Kysymyksiä ja vastauksia vapaa­ehtoisten hiili­markkinoiden hyvistä käytännöistä

Opas kokoaa suomeksi viimeisimmän tiedot vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden hyvistä käytännöistä ja EU-sääntelyn kehityksestä. Se toimii suomalaistoimijoiden yhteisenä oppaana ilmastoyksiköiden tuottamisen ja vapaaehtoisen käytön hyviin käyntäntöihin, auttaa luomaan yhteistä kieltä ja yhteisymmärrystä vakiintuneille periaatteille ja niiden alati kehittyville käytännön sovelluksille – eri toimiin, toimialoihin ja tarkoituksiin. 

Näihin pelisääntöihin on koottu kehittyvän markkinan parhaat käytännöt eli se miten hyvä ja luotettava vapaaehtoinen hiilimarkkina toimisi. Kyseessä ei kuitenkaan ole lainsäädäntö vaan valtioneuvoston julkaisema opas, ja toivommekin että niin myyjät kuin ostajat sitoutuisivat laajasti näihin hyviin käytäntöihin. Myös esimerkiksi kuluttajaviranomainen voi käyttää opasta valvontatyönsä yhtenä tukena. Opas toimii myös tietopohjana EU:n ja kotimaisen lainsäädännön valmistelulle.

Ne perustuvat kansainvälisten hiilimarkkinoiden ja sertifiointiohjelmien kehityksen ja niitä koskevien ohjeistusten ja aloitteiden kattavaan kartoitukseen, pohjoismaiseen vuoropuheluun vapaaehtoisesta kompensaatiosta sekä EU:n nykyiseen ja kehitteillä olevaan sääntelyyn. Vaikka ilmastoyksiköiden minimikriteerit ovat vakiintuneet, niiden täyttymisen arviointia koskevat ohjeistukset, prosessit ja sääntely kehittyvät jatkuvasti, samoin kuin yksiköiden käyttöön liittyviä väittämiä ja organisaatioiden omia päästöjä, ilmastotoimia ja -tavoitteita koskevat ohjeet ja sääntely. Niinpä opastakin on syytä päivittää säännöllisesti ohjeiden ja sääntelyn kehittyessä. 

Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) tehtävänä on valvoa kuluttajasuojalainsäädännön noudattamista ja kuluttajille esitettyjä ympäristöväittämiä. Vapaaehtoisten ilmastotekojen tukemiseen liittyvien väittämien valvonta on ollut Suomessa haastavaa, sillä valvonnan tueksi ei ole ollut selkeää ja yhtenäistä perustetta arvioida ko. väittämiä. Tämä vapaaehtoisten ilmastotekojen tukemisen hyviä käytäntöjä koskeva raportti parantaa osaltaan tilannetta.

Hyvien käytäntöjen mukaiset, vakiintuneet kansainväliset minimikriteerit ovat:

1. Lisäisyys
2. Vankka perusura
3. Vankka laskentamenetelmä
4. Seuranta ja raportointi
5. Pysyvyys
6. Hiilivuodon välttäminen
7. Aitous, riippumaton todentaminen ja sertifiointi
8. Kaksoislaskennan välttäminen
9. Merkittävän haitan välttäminen (DNSH-periaate).

Hillintätulosten tuottajat ja ostajat ovat viime kädessä vastuussa siitä, että ne käyttävät minimikriteerit täyttäviä ilmastoyksiköitä. Markkinoilla on tarjolla monia sertifiointiohjelmia, jotka arvioivat minimikriteerien täyttymistä. Vaikka sertifiointi on vakiintunut tapa osoittaa minimikriteerien täyttyminen ja suurin osa sertifiointiohjelmista kattaa kaikki minimikriteerit, nykyisten sertifiointiohjelmien luotettavuuteen liittyy epäilyjä ja haasteita eikä sertifiointi välttämättä takaa minimikriteerien täyttymistä. Luotettavuuden valvominen edellyttää sertifiointiprosessin läpinäkyvyyttä ja sidosryhmien osallistumista, ja luotettavuuden vahvistaminen puolestaan vaatii ohjeiden ja sääntelyn jatkuvaa kehitystyötä. 

Hyvien käytäntöjen mukaisia ilmastoväittämiä esittävän organisaation tulisi laskea omat suorat ja epäsuorat päästöt, priorisoida omia päästövähennyksiä ja käyttää minimikriteerit täyttäviä ilmastoyksiköitä ilmastoväittämiensä perustana sekä raportoida kattavasti omista päästöistään, ilmastotavoitteista ja -toimista ja ilmastoyksiköiden käytöstä. Väittämien tulisi olla selkeitä, yksiselitteisiä, ymmärrettäviä ja perusteltuja, eivätkä ne saa luoda harhaanjohtavaa kuvaa päästöjä aiheuttavan kohteen (esim. organisaatio, tuote, palvelu) päästöttömyydestä. Opas määritelee kaksi väittämäkategoriaa sen mukaan, auttaako ilmastoyksikön perustana oleva hillintätulos saavuttamaan kansallisia ilmastotavoitteita (ns. ilmastotukiväittämä, engl. contribution claim) vai ylittämään kansalliset ilmastotavoitteet (ns. kumoutumisväittämä, engl. offsetting claim). Hiilineutraaliusväittämä on kumoutumisväittämä, joka tarkoittaa, että kohteen koko hiilijalanjälki on katettu ilmastoyksiköillä. Asianmukaisella väittämällä voidaan välttää kaksinkertainen hyväksiluku eli saman hillintätuloksen laskeminen useampaan tarkoitukseen (esimerkiksi vapaaehtoiseen hiilineutraaliusväittämään ja kansalliseen ilmastotavoitteeseen). Ilmastotukiväittämä tarkoittaa hillintätuloksen laskemista vain olemassa olevan kansallisen tavoitteen toteutumiseen ja kumoutumisväittämä tarkoittaa hillintätuloksen laskemista vain kansallisten tavoitteiden ylittämiseen tietyn kohteen päästöjen ilmastovaikutusta vastaavalla määrällä. Ilmastotukiväittämä toteuttaa jo sovittua kunnianhimon tasoa kun taas kumoutumisväittämä lisää kunnianhimoa verrattuna nykyisiin tavoitteisiin. 

Kuluttajan tulisi tietää, että ilmastoyksiköiden käyttäminen on yksi tapa tukea vapaaehtoisia ilmastotekoja, ja niitä voi käyttää joko kansallisten tavoitteiden edistämiseen tai niiden ylittämiseen eli globaalin kunnianhimon kasvattamiseen. Hyvien käytäntöjen mukaisesta ilmastoväittämästä tulisi selvitä kohteen omat päästöt ja ilmastotoimet, käytettyjen ilmastoyksiköiden määrä suhteessa kohteen päästöihin sekä tieto siitä, auttavatko ilmastoyksiköt saavuttamaan nykyisiä tavoitteita vai ylittämään ne. On tärkeää muistaa, että ilmastoväittämät ovat vain osa organisaatioiden vastuullisuustyötä ja kestävyysvaikutuksia. Ilmastoyksiköiden käytön ei tulisi syrjäyttää tai viivästyttää ostajan – esimerkiksi tuotteitaan ilmastoystävällisinä markkinoivan yrityksen – omia päästövähennyksiä.

Kompensaatio-sanan käyttö on kirjavaa, ja se voidaan ymmärtää usealla eri tavalla. Sillä voidaan tarkoittaa esim. ilmastovaikutusta, joka lasketaan kansallisiin tavoitteisiin tai ylittää ne. Siksi kompensaatio-sanan käyttöä ei enää suositella väittämänä. Sama koskee hyvitys-sanan käyttöä, koska sitä on usein käytetty synonyyminä kompensaatiolle. Vapaaehtoiset hiilimarkkinat puolestaan on puolestaan yksiselitteisempi käsite, sillä ilmastoyksiköitä myydään ja ostetaan hiilimarkkinoilla. 

Lähiaikoina EU:n ehdotus hiilenpoistojen sertifiointiin ja sääntely koskien vihreitä väittämiä tulee vaikuttamaan oppaaseen sekä alan käytäntöihin. Myös kansainvälisistä ohjeistuksia odotetaan isoja julkaisuja tämän vuoden aikana.