Keskustelutilaisuus Itämeren sisäisistä ravinnevarastoista ja kunnostusmahdollisuuksista 26.3.2018
Aika: 26.3.2018, klo 12:00 – 16:15
Paikka: Ympäristöministeriö, Pankkisali, Aleksanterinkatu 7
Sidosryhmätilaisuuden videointi nähtävissä tämän linkin välityksellä.
Ympäristöministeriö järjesti keskustelutilaisuuden Itämeren sisäisisten ravinnevarastojen merkityksestä, potentiaalisista kunnostusmenetelmistä ja toimista meren tilan parantamiseksi. Ministeriö on tilannut Vahanen Environment Oy:lta ja Centrum Balticum –säätiöltä (Balex Legal Studies) selvityksen, jossa tarkastellaan ravinnevarastojen tilannetta, olemassa olevia teknisiä ratkaisuja ravinnevuotojen hallitsemiseksi, niihin liittyviä riskejä ja hyötyjä sekä oikeudellista, institutionaalista ja poliittista viitekehystä. Selvitys auttaa toteuttamaan Suomen merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelmaa 2016-2021, jonka tavoite on Itämeren hyvä tila.
Sidosryhmätilaisuus oli tarkoitettu päätöksentekijöille, tutkijoille ja kunnostustoimia toteuttaville tahoille. Konsultit esittelevät selvityksen tuloksia keskustelun pohjaksi. Keskustelun anti hyödynnetään selvityksen viimeistelyssä. Tilaisuuden puheenjohtajana toimi ympäristöneuvos Maria Laamanen ympäristöministeriöstä.
Ohjelma
Tilaisuuden alussa kahvitarjoilu klo 12:00 alkaen.
12:30 – 12:45 Tilaisuuden avaus, ylijohtaja Ari Niiranen, Ympäristöministeriö
12:45 – 13:00 Mikromittakaavan ongelmat laaja-alaisen rehevöitymisen aiheuttajina Itämerellä, Jouni Lehtoranta, Suomen ympäristökeskus, SYKE
13:00 – 13:30 Potentiaalisten kunnostusmenetelmien esittely, Milja Vepsäläinen, Vahanen Environment Oy
13:30 – 14:00 Oikeudelliset, poliittiset ja institutionaaliset kysymykset, Henrik Ringbom, Centrum Balticum
14:00 – 14:30 Kunnostusmenetelmien hyödyt, riskit ja kustannukset sekä ehdotus tiekartaksi, Esa Salminen, Vahanen Environment Oy
14.30 – 15:00 Kokemuksia Ruotsista: LIFE IP Fresh Waters Theme Eutrophication - Internal, Mikael Malmaeus, IVL Swedish Environmental Research Institute
15.00 – 16.00 Kommenttipuheenvuorot ja yhteinen keskustelu
- Harri Kuosa, Suomen ympäristökeskus SYKE
- Marjukka Porvari, John Nurmisen säätiö
- Riku Varjopuro, Suomen Ympäristökeskus SYKE
- Antti Belinskij, Itä-Suomen yliopisto
- Aino Launto-Tiuttu, MTK-Varsinais-Suomi
16.00 – 16.15 Yhteenveto ja loppusanat
Tilaisuuden esitysmateriaali:
- EsaSalminen26032018.pdf
- HenrikRingbom26032018.pdf
- JouniLehtoranta26032018.pdf
- MikaelMalmaeus26032018.pdf
- MiljaVepsalainen26032018.pdf
Lisätietoja:
Selvityshanke: ympäristöneuvos Maria Laamanen, [email protected]
ylitarkastaja Sanni Turunen, [email protected]