Hyppää sisältöön
Media

Ympäristöministeriön ehdotus hallinnonalan vuoden 2017 talousarvioksi

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 12.8.2016 9.12
Tiedote

Ympäristöministeriön ehdotus vuoden 2017 talousarvioesitykseen omalle hallinnonalalle on yhteensä noin 185 miljoonaa euroa, mikä on 16,5 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuoden 2016 varsinaisessa talousarviossa. Muutos johtuu muun muassa Suomen ympäristökeskuksen toimintamenojen vähenemisestä, Metsähallituksen julkisten hallintomenojen kertaluonteisen siirron poistumisesta talousarviosta, alusinvestointien vähenemisestä viime vuoteen verrattuna sekä aiemmin tehdyistä valtiontalouden kehysmuutoksista.

Ympäristön- ja luonnonsuojelun menoihin ehdotetaan 92,1 miljoonaa euroa. Alueidenkäyttöön, asumiseen ja rakentamiseen ehdotetaan 30,2 miljoonaa euroa. Hallinnonalan toimintamenoihin ehdotetaan 63,1 miljoonaa euroa

Talousarvion ulkopuolisen valtion asuntorahaston varoja arvioidaan käytettävän talousarviomäärärahojen lisäksi 169 miljoonaa euroa asuntotoimen avustuksiin ja 11 miljoonaa euroa korkotukiin. Valtion asuntorahastosta tuloutetaan talousarvioon 26,5 miljoonaa euroa.

Ympäristöasioiden aluehallinnon toimintamenot sisältyvät elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten osalta työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalle ja aluehallintovirastojen osalta valtiovarainministeriön hallinnonalalle.

Ravinnekierrätyksellä vauhtia ympäristönsuojeluun

Itämeren ja sisävesien tilaa parannetaan erityisesti vähentämällä vesien kuormitusta tehokkaalla ravinnekierrätyksellä. Lisäksi ympäristönsuojelussa panostetaan pilaantuneiden maa-alueiden kunnostamiseen. Ympäristönsuojelun edistämiseen sekä Itämeren- ja vesiensuojeluun ja hoitoon varataan yhteensä 20,8 miljoonaa euroa.

Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman (METSO) toimeenpano sekä Natura 2000 -verkoston ja aiemmin päätettyjen luonnonsuojeluohjelmien toteutus jatkuu. Vuonna 2017 uusien luonnonsuojelualueiden hankinta- ja korvausmenoihin ehdotetaan 18,6 miljoonaa euroa.  Metsähallituksen julkisiin hallintotehtäviin ehdotetaan kaikkiaan 29,4 miljoonaa euroa. Varoja käytetään muun muassa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kansallispuiston perustamiseen.

Kasvukeskuksien asuntorakentamiseen panostetaan

Valtion tukeman vuokra-asuntotuotannon lisäämiseksi Helsingin seudun Maankäytön, liikenteen ja asumisen (MAL) sopimuskunnille ehdotetaan määräaikaisia käynnistysavustuksia yhteensä enintään 20 miljoonaa euroa. MAL-sopimusalueilla asuntotuotantoa edistetään lisäksi kunnallistekniikan rakentamisen avustuksilla, joihin ehdotetaan enintään 15 miljoonaa euroa.

Valtion tukemaan sosiaaliseen asuntotuotantoon ehdotetaan 1 250 miljoonaa euroa korkotukivaltuuksia, jonka arvioidaan mahdollistavan noin 8 000 uuden asunnon rakentamisen. Lisäksi takauslainavaltuuksia uudistuotantoon ehdotetaan 285 miljoonaa euroa ja asunto-osakeyhtiöiden perusparannuslainojen valtiontakauksia 100 miljoonaa euroa. Valtaosa valtion tukemasta asuntotuotannosta kohdistetaan suurimpiin kasvukeskuksiin, erityisesti Helsingin seudulle.

Erityisryhmille lisää avustuksia

Erityisryhmien asuntojen rakentamista ja korjaamista ehdotetaan tuettavan 130 miljoonan euron investointiavustuksilla, mikä on 10 miljoonaa euroa enemmän kuin tänä vuonna. Avustukset kohdennetaan ensisijaisesti heikoimmassa asemassa olevien ryhmien asuntotuotannon edistämiseen. Korjausavustuksiin on ehdotettu varattavaksi 35 miljoonaa euroa, joka suunnataan pääosin hissien jälkiasennusten sekä vanhusten ja vammaisten asuntojen korjausten tukemiseen. Korjausavustusten käsittely ehdotetaan siirrettäväksi kunnista Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukseen, mikä säästää julkisen sektorin menoja.

Kiinteistö- ja rakentamisalan digitalisaatioon vauhtia

Rakennetun ympäristön ja rakentamisen digitalisaatio -hankkeessa (KIRA-digi) luodaan yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyönä alan digitalisaation perusrakenteita, yhteentoimivuuksia ja uusia toimintatapoja. Hanke toteuttaa osaltaan julkisten palveluiden digitalisoimisen kärkihanketta.  Hankkeeseen ehdotetaan 4 miljoonaa euroa vuodelle 2017.

Lisätiedot:

Kaikkien sähköpostit muotoa [email protected]

Luontoympäristö
(12.8.) ympäristöneuvos Saara Bäck (12.8.), 0295 250 337
(15.8. alk.) ylijohtaja Timo Tanninen, 0295 250 287

Ympäristönsuojelu
(12.8.) kehittämispäällikkö Pasi Iivonen, 0295 250 098
(15.8. alk.) ylijohtaja Tuula Varis, 0295 250 310

Rakennettu ympäristö
(12.8.) rakennusneuvos Timo Tähtinen, 0295 250 306
(15.8. alk.) ylijohtaja Helena Säteri, 0295 250 281

talouspäällikkö Timo Jaakkola, 0295 250 214