Hyppää sisältöön
Media

Hervantaa ryhdytään kehittämään ikäystävälliseksi

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 26.5.2015 5.54
Tiedote

Ympäristöministeriö ja Tampereen kaupunki tiedottavat

Ympäristöministeriö ja Tampereen kaupunki ryhtyvät kehittämään Hervannasta ikäystävällistä asuinaluetta. Osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen Hervannan palvelualueen valmisteluhankkeesta.

Hervannalle ryhdytään tekemään suunnitelmaa, jossa käydään läpi ikääntyneiden nykyistä asumista sekä siihen liittyviä tarpeita. Samalla kartoitetaan, millaiset tulevaisuuden palvelut ja toiminnot voisivat auttaa ikääntyneitä selviämään arjessa. Työhön on tarkoitus saada mukaan Hervannan asukkaat, alueella toimivat järjestöt ja yritykset sekä mahdolliset tulevat palveluntuottajat.

Tampere suunnittelee palveluita tähtäimessään vuosi 2025. Tavoitteena on luoda uusi malli, jossa palveluja tuottavat yhdessä kaupunki, yritykset, yhdistykset ja kuntalaiset. Suunnittelu kattaa kaikki palvelut päivähoidosta vanhuspalveluihin, terveydestä kulttuuriin.

Hervannan kautta haetaan myös laajempaa tuntumaa siihen, miten asuinaluetta kehittämällä voidaan edistää ikääntyneiden asukkaiden aktiivista elämää ja itsenäistä asumista. Samalla kotona asumista tukevat palvelut ja teknologiset ratkaisut tuodaan helposti saavutettavaksi. Yhteisöllisyyttä voivat parantaa esimerkiksi kohtaamispaikat, yhteinen toiminta sekä palvelu- ja toimintakeskus.

Hanke kytkeytyy tiiviisti Tampereen tulevaisuuden palvelumallityöhön. Valmistelua rahoittavat ympäristöministeriön lisäksi Tampereen kaupunki, Tampereen Vanhuspalveluyhdistys ry ja Tampereen Kotilinnasäätiö. Hanke liittyy ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmaan, jota toteuttavat yhteistyössä valtio, kunnat, järjestöt ja yritykset. Hervanta-projektia koordinoi Tampereen Vanhuspalveluyhdistys ry.

Lisätietoja:

Asuntoneuvos Raija Hynynen, ympäristöministeriö, p. 0295 250 093, [email protected]

Suunnittelupäällikkö Sisko Hiltunen, Tampereen kaupunki, p. 040 561 3305, [email protected]