Kansliapäällikkö Hannele Pokan puhe Rakennusperinnön hoidon ja korjausrakentamisen neuvottelupäivillä

(muutosvarauksin)

Hyvät naiset ja herrat! Tervetuloa rakennusperinnön hoidon ja korjausrakentamisen neuvottelupäiville.

Haluan avata neuvottelupäivät kiitoksilla kaikille osallistujille. Jokainen tässä salissa on tavalla tai toisella tekemisissä rakennusperinnön, sen ylläpidon ja suunnitelmallisen korjaustoiminnan kanssa.

Rakennusperintö on osa yhteiskunnan ja yksilöiden muistin ja identiteetin perustaa. Maan historian vaiheet, yhteiskunnalliset arvot ja ihanteet sekä elinkeinojen ja väestörakenteen muutokset näkyvät rakennuskannassa. Samalla, kun rakennuskannan sisältämää historiallista tietoa ja arvoa vaalitaan, on kuitenkin otettava huomioon lukuisia ristiriitaisia, etenkin talouteen, energiansäästöön ja asumisen nykyisiin vaatimuksiin liittyviä tavoitteita.

Rakennusperinnön kulttuurinen, henkinen ja historiallinen arvo näyttää joutuvan säännöllisin väliajoin törmäyskurssille nopeampaa ja konkreettisempaa hyötyä edustavien arvojen kanssa. Tekniikka ja talous ovat tämän ajan taikasanoja, joilla ratsastettaessa pitäisi olla tarkkana, ettei muita arvoja tallota. Rakennusperintöön liittyy korvaamattomia arvoja: kun ne kerran menetetään, niitä ei takaisin saada.

Te tässä salissa istujat olette tärkeässä roolissa siinä, että näitä arvoja pidetään esillä ja tieto niiden merkitystä leviää yhä laajemmalle. Haluankin käyttää tilaisuuden hyväksi ja kiittää omasta ja koko edustamani ministeriön puolesta teitä siitä työstä, jota teette.

Itse en kuitenkaan usko eri arvojen vastakkainasetteluun vaan yhteensovittamiseen. Esimerkiksi kiristyvät energiansäästönormit on koettu välillä suoranaiseksi uhaksi rakennusperinnölle. Näin ei kuitenkaan ole, vaan eri asiat voidaan yhteensovittaa. Energiansäästöä voi tehdä vanhemmissakin rakennuksissa niin, etteivät niiden ominaispiirteet vaarannu. Uudet normit eivät pakota yhtään kiinteistönomistajaa sellaisiin korjauksiin, joita hän ei halua tehdä, mutta ohjaa valintoja jo päätetyissä korjauksissa energiaa säästävään suuntaan.

Myöskään rakennusperinnön vaalimista ja taloudellisuutta ei saisi nähdä kilpailijoiksi, vaan taistelupariksi: olemassa olevien rakennuksien hyvä ylläpito ja suunnitelmallinen korjaaminen ovat sekä taloudellista, ekologista että historiallisia arvoja vaalivaa toimintaa. Suunnitelmallinen korjaaminen on lähes aina edullisempaa kuin uuden rakentaminen. Olemassa oleva rakennus on yleensä myös kaikkein ekologisin rakennus, kun huomioon otetaan rakennustarvikkeiden koko elinkaari.

Kuten hyvin tiedämme, suomalainen rakennuskanta on nuorta, pääosin sotien jälkeen rakennettua. Ihmisillä on taipumus pitää erityisen paljon siitä, mitä on erityisen vähän. Niinpä rakennusperinnöstä puhuttaessa suurin arvostus on pitkään liittynyt niihin punaisiin tupiin ja jylhiin kivitaloihin, jotka on rakennettu viime vuosisadan alkuaikoina tai jo sitä ennen.

Tänä päivänä pitäisikin olla jo itsestään selvää, että kaikkien yhteinen velvollisuus on vaalia näitä rakennuskannan vanhimpia säilyneitä osia. Itsestään selvää ei kuitenkaan ole vielä se, että vaalittavaa on myös se, mikä on meille tyypillisintä: sotien jälkeinen, tiilipintainen tai rapattu kerrostalokanta ja sitä uudempi arkkitehtuuri. Tällöin ei voida enää puhua pelkästään yksittäisten rakennusten vaalimisesta, vaan kokonaisten alueiden yleisilmeen ja luonteen arvon ymmärtämisestä ja säilyttämisestä.

Alueiden yhtenäisyys saattaa joutua törmäyskurssille täydennysrakentamisen tavoitteiden kanssa. Tässäkään asiassa en kuitenkaan usko vastakkainasetteluun, vaan hyvään suunnitteluun: myös arvokkaille aluekokonaisuuksille, esimerkiksi 1950-luvun asuinalueille, voi olla mahdollista toteuttaa täydennysrakennusta, jos se tehdään hyvin ja alueen ominaispiirteitä kunnioittaen.

Vaikka suomalainen rakennuskanta onkin nuorta, se on koko maan mittakaavassa nyt pääosin rakennettu: rakennuskanta uudistuu enää hitaasti ja uudistuminen keskittyy kasvukeskusalueille. Rakennuskannan muutokset joko parempaan tai pahempaan suuntaan tapahtuvat siten ennen kaikkea korjausrakentamisen, ei uudisrakentamisen, kautta.

Korjausrakentamisen ohjauksessa rakennusvalvonnalla ja korjausneuvojilla on keskeinen rooli. Suuri merkitys on myös kiinteistön omistajien omilla arvoilla ja asenteilla. Omistajan hyvän asumisen ihanteet saattavat tulla toisesta kulttuurista tai toiselta aikakaudelta kuin mitä hänen oma rakennuksensa edustaa. Näitä ihanteita tavoittelemalla voi syntyä espanjalaisiksi haciendoiksi tai amerikkalaisiksi unelmiksi naamioituja perinteisiä suomalaisia hirsitaloja. Innokkaan omistajan kanssa keskustelu voikin vaatia melkoisia psykologin taitoja ammattilaiselta, joka ei jaa hänen käsityksiään rakennuksen kehittämisen oikeasta suunnasta.

Korjausrakentamisen merkityksestä huolimatta Suomessa ei ole nimenomaan korjausrakentamiseen keskittyvää ammattiopetusta, vaan rakennusmiehet ja –naiset koulutetaan ennen kaikkea uudisrakentajiksi. Hyvä suunnittelu on hyvän korjausrakentamisen lähtökohta, mutta se ei yksin riitä, jos konkreettisen korjaustyön tekijällä ei ole ymmärrystä rakennuksen ominaisluonteen asettamista vaatimuksista tai sen edustaman aikakauden rakennustavoista ja -materiaaleista.

Tämä koulutusasia onkin sellainen, jonka kuntoon saamista ympäristöministeriö tulee lähivuosina tukemaan, vaikkei se meidän ministeriöllemme suoraan kuulukaan.

Rakennusperintöön ja laajempaan kulttuuriympäristöön liittyviä keskeisiä tavoitteita ja niihin liittyviä toimenpiteitä linjataan tämän vuoden aikana julkaistavassa kulttuuriympäristöstrategiassa. Strategian laatiminen perustuu hallitusohjelmaan ja työryhmä on istunut nyt reilun vuoden verran ympäristöministeriön johdolla. Strategia-asiaa käsitellään tämänkin neuvottelupäivän aikana vielä tarkemmin.

Korjausrakentaminen on meille ympäristöministeriöläisille tällä hetkellä kouriintuntuvaa arkea: Ympäristöministeriö muuttaa seuraavien parin vuoden sisällä Aleksanterinkatu 7:ään. Kyseessä on Aleksilla juuri ennen yliopistoa oleva entinen pankkitalo, joka tällä hetkellä on yliopiston käytössä. Se siirtyy nyt kokonaan ympäristöministeriön käyttöön ja tilat kunnostetaan ministeriön tarpeisiin.

Meidän kannaltamme uudenlaisen haasteen muuton ja uusien tilojen suunnittelulle tuo se, että muuton yhteydessä kaikki ministeriöläiset luopuvat omista työhuoneistaan. Työhuoneet säilyvät vain ministereillä ja me muut istumme jatkossa avoimessa tilassa omien pöytiemme äärellä.

Tämä vaatii erinomaista suunnittelua, mutta myös uusien työtapojen opettelua meiltä kaikilta. Samalla kaikki ministeriön työntekijät ovat saaneet huomata kouriintuntuvasti sen, miten oleellista arjen sujuvuuden ja viihtyisyyden kannalta on se rakennus, missä töitä tehdään. Rakennus väliseinineen vaikuttaa työtapoihin, sosiaalisiin suhteisiin, terveellisyyteen, turvallisuuteen ja viihtyisyyteen.

Rakennukset elävät meidän ihmisten ehdoilla, mutta myös me ihmiset elämme rakennusten ehdoilla. Hyvän korjausrakentamisen vaikutukset säteilevät laajalle.

Toivotan teille hyvää ja antoisaa neuvottelupäivää rakennusperinnön ja korjausrakentamisen parissa!