Hyppää sisältöön
Media

Kalankasvatukselle ympäristönsuojeluohje – myös luomukalan tuotantoa halutaan selvittää

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 11.6.2013 5.31
Tiedote

Kalankasvatuksen uusitun ympäristöohjeen tavoitteena on lisätä kalankasvattajien tietämystä ympäristösuojelun vaatimuksista. Samalla halutaan turvata, että eri viranomaiset käsittelevät ja valvovat kalankasvatuksen ympäristöasioita samoin periaattein ja tasapuolisesti eri alueilla.

”Myös Suomessa vesiviljely tulee lisääntymään, joten on tarpeen luoda edellytykset ekologisesti kestävämmälle tuotannolle. Ohjeen avulla saavutetaan keskeiset vesiensuojelutavoitteet entistä paremmin. Ohje myös esittelee kalankasvattajien monia vapaaehtoisia mahdollisuuksia ympäristövaikutusten vähentämiseksi”, ympäristöministeri Ville Niinistö sanoo.

Ympäristöministeriön ohjeessa käydään läpi kalankasvatuksen ympäristönsuojelun hyviä käytäntöjä. Siinä kuvataan myös kalankasvatuksen vesiensuojelutavoitteet, kalankasvatusta koskeva lainsäädäntö sekä kansalliset ja kansainväliset sopimukset. Ohje ei sido viranomaisia oikeudellisesti, ja ohjetta sovellettaessa tulee ottaa huomioon tapauskohtainen harkinta ja paikalliset olot.

Ohjetta laadittaessa on haluttu ottaa huomioon elinkeinon toimintaedellytykset. Tavoitteena on helpottaa yrittäjän luvanhakuprosessia.

Suomeen luomukasvatettua kalaa?

Kalankasvatuksen ympäristönsuojelun parantamiseksi tehtiin uusia kehittämisehdotuksia, joita ei sisällytetty itse ohjeeseen. Ohjeen laatineen työryhmän mielestä Suomessa voitaisiin esimerkiksi selvittää edellytyksiä siirtyä kalankasvatuksessa osin luomutuotantoon ja muun ympäristömerkityn kalan tuottamiseen.

"Tuotannon monipuolistaminen uusiin tuotantomuotoihin kuten luomu- tai ympäristömerkittyyn kalaan olisi kuluttajia kiinnostava mahdollisuus Suomessakin", ministeri Niinistö sanoo.

EU:n asetuksessa (2009) on jo määritelty luomuohjeet vesiviljelyyn. Kasvatetulle kalalle on olemassa myös muita ympäristömerkkejä.

Kalankasvatuksen ravinnekuormitus on 10 vuoden aikana pienentynyt yli 50 prosenttia ja tuotantoyksikköä kohden laskettu ominaiskuormitus lähes 30 prosenttia. Kalankasvatuksen fosforikuormituksen osuus Suomen kokonaiskuormituksesta on noin 2 prosenttia ja typpikuormituksen 1 prosentti.

Pääosa ravinnekuormituksesta syntyy ruokakalan jatkokasvatusvaiheessa, josta suurin osa tapahtuu merialueella ja keskittyy Saaristomerelle verkkoallastuotantoon. Saaristomerellä kalankasvatuksen osuus fosforin kokonaiskuormituksesta on runsas 3 prosenttia ja typen kokonaiskuormituksesta noin 2 prosenttia. Paikallisesti kalankasvatuksen ravinteilla voi olla suurempi merkitys veden laadulle. Kalankasvatuksen ympäristösuojelussa keskitytäänkin paikallisten vaikutusten minimoimiseen.

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus vastaa kalankasvatuksen vesiensuojeluun liittyvistä kansallisista koordinointi- ja asiantuntijatehtävistä.

Lisätietoja:

Ylitarkastaja Rainer Lahti, ympäristöministeriö, puh. 050 362 2054, [email protected]

Ylitarkastaja Mirva Wideskog, puh. 040 769 9082, Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, [email protected]