Hyppää sisältöön
Media

YM pyytää lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi luonnonsuojelulain muuttamiseksi

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 11.2.2014 11.54
Tiedote -

Ympäristöministeriö pyytää lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi luonnonsuojelulain muuttamiseksi. Lain Natura 2000 -verkostoa koskevaa 10 lukua ehdotetaan muutettavaksi EU:n luontodirektiivin toimeenpanon täydentämiseksi. Lisäksi lakiin ehdotetaan eräitä muita muutoksia.

Esityksessä ehdotetaan menettelysäännöksiä luontodirektiivin mukaisten Natura 2000 -alueiden muodostamiseksi erityisten suojelutoimien alueiksi. Lisäksi Natura-alueiden suojelun toteuttamista tehostettaisiin. Luontodirektiivi edellyttää, että Natura 2000 -verkostoon kuuluvat alueet muodostetaan erityisten suojelutoimien alueiksi (ns. SAC-alueiksi) kuuden vuoden sisällä niiden hyväksymisestä. Lisäksi näillä alueilla on toteuttava tarpeelliset suojelutoimet.

Esityksessä ehdotetaan lisäksi luonnonsuojelulakiin myös täydentäviä säännöksiä, joilla estettäisiin Natura 2000 -verkostoon kuuluvan alueen merkittävä heikentäminen.  Suomen lainsäädännön täydennystarve liittyy toimintoihin, joihin ei nykyisin vaadita viranomaisen lupaa.

Luonnonsuojelulainsäädäntöä uudistetaan vaiheittain. Nyt lausunnoille lähtevällä ensimmäisellä vaiheella on kiire, koska suuri osa Suomen Natura-alueista olisi tullut perustaa SAC-alueiksi jo vuonna 2011.

Lausunnot pyydetään toimittamaan viimeistään 24.3.2014 sähköpostitse ympäristöministeriön kirjaamoon osoitteeseen kirjaamo.ym(at)ymparisto.fi.

Lausunnolla oleva luonnos hallituksen esitykseksi perustuu sääntelyä valmistelleen SAC-työryhmän ehdotukseen 30.9.2013. Ehdotuksen jatkovalmistelussa on otettu huomioon siitä kuulemisessa saatua palautetta.

Lisätietoja:

Lainsäädäntöneuvos Heikki Korpelainen p. 0295 250 135 [email protected]

Hallitusneuvos Satu Sundberg (12.-14.2., 24.-28.2.), p. 0295 250 278, [email protected]

Luonnonsuojelujohtaja Ilkka Heikkinen, p. 0295 250 079, [email protected]