Hevostallien ympäristönsuojelua ohjeistetaan
Ympäristöministeriö on julkaissut ohjekirjasen hevostallien ympäristönsuojelusta. Ohjeessa esitellään hevosen pitoon liittyvää ympäristönsuojelun lainsäädäntöä sekä tärkeimmät vaatimukset ja keinot pinta- ja pohjavesien pilaantumisen ehkäisemiseksi. Ohjeessa käsitellään myös eläinsuojelulainsäädännön vaikutuksia mm. karsinakokoon ja ulkotarhoihin.
Vastaavaa yhtenäistä ohjetta ei ole aiemmin julkaistu. Ohjeessa esitellään lannan varastointiin ja luovutukseen sekä hevosten ulkoilualueisiin liittyvät vaatimukset, jotka pohjautuvat valtioneuvoston ns. nitraattiasetukseen vuodelta 2000. Asetuksen tavoitteena on ensisijaisesti vähentää vesistöjen typpikuormitusta, mutta säädösten noudattaminen vähentää tehokkaasti myös vesien fosforikuormitusta ja hajuhaittoja. Ulkoilureitteihin liittyviä kysymyksiä ei ohjeessa ole käsitelty.
Lainsäädännön esittelyn lisäksi ohje painottuu pitkälti tallien sijoitukseen, lannan varastointiin ja hyödyntämiseen sekä hevostallien valvontaan.
Lannan varastointi varsinkin taajamien pienillä, muutaman hevosen talleilla on ongelmallista. Säädösten mukaan näissäkin lanta on varastoitava tiivispohjaiseen lantalaan, joka pääsääntöisesti mitoitetaan vuoden aikana kertyvälle lantamäärälle. Hevosten laiduntamiselle ja ulkoilualueille annettavien määräysten soveltaminen harkitaan tapauskohtaisesti. Lanta tulisi hyödyntää pääasiassa peltoviljelyssä, mistä ohjeessa annetaan tarkemmat tiedot.
Ympäristöministeriö julkaisee ohjeen pääasiassa alueellisten ympäristökeskusten ja kuntien ympäristönsuojeluyksiköiden valvontatehtäviä varten. Ohjeen tarkoituksena on myös yhtenäistää lainsäädännön tulkintaa ja tiedottaa ympäristönsuojelun keskeisistä normeista ympäristönsuojelualalla toimiville.
Suomessa on noin 59 000 hevosta ja ponia. Hevosharrastus ja kilpailutoiminta ovat viime vuosina lisääntyneet huomattavasti, joten uusia talleja rakennetaan ja vanhoja ote-taan uudelleen käyttöön. Tallien suunnittelussa ja sijoituksessa sekä hevosen pidossa ja lannan käsittelyssä on otettava huomioon useita sekä ympäristönsuojeluun että eläintenpitoon liittyviä määräyksiä.
Lisätietoja:
Ympäristöneuvos Heikki Latostenmaa, ympäristöministeriö,
puhelin (09) 160 39745, gsm 050-361 6457
Suunnittelija Johan Sundberg, Uudenmaan ympäristökeskus,
puhelin 020 490 3029