Hyppää sisältöön
Media

Ministeri Tiilikainen: EU-komission esitys Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanosta kova tavoite Suomelle

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 20.7.2016 14.54
Tiedote

Ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö tiedottavat

EU-komissio antoi tänään puuttuvat esitykset Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanosta Euroopan unionissa. Jo aiemmin on annettu esitys teollisuutta ja energiantuotantoa koskevasta päästökaupasta.

Tänään annettu esitys jäsenvaltioiden päästövähennysvelvoitteista täydentää ilmastotoimet päästökaupan ulkopuolisilla sektoreilla, eli koskee liikennettä, lämmitystä, jätehuoltoa ja maataloutta. Lisäksi komissio antoi ehdotuksen maankäyttö- ja metsäsektorin päästöjen ja nielujen laskennasta.

Tällä toimenpidekokonaisuudella Euroopan unioni saavuttaa Pariisissa antamansa lupauksen päästöjen vähentämisestä 40 prosentilla.

”Suomen päästövähennystavoite näillä aloilla on kova, 39 prosenttia. Se on tiukempi kuin odotimme, sillä valmistauduimme 37–38 prosentin tavoitteeseen. Meidän on tarkistettava huolella komission laskentamenetelmät ja lähtötiedot”, sanoo maatalous- ja ympäristöministeri Tiilikainen. ”Kovan tavoitteen saavuttamisen helpottamiseksi tarjotaan joustokeinoja, mutta niiden hyödyntämismahdollisuuksiin liittyy vielä epävarmuutta.”

Haussa kustannustehokkaat toimet

Suomi on pitkään valmistautunut vuonna 2021 alkavalle kaudelle.

”Hallitusohjelmassa olemme varautuneet tarvittaviin toimiin, sillä jo siellä on kirjattu tärkeimmät toimet eli tuontiöljyn käytön puolitus ja uusiutuvien liikennepolttoaineiden osuuden nosto 40 prosenttiin. Liikenteeseen on saatava myös lisää sähkö- ja biokaasuautoja”, sanoo ministeri Tiilikainen.

Nyt annettu esitys luo varmuutta puun energiakäytölle myös tulevaisuudessa. Komission ehdotus noudattaa hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n biomassan polttoa koskevaa ohjeistusta, jonka mukaan puun poltosta aiheutuvat päästöt lasketaan jo puun korjuun yhteydessä. Täten puun päästöjä ei laskettaisi kahteen kertaan, mikä on myös Suomen tavoite.

”Meillä puuta ei kasvateta erikseen energiantuotantoa varten, vaan koko puupohjainen energiantuotanto tapahtuu joko metsäteollisuuden sivutuotteista tai metsän hoidon sivutuotteista,” ministeri Tiilikainen kuvaa.

Metsänielujen hyödyntämiselle ovi raolleen

Maatalouden päästöjen vähentäminen on erittäin hankalaa ja komission esitys tunnistaa tämän. Se antaa mahdollisuuden kompensoida päästöjä esimerkiksi metsittämällä ja muilla maankäyttöön liittyvillä toimilla, jotka sitovat hiilidioksidia. Mitä suurempi maatalouden osuus päästöistä on, sitä suurempi mahdollisuus nielujen käyttöön jäsenmaille tarjotaan.

Suomen vaatimuksesta ovea avataan myös mahdollisuudelle kompensoida päästöjä osittain metsien hoidon synnyttämällä hiilinielulla. Tämä vaatii vielä laskentamenetelmien selventämistä esityksen jatkokäsittelyssä.

”Vuosisadan jälkipuoliskolla päästöjen ja nielujen on oltava Pariisin sopimuksen mukaan tasapainossa. Siksi on hyvä, että ilmastopolitiikkaan sisällytetään jo nyt kannusteita nielujen kasvattamiseksi. Se ei romuta ilmastotavoitteita, vaan tunnustaa hiilinielujen suuren merkityksen ilmastonmuutoksen torjunnassa”, toteaa ministeri Tiilikainen.

Lisätietoja:

Neuvotteleva virkamies Tuija Talsi, ympäristöministeriö, p. 0295 250 285, [email protected]

Ympäristöneuvos Magnus Cederlöf, ympäristöministeriö, p. 0295 250 060, [email protected]

Ministerin erityisavustaja Jyrki Peisa, ympäristöministeriö, p. 050 364 0836, [email protected]

Metsäneuvos Heikki Granholm, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 162 130, [email protected] (maankäyttö- ja metsäsektorin asiat)

Kansainvälisten asiain neuvos Aulikki Kauppila, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 162 116, [email protected] (maankäyttö- ja metsäsektorin asiat)