Kiinteistöjen vesi- ja viemärilaitteistojen ohjeistus ajanmukaistuu
Ympäristöministeriö on antanut kiinteistöjen vesi- ja viemärilaitteistoja koskevan asetuksen. Suomen rakentamismääräyskokoelmaan kuuluva asetus (osa D1) tulee voimaan 1.7.2007. Se korvaa nykyisen osan D1, joka on ollut voimassa vuodesta 1987 lähtien.
Asetuksessa vesi- ja viemärilaitteistoja koskevat sitovat toiminnalliset määräykset pysyvät pääosin ennallaan. Pääosa muutoksista on tehty ohjeisiin, jotka ovat esimerkkejä siitä, miten määräyksien vaatimukset voidaan täyttää.
Talousveden laatu paremmaksi uusilla lämpötilan tavoitearvoilla
Asetuksessa kiinnitetään huomiota talousveden laatuun asettamalla suunnittelun lähtökohdaksi, ettei kylmän veden lämpötila ylitä 20 oC (uusi ohje) ja ettei lämpimän veden lämpötila alita 55 oC (vanha määräys 50 oC). Kylmän veden ylärajalla pyritään ohjaamaan suunnittelua ja asennusta siten, että kylmä- ja lämminvesiputkistot asennetaan riittävän etäälle toisistaan tai eristetään. Lämpimän veden alarajan määrää sosiaali- ja terveysministeriön asumisterveysohje. Tällä pyritään estämään veden mikrobiologisen ja kemiallisen laadun heikkeneminen ja lämpökestoisten pieneliöiden lisääntyminen.
Vesivahinkojen riskit pienemmiksi ja huollettavuus paremmaksi
Uudessa asetuksessa on pyritty vähentämään vesivahinkojen riskejä ja lisäämään vesilaitteiston käyttöikää kiinnittämällä entistä enemmän huomiota vesilaitteiston käyttöönottoon edellyttämällä laitteiston huuhtelua sekä mittauksia laitteiston suunnitelmien mukaisuuden toteamiseksi. Nopea vuotohavaittavuus ja veden rakenteisiin tunkeutumisen estäminen vähentävät tulevaisuudessa vuotovahinkoja ja kosteusvaurioita.
Vesilaitteistojen huollettavuutta on parannettu lisäämällä vaatimus huoneistokohtaisista suluista ja selkeyttämällä huollon tarvitsemia tiloja. Asuntokohtaisen vedenmittauksen tilavaraus mahdollistaa sen, että omistaja voi päättää oman vesimittarin asennuksesta ja käyttöönotosta. Esimerkiksi asuinkerrostalon huoneistokohtaisen vedenmittauksen ja -laskutuksen arvioidaan pienentävän vedenkulutusta pitkällä aikavälillä noin 10 prosentilla.
Mahdollisten viemäritulvien aiheuttamien vahinkojen vähentämiseksi ohjeilla pyritään ohjaamaan padotuskorkeuden alapuolella olevien viemäripisteiden pumppaamista.
Asetuksen luettavuutta on selkeytetty siirtämällä mitoitukseen ja materiaalivalintoihin liittyviä asioita liitteisiin. Siinä on otettu huomioon EU:n standardisoimisen aiheuttamat muutokset lisäämällä viittaukset voimassaoleviin ja harmonisoituihin EN-standardeihin. Asetuksen voimaantulo ei aiheuta suuria muutoksia jo olemassa olevaan hyvään asennustapaan.
Lisätietoja: LVI-insinööri Juhani Tengvall, ympäristöministeriö, puh. 0400 143 949, [email protected]. Yli-insinööri Kaisa Kauko, ympäristöministeriö, puh. (09) 1603 9621, [email protected]. Rakennusneuvos Erkki Laitinen, ympäristöministeriö
puh. (09) 1603 9667, [email protected]