kuulemisvaiheessa lausunnonantajat pyytävät usein lisäaikaa. Kunnan lausunnon antaa usein ympäristönsuojelutehtävistä vastaava lautakunta tai jaosto, joka kokoontuu useimmiten kerran kuukaudessa ja kesällä ei yleensä lainkaan. Koska lupahakemuksen kuulemisaika on lomakausien ulkopuolella melkein poik­keuksetta kuukauden, varsinkin kunnat hakevat lisäaikaa lausunnon antamiselle.

Selvityksestä käytännön toimiin

Kyselyyn vastanneilla lupakäsittelijöillä oli mahdollisuus esittää kehittämisehdotuksia käsittelyaikojen lyhentämiseksi. Monet vastanneista pitivät ennakkoneuvotteluja, yleisen neuvonnan ja ohjeistuksen kehittämistä sekä konsulttien ja toiminnanharjoittajien kouluttamista keskeisinä tekijöinä laadun parantamiseksi ja käsittelyn keston lyhentämiseksi. Myös sähköisen lupajärjestelmän varaan luotiin odotuksia.

Valmisteilla oleva sähköinen ympäristö- ja vesilupajärjestelmä tuo hakijoita helpottavaa toiminnallisuutta, jolla vastataan hakemusten laadun parantamistarpeisiin. Järjestelmän tietokantaan on tulossa hakemusasiakirjan tietosisältö ja täyttöohjeet. Lisäksi tietokantaan on suunnitteilla alakohtainen ohjeistus sellaisille toiminnoille, joita koskevia lupahakemuksia on lukumääräisesti paljon.

Uuden valtakunnallisen Valtion lupa- ja valvontaviraston uskotaan helpottavan henkilöresurssien tasaisempaa käyttöä. Uudessa viranomaisessa esittelijöiden erikoistuminen tietyn toimialan osaajiksi saattaisi olla myös mahdollista ja tehostaa menettelyä.

Lisätietoja:

Hallitussihteeri Tia Laine-Ylijoki-Laakso, +358 295 250 150