Hyppää sisältöön
Media

Lasten altistumista haitallisille kemikaaleille varhaiskasvatuksessa vähennetään vapaaehtoisella sopimuksella

sosiaali- ja terveysministeriöympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 4.11.2020 14.12
Tiedote

Vapaaehtoisella ”green deal”* -sopimuksella halutaan vähentää julkisten hankintojen kautta lasten altistumista haitallisille aineille varhaiskasvatuksen ympäristössä. Lisäksi sopimuksella pyritään lisäämään pohjoismaisen ympäristömerkinnän saaneiden tuotteiden ja palveluiden hankintaa. Sopimuksen ovat allekirjoittaneet sosiaali- ja terveysministeriö, ympäristöministeriö, Helsingin, Tampereen ja Vantaan kaupungit sekä hankintaorganisaatiot Tuomi Logistiikka Oy ja Monetra Oulu Oy.

Lapset ovat erityisen herkkiä haitallisten kemikaalien vaikutuksille kasvun ja kehityksen ollessa vielä kesken.

Kemikaaleille altistumista voidaan vähentää kieltämällä yksittäisten kemikaalien käyttö tai rajoittamalla haitallisten aineiden pitoisuuksia lainsäädännöllä. Tämä on kuitenkin hidas tapa. Markkinoille tulee myös jatkuvasti uusia kemikaaleja.

Sopimus antaa mahdollisuuden lisätä kemikaaliturvallisuutta varhaiskasvatuksessa

Sopimuksen tavoitteena on vähentää erityisesti tarpeettomien antimikrobisien aineiden, hajusteiden ja väriaineiden käyttöä. Allekirjoittajat sitoutuvat soveltamaan lelujen ja lastenhoitotarvikkeiden hankinnoissa leludirektiivin ja -lain pienempiin lapsiin kohdistuvia tiukempia kemikaalirajoituksia. Lisäksi sopimuksella pyritään lisäämään toimittajien ilmoittamaa tietoa hankintojen erityistä huolta aiheuttavista aineista.

”Sopimuksella voidaan edistää päiväkodeissa käytettävien tuotteiden, kuten lelujen ja siivousaineiden, turvallisen tarjonnan laajentumista. Pitkäikäisten, turvallisten ja helposti kierrätettävien lastentarvikkeiden valitseminen edistää myös kiertotaloutta”, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen toteaa.

”Tavoitteet kemikaalialtistuksen minimoinniksi varhaiskasvatuksen hankinnoissa pitää asettaa mahdollisimman korkealle, koska altistujina ovat lapset. Lapsuusajan kemikaalialtistuksen vähentämiseksi tehtävät toimet voivat myöhemmin näkyä myönteisellä tavalla myös aikuisten terveydessä”, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru huomauttaa.

Suomen kansallisen vaarallisia kemikaaleja koskevan ohjelman mukaan julkiset hankinnat on yksi keino rajoittaa tuotteiden ja valmisteiden aiheuttamia ympäristö- ja terveysriskejä. Varhaiskasvatuksessa tehtävissä hankinnoissa kemikaaleja koskevat vaatimukset on merkittävä keino vähentää kemikaaleihin liittyviä riskejä lasten terveydelle. Green deal -sopimuksella vaatimukset voidaan viedä osaksi mukaan lähtevien hankintaorganisaatioiden hankintoja. 

Yhteishankintayksikkö Monetra Oulu Oy:n toiminnan piirissä Pohjois-Suomessa on lähes 70 hankintayksikköä.

”Nyt allekirjoitetun green dealin merkitys on suuri. Olemme mukana noin 150 päiväkodin hankinnoissa toiminta-alueellamme”, Monetra Oulu Oy:n toimitusjohtaja Jussi Kauppi kertoo.

Hankintakriteereitä kehitetään yhdessä, koulutuksella lisätään tietoisuutta

Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus (KEINO) tukee sosiaali- ja terveysministeriötä ja ympäristöministeriötä sopimuksen toimeenpanossa. Sopimukseen liittyvät tahot luovat yhdessä KEINO-osaamiskeskuksen kanssa yhteisiä hankintakriteerejä valikoiduissa tuoteryhmissä, joiden kemikaaliturvallisuudella on tunnistettua merkitystä varhaiskasvatuksen toimintaympäristössä. Lisäksi luodaan yhteisiä hankintasopimusten sopimusehtoja, joilla esimerkiksi määritellään haitallisten kemikaalien pitoisuutta tuotteissa tai palveluissa.

Vantaan ja Helsingin kaupungit ovat jo ottaneet askeleita kemikaalien vähentämiseksi päiväkotiympäristössä. Sopimuksen avulla nykyiseen tekemiseen saadaan lisää synergiaa.

”Yhteistyössä muiden allekirjoittaneiden kanssa pystymme vaikuttamaan paremmin markkinoihin”, Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen sanoo.

Sopimus myös vauhdittaa ja antaa lisätukea omien tavoitteiden saavuttamiseksi.

”Green dealin myötä saamme systemaattisen suunnitelman asian edistämiseksi ja on erinomaista, että voimme aloittaa sen varhaiskasvatuksen käytössä olevissa tuotteissa. Lisäksi koemme, että sopimus on hyvä keino saada näkyvyyttä työllemme haitallisten aineiden vähentämiseksi”, Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Pia Pakarinen kertoo.

Sopimuksessa mukana olevat hankintayksiköt soveltavat kriteereitä ja sopimusehtoja hankinnoissa ja arvioivat niiden vaikuttavuutta. Sopimuksella lisätään ymmärrystä ja vertaisoppimista haitallisista kemikaaleista ja niiden vähentämisestä hankinnoissa. Tueksi valmistellaan koulutusta ja koulutusmateriaaleja hankintayksiköiden ja varhaiskasvatuksen henkilöstölle.

”Green deal on vaikuttava keino lapsiin kohdistuvan kemikaalikuormituksen vähentämisessä ja turvallisen oppimisympäristön luomisessa. Lisäksi se tarjoaa hyvän työkalun kaupungin ja Tuomi Logistiikan yhteisen kemikaaliasiantuntemuksen kehittämisessä”, Tampereen kaupungin apulaispormestari Johanna Loukaskorpi kertoo.

Hankintakriteereitä kehitetään yhdessä toimialojen edustajien kanssa. Työhön kutsutaan mukaan myös muita kuntia ja julkisen sektorin toimijoita. Haastava työ on jo aloitettu yhteisillä työpajoilla, joissa on työstetty hankintakriteerejä.

”Green dealin avulla pystymme syventämään jo aloitettua kemikaalien vähentämiseen tähtäävää työtä toimittajiemme ja asiakkaidemme kanssa”, Tuomi Logistiikan toimitusjohtaja Vesa Haapamäki sanoo.

*Green deal on vapaaehtoinen sopimus valtion ja elinkeinoelämän tai kuntien välillä. Tavoitteena on yhdessä edistää kestävän kehityksen tavoitteita etsimällä ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja kiertotalouden edistämiseksi.

Lisätietoja:

Neuvotteleva virkamies Hanna Korhonen, sosiaali- ja terveysministeriö, p. 029 516 3041, [email protected]

Neuvotteleva virkamies Hinni Papponen, ympäristöministeriö, p. 029 525 0384, [email protected]

Erityisasiantuntija Leena-Kaisa Piekkari, ympäristöministeriö, p. 029 525 0055, [email protected]

Johtava asiantuntija Salla Koivusalo, KEINO-osaamiskeskus, p. 050 1557, [email protected]

Helsinki: Satu Turula, p. 040 669 5160, [email protected]

Tampere: Niina Porevuo, p. 040 800 7809, [email protected]

Vantaa: Eveliina Varis, p. 043 825 5458, [email protected]

Monetra Oulu Oy: Jussi Kauppi, p. 044 703 0620, jussi.kauppi@monetra.fi

Tuomi Logistiikka Oy: Mika Ojanen, p. 050 365 1810, [email protected]