Hyppää sisältöön
Media

Pariisin ilmastosopimuksen voimaansaattamista koskeva hallituksen esitys eduskunnalle

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 13.10.2016 12.21
Tiedote

Hallitus on tänään antanut eduskunnalle esityksen Pariisin ilmastosopimuksen hyväksymisestä ja sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta.

Viime joulukuussa Pariisissa solmittu ilmastosopimus velvoittaa maailman maita etsimään keinoja, joilla maapallon ilmaston keskilämpötilan nousu saataisiin pysymään selvästi alle kahdessa celsiusasteessa suhteessa esiteolliseen aikaan. Sopimuksessa maat sitoutuvat saavuttamaan itse määrittelemänsä päästövähennystavoitteet ja pyrkivät kasvattamaan niiden kunnianhimoa viiden vuoden välein. Suomi toimeenpanee Pariisin ilmastosopimusta EU:n ja sen jäsenvaltioiden yhdessä asettaman päästövähennystavoitteen kautta.

Tänään annetussa hallituksen esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Pariisin sopimuksen siltä osin kuin se kuuluu Suomen toimivaltaan. Eduskunnan hyväksyntä tarvitaan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluville määräyksille, joita ovat esimerkiksi päästövähennystavoitteiden antaminen ja päivittäminen. Sopimuksen muut tavoitteet ja määräykset liittyvät muun muassa ilmastonmuutokseen sopeutumiseen, ilmastorahoitukseen ja teknologian siirtoon.

Suomi allekirjoitti Pariisin sopimuksen EU:n ja sen jäsenvaltioiden kanssa tämän vuoden huhtikuussa New Yorkissa. Tätä ennen järjestettiin laaja kansallinen lausuntokierros.

”Keväällä toteutettu lausuntokierros antoi vahvan tuen ilmastosopimuksen hyväksymiselle. Olemme voineet edetä ripeästi kansallisen ratifiointimme kanssa. Toivon, että Suomi voisi luovuttaa ratifiointiasiakirjansa marraskuussa New Yorkissa YK:n pääsihteerille – samaan aikaan, kun Marrakechissa on käynnissä kansainvälinen ilmastokokous”, sanoo Suomen valtuuskuntaa Pariisin ilmastoneuvotteluissa johtanut maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

Pariisin sopimuksen voimaantulokynnys ylittyi keskiviikkona 5.10., kun muun muassa EU ja sen seitsemän jäsenvaltiota luovuttivat ratifiointiasiakirjansa YK:n pääsihteerille. Suurista teollisuusmaista ja saastuttajista esimerkiksi Kiina, USA ja Intia ovat jo ratifioineet sopimuksen. Sopimus tulee kansainvälisesti voimaan 30 päivän kuluttua kynnyksen ylittymisestä eli 4.11. Tämä tarkoittaa, että Marrakechin ilmastokokouksen yhteydessä järjestetään myös ensimmäinen Pariisin ilmastosopimuksen osapuolikokous.

Ilmastosopimuksen voimaantuloon vaadittiin, että sopimuksen ratifioi vähintään 55 osapuolta, joiden osuus maailman kasvihuonekaasupäästöistä on vähintään 55 %. Tähän mennessä sopimuksen on ratifioinut 77 osapuolta, joiden osuus maailmanlaajuisista päästöistä on noin 60 %. EU-jäsenvaltioista Itävalta, Saksa, Ranska, Unkari, Malta, Portugali, Slovakia ja Puola ovat hyväksyneet sopimuksen kansallisissa menettelyissään. Sopimus tulee Suomen osalta voimaan 30 päivän kuluttua siitä, kun Suomi on tallettanut ratifiointiasiakirjansa YK:n pääsihteerille.

Lisätiedot:

Neuvotteleva virkamies Tuija Talsi, ympäristöministeriö, p. 040 720 5574, [email protected] (Pariisin ilmastosopimuksen kansallinen ratifiointimenettely)

Ilmastoasioiden pääneuvottelija Outi Honkatukia, ympäristöministeriö, p. 050 341 1758, [email protected]