Hyppää sisältöön
Media

Suomi mukaan sitoumuksiin merten muoviroskista ja pölyttäjistä

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 3.12.2016 23.09
Tiedote
 

Suomi lähtee mukaan kahteen luonnon monimuotoisuutta turvaavaan sitoumukseen, joista päätettiin tänään Cancunissa biodiversiteettisopimuksen osapuolikokouksessa (COP 13). Sitoumukset koskevat merten muoviroskien vähentämistä sekä pölyttäjien ja niiden elinympäristöjen turvaamista. Sitoumuksista päättivät Cancuniin kokoontuneet ministerit. Suomea kokouksessa edusti maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

”Otimme Cancunissa konkreettisia askeleita luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Meidän jokaisen vastuulla on tehostaa niin omia kuin yhteisiä toimiamme, jotta luonnon köyhtyminen saadaan pysäytettyä vuoteen 2020 mennessä”, ministeri Tiilikainen painottaa.

Eroon merten muoviroskista

Muoviroskia koskevalla sitoumuksella maat lupaavat vahvistaa omia toimiaan kertakäyttöisten muovipussien saatavuuden ja käytön vähentämiseksi. Ne myös sitoutuvat tekemään tiivistä kansainvälistä yhteistyötä asian tiimoilta.

Sitoumuksessa tehostetaan toimia kertakäyttöisten muovipussien käytön vähentämiseksi. Päämäärään pyritään myös lisäämällä kuluttajien tietoisuutta muoviroskan vaikutuksista meriluontoon.

”Suomessa Kaupan Liitto ja merkittävimmät alan yritykset ovat sitoutuneet vähentämään muovikassien käyttöä vapaaehtoisella sopimuksella ympäristöministeriön kanssa. On hyvä, että yritykset kantavat vastuuta muoviroskaongelmasta”, sanoo ministeri Tiilikainen.   

On arvioitu, että maailman merissä kelluu kaikkiaan noin 150 miljoonaa tonnia muovia. Valtaosa meren muoviroskasta tulee maalta. Etenkin huonosti hoidetut kaatopaikat, jätevedenpuhdistamot sekä laiton roskien dumppaus rannikoiden läheisyyteen kuljettavat muoviroskaa mereen. Eliöille erityisen vaaralliset mikrokokoiset roskat päätyvät mereen isommasta muoviroskasta hiljalleen rapautumalla, mutta myös esimerkiksi hammastahnoista, kosmetiikasta ja kuorintavoiteista.  

Turvaa pölyttäjille

Maat sitoutuivat myös tiivistämään yhteistyötä pölyttäjien ja niiden elinympäristöjen suojelemiseksi.

Pölyttäjien hyvinvointia uhkaavat etenkin maankäytön muutokset, torjunta-aineiden käyttö, ympäristön saastuminen, haitalliset vieraslajit, taudinaiheuttajat ja ilmastonmuutos. Kasveja pölyttävistä eläinlajeista yhä useampi on ajautumassa kohti sukupuuttoa.

Kansainvälisen luontopaneeli IPBES:n mukaan pölyttäjien häviäminen on uhka miljoonien ihmisten toimeentulolle ja miljardien eurojen arvoiselle ruoan tuotannolle. Peräti kolme neljäsosaa maapallon tärkeimmistä ruokakasveista on osittain riippuvaisia eläinpölytyksestä. Viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana eläinpölytyksestä riippuvaisten viljelykasvien tuotanto on kasvanut huikeat 300 prosenttia.

Korkean tason päätösjulistus korostaa kaikkien vastuuta luonnosta

Cancunin osapuolikokouksen korkean tason osuus päättyy yhteiseen julistukseen, joka peräänkuuluttaa jokaisen vastuuta monimuotoisesta luonnosta.  Julistuksessa korostetaan maa- ja metsätalouden, matkailun sekä kalatalouden roolia. Metsien merkitystä painotetaan myös ilmastonmuutokseen sopeutumisessa ja sen torjumisessa, mukaan lukien hiilinielun vahvistamisessa.

Lisäksi julistus painottaa koulutuksen merkitystä, jotta kasvava sukupolvi tottuu pitämään luonnosta huolta. Julistus antaa vahvan viestin osapuolikokouksen neuvottelijoille olla tulevina viikkoina rohkeita ja saada tulosta aikaiseksi.  Cancunin osapuolikokous päättyy 17. joulukuuta.

Lisätietoja:

HUOM! Aikaero Suomesta Cancuniin: -7 tuntia

Ministerin erityisavustaja Jyrki Peisa, ympäristöministeriö, [email protected], p. 050 364 0836

Neuvotteleva virkamies Marina von Weissenberg, ympäristöministeriö, p. 050 3070 806 [email protected]

Neuvotteleva virkamies Henna Haapala, ympäristöministeriö, [email protected], p. 050 3533894

Kokoustapahtumia voi seurata ympäristöministeriön Twitter-tililtä @yministerio sekä tunnisteilla #luontoCOP13 ja #COP13