EY-tuomioistuin jätti tutkimatta Natura 2000 -kanteen
Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on päättänyt jättää tutkimatta kanteen, joka koskee EU-komission päätöstä Suomen Natura 2000 -alueista. Päätöksellään komissio oli hyväksynyt ehdotuksen Suomen Natura 2000 -verkostoksi.
Kantajina olivat Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry, MTK:n säätiö ja 13 yksityistä maanomistajaa. Kanteessa vaadittiin ensisijaisesti komission päätöksen kumoamista ja toissijaisesti päätöksen kumoamista tiettyjen Natura 2000 -alueiden osalta.
Kanne hylättiin kokonaisuudessaan siksi, että tuomioistuin katsoi kantajilta puuttuvan valitusoikeuden.
Suomi jatkaa Natura 2000 -verkoston toteuttamista perustamalla luonnonsuojelualueita tai turvaamalla Natura 2000 -alueiden valintaperusteissa ilmaistujen luonnonarvojen säilymisen muilla keinoin.
Lisätietoja
Hallitussihteeri Tia Laine-Ylijoki, ympäristöministeriö, puh. (09) 1603 9495
Luonnonsuojelujohtaja Ilkka Heikkinen, ympäristöministeriö, puh. (09) 1603 9592