Hyppää sisältöön
Media

ASO-uudistuksen suuntaviivat nähtävillä

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 11.10.2016 11.57
Tiedote

Ympäristöministeriö pyytää kommentteja suuntaviivoista, joiden mukaan se aikoo uudistaa asumisoikeusjärjestelmää (ASO) koskevaa lainsäädäntöä. Suuntaviivat pohjaavat erilaisiin selvityksiin ja keväällä järjestetyn verkkopaneelin kannanottoihin. Suuntaviivoista saatavan palautteen perusteella ministeriö valmistelee luonnoksen hallituksen esityksestä ASO-lainsäädännön uudistamiseksi. Tähtäimessä on, että luonnos lähtisi lausuntokierrokselle alkuvuodesta 2017.

Hallitusohjelman mukaan asumisoikeusjärjestelmää uudistetaan itsenäisenä hallintomuotona rahoituksen, asukasvalinnan ja hakuprosessin osalta. Uudistuksen tavoitteena on kehittää asumisoikeudesta varteenotettava kolmas hallintamuoto.

”Päätimme pyytää kommentteja jo lainvalmistelun tässä vaiheessa, sillä uudistuksen onnistuminen riippuu olennaisesti siitä, että saavutamme yhteisymmärryksen suunnasta, johon ASO-järjestelmää kehitetään”, kertoo hallitussihteeri Anu Gentz ympäristöministeriöstä.

Muutoksia asukasvalintaan ja asukkaiden asemaan

Suunnitteilla on yksinkertaistaa ASO-talojen asukasvalintaa ja hakujärjestelmää. Jonotuksessa voitaisiin siirtyä määräaikaisiin järjestysnumeroihin. Tavoitteena on nopeampi ja asukaslähtöisempi palvelu.

ASO-asukkaiden asemaa vahvistettaisiin lisäämällä heidän mahdollisuuksiaan vaikuttaa yhtiön asioihin. Asukkaiden yhteistyöelimen tulisi voida osallistua yhtiötason asioiden käsittelyyn. Asukashallinto hyväksyisi talon hoito- ja huoltosopimukset sekä peruskorjaushankkeet. Asukkaille tulisi avata selkeämmin, mistä käyttövastikkeiden korotukset johtuvat. Myös jyvitys- ja tasausjärjestelmiä voitaisiin uudistaa asukaslähtöisesti.

Asumisoikeustalolainojen omavastuukorkoa tulisi alentaa, kuten vuokratalolainoissa on jo tehty. Peruskorjauksia varten luotaisiin uusi yhdistetty lainamuoto, joka voisi helpottaa tilannetta, jossa rakentamislainaa on jäljellä peruskorjausten alkaessa. Perusparannuslainojen myöntämistä voitaisiin sujuvoittaa. Jos rakennusta ei kannattaisi enää peruskorjata asumisoikeustalona tai sillä ei olisi enää kysyntää asumisoikeustalona, sen hallintarakennetta tulisi voida muuttaa. Asukkailla tulisi tällöin olla oikeus lunastaa asuntonsa omakseen.

Suomessa on kaikkiaan yli 40 000 asumisoikeusasuntoa. Ne tarjoavat tärkeän, kohtuuhintaisen vaihtoehdon vuokra- ja omistusasumiselle.  25 vuotta voimassa ollut ASO-järjestelmä on vakiintunut etenkin kaupunkikeskuksissa, joissa se myös tasapainottaa eri alueiden asukasrakennetta.

Suuntaviivoista voi antaa mielipiteitä 15.11.2016 saakka ympäristöministeriön hallitussihteeri Anu Gentzille (yhteystiedot alla).

Lisätietoja:

Hallitussihteeri Anu Gentz, p. 040 590 8089, [email protected]