Hyppää sisältöön
Media

Uuteen ilmastosopimukseen tähtäävä ilmastokokous käynnistyy Pariisissa sunnuntaina

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 28.11.2015 10.39
Tiedote

Kansainvälisten ilmastoneuvottelujen 21. osapuolikokous käynnistyy sunnuntaina 29. marraskuuta Pariisissa. Kaksiviikkoisessa kokouksessa on tavoitteena solmia kattava, vaikuttava ja oikeudellisesti sitova ilmastosopimus, joka astuisi voimaan vuonna 2020. Toteutuessaan sopimus olisi ensimmäinen, jossa suurin osa maailman maista sitoutuu ilmastotoimiin.

”Suomella on paljon voitettavaa Pariisista. Tämä on historiallinen tilaisuus saada aikaan kattava ilmastosopimus, joka olisi selkeämpi ja ennustettavampi alusta sekä maiden toimille että liiketoiminnalle. Tärkein tavoite on hillitä maapallon lämpenemistä siten, ettei keskilämpötila nouse yli kahta astetta”, maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sanoo.

Oman panoksensa sopimukseen antanut jo 180 maata

Pariisin sopimusta on rakennettu maiden omista lähtökohdista käsin: kukin maa on kuluvan vuoden mittaan ilmoittanut, millaisiin ilmastotoimiin se on valmis sitoutumaan. Ennen kokouksen alkua näitä aiottuja kansallisia panoksia on tullut 180 maalta, joiden päästöt kattavat yli 95 prosenttia maailmanlaajuisista päästöistä. Uusi ilmastosopimus loisi raamin ilmoitettujen panosten toteuttamiselle. Eri tahojen tekemien arvioiden mukaan toteutuessaan nämä sitoumukset taittaisivat kasvihuonekaasupäästöjen kasvun, mutta eivät kuitenkaan riitä rajoittamaan lämpenemistä alle kahden asteen.

”Suomen ja EU:n keskeinen tavoite on saada sopimukseen kirjaukset siitä, miten tavoitteita tarkistetaan ja tarvittaessa kiristetään säännöllisin väliajoin. Olennaista on myös kirjata sopimukseen pitkän aikavälin tavoite, jonka avulla edistymistä kohti kahden asteen tavoitetta voidaan mitata. Pitkän aikavälin tavoite antaisi eri toimijoille – sijoittajille, yrityksille ja kansalaisille – selvän signaalin, että maailma on siirtymässä kohti vähähiilisyyttä”, Kimmo Tiilikainen sanoo.

Neuvottelut eivät ole helpot, sillä aikaa on vähän, sopimuksen pohjateksti on pitkä ja tärkeimmät poliittiset kysymykset ovat edelleen ratkaisematta.Suomen pääneuvottelijan Harri Laurikan mukaan osapuolet joutuvat sopimuksen aikaansaamiseksi tekemään Pariisissa myönnytyksiä.

”On löydettävä kompromissit tärkeimmissä kiistakysymyksissä, kuten osapuolten vastuunjaossa ja ilmastorahoituksessa. Lopputuloksen pitäisi olla kokonaisuutena riittävän reilu kaikille osapuolille – ja ilmastolle.”

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö osallistuu päämieskokoukseen 30.11, ministeri Tiilikainen vetää neuvotteluja jälkimmäisen viikon

Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö osallistuu Pariisin ilmastokokouksen päämieskokoukseen avajaispäivänä maanantaina 30. marraskuuta 2015. Avajaisiin odotetaan yli 140 valtion- ja hallituksen päämiestä. Kokouksen toisella viikolla, 5.12.–11.12. Suomen valtuuskuntaa johtaa maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

Ministeri Tiilikainen edustaa Suomea useissa kansainvälisten ministeriryhmien kokouksissa, tukee osallistumisellaan Sitran sekä Suomen ilmastopaneelin sivutapahtumia sekä puhuu Suomen kokemuksista hallinnon, kuntien ja yksityisten toimijoiden yhteistyöstä ilmastopolitiikan toimeenpanossa muun muassa Pohjoismaisen ministerineuvoston ja Kansainvälisen energiajärjestön (IEA) sivutapahtumissa. Lisäksi hän tapaa kahdenvälisesti useita neuvotteluissa avainasemassa olevien maiden ministereitä. Kokouksen ensimmäisellä viikolla neuvotellaan virkamiesten voimin.

Pariisin kokousta ja Suomen valtuuskunnan kuulumisia voi seurata ympäristöministeriön blogista sekä YM:n ja neuvottelijoiden twitter-tileillä hashtagilla #Pariisi2015.

Lisätietoja

Pääneuvottelija Harri Laurikka, ympäristöministeriö, p. +358 295 250 156, [email protected], @paaneuvottelija (Pariisissa 28.11.–11.12.)

Ympäristöministerin erityisavustaja Jyrki Peisa, ympäristöministeriö, p. +358 50 364 083, [email protected] (Pariisissa 5.–11.12.)

Viestintäasiantuntija Riikka Lamminmäki, ympäristöministeriö, p. +358 50 524 5269, [email protected], @rlamminmaki (Pariisissa 5.–11.12., ympäristöministerin ja neuvottelijoiden haastattelupyynnöt)

Muiden YM:n neuvottelijoiden Twitter-tilit: @aholau, @PeralaPaula, @mariavuorelma

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön haastattelupyynnöt

Lehdistöavustaja Liina Aulin, Tasavallan presidentin kanslia, p. +358 40 770 9400, [email protected]