Hyppää sisältöön
Media

Työterveyslaitos, sosiaali- ja terveysministeriö ja ympäristöministeriö tiedottavat
Uusi ohje rakennustyömaille koronariskin arviointiin 

sosiaali- ja terveysministeriöympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 15.4.2021 10.06
Tiedote

Rakennusalalle on laadittu ohje koronatartuntojen riskien arvioinnin tueksi. Ohjeen mukaan rakennustyömaalla päätoteuttaja on velvollinen laatimaan yleisen riskien arvioinnin. Kaikkien rakennustyömaalla työskentelevien on noudatettava arviointiin perustuvia toimenpiteitä. Työmaan muut työnantajat arvioivat lisäksi oman toimintansa riskit.

Ohjeessa annetaan toimintaohjeita riskien arvioinnin tueksi. Ohje keskittyy työntekijöiden altistumisen ehkäisyyn, ohjeistukseen mahdollisessa altistumisessa tai tartunnassa sekä epäiltäessä ammattitautia. Ohje on tarkoitettu kaikille rakennusalan työpaikoille, joissa työntekijät saattavat altistua koronavirukselle.

"On tärkeää, että rakentamisen rattaat pyörivät myös poikkeusoloissa. Alkuvuodesta rakennustyömailla on ilmennyt koronavirustartuntoja. Tämä kehitys pitää nyt yhdessä taittaa ja panostaa siihen, että virus ei leviä työmailla. Juuri julkaistut ohjeet auttavat rakennusalan työnantajia tunnistamaan riskipaikkoja sekä toimimaan vastuullisesti", sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen.

Ohjeen ovat laatineet Työterveyslaitoksen asiantuntijat yhdessä rakennusalan järjestöjen ja liittojen Rakennusteollisuuden, Rakennusliiton, Ammattiliitto Pron ja Raklin sekä Aluehallintoviraston ja ympäristöministeriön kanssa.

Riskien arviointi koskee kaikkia tilanteita

Rakennusalan työnantajan on arvioitava henkilöstön riski saada koronavirustartunta työssä ja muissa tilanteissa työpaikalla, kuten tauoilla

Toimintaohjeita laadittaessa pitää ottaa huomioon kaikki työmaa-alueella työskentelevät henkilöt ja erilaiset työtilanteet sekä tarvittaessa hyödyntää työterveyshuollon asiantuntemusta riskiryhmiin kuuluvien osalta. 

"Työterveyshuolto on työn turvallisuuden ja terveellisyyden asiantuntija. Tätä asiantuntemusta täytyy käyttää varsinkin nyt koronaepidemian aikana. Työterveyshuolto tukee ja neuvoo riskien arvioinnissa ja terveellisten työolosuhteiden järjestämisessä", muistuttaa sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen.

Tartuntatilanteissa riskinarviointi täytyy päivittää – tartuntaryppäät myös mahdollinen mainehaitta

Työpaikalla on hyvä olla ohjeet altistuneiden jäljittämisen käynnistämiseksi työpaikalla. Jos rakennusalan työpaikalla herää epäily altistumisesta, tätä koskevat kysymykset osoitetaan paikallisille tai alueellisille tartuntatautiviranomaisille.

"Mahdollinen tartuntarypäs kolhii koko työmaan ja koko yrityksen mainetta. Työpaikan sulkeminen tulee kaikille osapuolille kalliiksi ja aiheuttaa pitkäaikaista mainehaittaa", muistuttaa Työterveyslaitoksen pääjohtaja Antti Koivula. 

"Myös alihankintaketjun merkitys maineelle kannattaa ymmärtää. Brändi ja vastuullisuus ovat tärkeä osa alihankintaketjujen hallintaa."

Koronavirustartuntatilanteessa työpaikan riskinarviointi tulee päivittää ja tarvittaessa tehostaa suojautumistoimenpiteitä. Virallisen karanteenin aikana ei saa mennä työhön. Karanteeniin määrätty työntekijä on oikeutettu tartuntatautipäivärahaan.

Viestinnän on hyvä ulottua työajan ulkopuolellekin

Rakennustyömaan päätoteuttaja vastaa koronavirusturvallisuuden viestinnästä. Jokainen työnantaja vastaa oman henkilöstönsä perehdyttämisestä ja ohjeiden noudattamisesta. 

Työnantajan on hyvä kannustaa koronariskien hallintaan myös työpaikan ja -ajan ulkopuolella kuten yhteiskuljetuksissa ja yhteismajoituksissa. Olennaisia asioita ovat turvavälien pitäminen, hyvä käsihygienia ja suu-nenäsuojaimen käyttö aivan kuten työpaikallakin.

Viestinnässä kannattaa hyödyntää myös Työterveyslaitoksen opasteita ja julisteita mm. useille kielille käännettyä ”Ehkäise koronavirustartunta” -julistetta.

Lisätietoja 

Pia Perttula, vanhempi tutkija, Työterveyslaitos, puh.043 820 0499, [email protected]
Arto Teronen, valvontajohtaja, sosiaali- ja terveysministeriö, puh. 029 5163493, [email protected]
Kirsi Martinkauppi, hallitusneuvos, ympäristöministeriö, p. 0295 250 177, [email protected]

Tutustu myös