Hyppää sisältöön
Media

Yritysten jätehuoltosopimusten kilpailutus Materiaalitorilla monille ajankohtaista

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 20.9.2022 8.15
Uutinen

Materiaalitorilla yritykset voivat etsiä jätehuollon palveluntarjoajia, jätehuollon toimijat uusia asiakkaita ja viranomaiset valvoa, että kaikki sujuu jätelain mukaisesti. Loppuvuonna 2022 Materiaalitorille on odotettavissa paljon uusia käyttäjiä ja siellä avautuu yrityksille uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

Johtava asiantuntija Ilkka Hippinen Motiva Oy:sta muistuttaa, että Materiaalitorilla yritys voi kilpailuttaa helposti jätehuoltonsa ja etsiä palvelun markkinaehtoisten toimijoiden joukosta.

”Myös jätelaki edellyttää, että yritykset käyttävät aina ensisijaisesti markkinaehtoista jätehuoltopalvelua”, Hippinen korostaa.

Yritys voi pyytää kunnalta jätehuoltopalvelua, mikäli se on ensin etsinyt Materiaalitorilta vastaavaa markkinaehtoista palvelua ja osoittanut läpinäkyvästi palvelutarjonnan puutteen. Jätelaissa puhutaan kunnan toissijaiseen vastuuseen (TSV) perustuvasta jätehuollosta silloin, kun markkinaehtoinen jätepalvelu ei ole mahdollinen. Kilpailutusta ei tarvita, jos palveluita tarvitaan alle 2 000 eurolla vuodessa tai kyse on äkillisestä tarpeesta.

Loppuvuonna tuhannet yrityksien kuntien kanssa solmimat TSV-jätehuoltosopimukset päättyvät, mikä avaa jätealan yrityksille paljon uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

Materiaalitorin käyttäjämäärät ovat kasvussa. Sillä on yli 1 800 käyttäjää ja sitä käyttää lähes 1 500 yritystä tai organisaatiota. Materiaalitori-tietoalustan omistaa ympäristöministeriö ja sitä ylläpitää Motiva Oy.

Työkalu alan valvontaan

Vanhempi ekonomi Lasse Pöyry Kilpailu- ja kuluttajavirastosta kertoo, että Materiaalitori auttaa myös viranomaisia alan valvonnassa. Hän toivoo, että nämä ottaisivat työkalun nykyistä laajemmin käyttöönsä.

”Materiaalitorin tilastoista käy esimerkiksi ilmi, että jotkin kunnalliset jätehuoltolaitokset ovat jätelain hengen vastaisesti sopineet yritysten kanssa TSV-palveluista, joiden arvo ylittää 2 000 euroa vuodessa, selvittämättä ensin markkinaehtoisen palvelun saatavuutta Materiaalitorissa.”

Pöyryn mielestä myös Materiaalitorilla tapahtuva palvelutarjonnan puutteen toteaminen vaatisi kehitystä. Nykyään palvelutarjonnan toteamiseksi riittää se, että tarjouksia ei tule tai että jätteenhaltija arvioi itse, että hänen saamansa tarjoukset ovat kohtuuttomia.

Materiaalitori edistää kiertotaloutta

Ympäristöneuvos Riitta Levinen ympäristöministeriöstä arvioi, että Materiaalitori on lisännyt jätealan läpinäkyvyyttä. Hänen mukaansa ympäristöministeriössä mietitään kuluvan syksyn aikana yhdessä viranomaisten ja alan toimijoiden kanssa tarkempaa ohjeistusta markkinapuutteen toteamiseksi.

Levinen muistuttaa, että Materiaalitorilla kannattaa kuitenkin käydä myös silloin, kun laki ei siihen velvoita.

”Materiaalitorilla syntyy uusia asiakkuuksia. Erilaiset yritykset voivat kertoa siellä omasta osaamisestaan ja luoda kontakteja; kiertotaloudessa esimerkiksi toisen jäte voi olla toiselle arvokas raaka-aine. Aito kilpailu ja avoimuus ovat omiaan lisäämään innovaatiota ja viemään koko alaa eteenpäin”.

Lisätietoa:

Motiva Oy
johtava asiantuntija Ilkka Hippinen
[email protected]
p. 050 354 1110

ympäristöministeriö
ympäristöneuvos Riitta Levinen
[email protected]
p. 029 525 0162