Yhteisöasuminen – tulevaisuuden asumismuoto?
Yhteisöasumisen pohjoismaiset asiantuntijat kokoontuivat lokakuun lopussa Hanasaaren ruotsalais-suomalaiseen kulttuurikeskukseen keskustelemaan modernista yhteisöasumisesta Tanskassa ja Suomessa. Miltä yhteisöasumisen näyttää tänä päivänä Suomessa – ja mitä voisimme oppia Tanskan kokemuksista?
Paikalle saapuneelle runsaslukuiselle joukolle aiheesta pääsi ensin alustamaan tanskalaistutkija Anna Falkenstjerne Beck. Hän nosti esiin, että Tanskassa yhteisöasumisen pitkistä perinteistä huolimatta suunnitteluprosessit ovat usein monimutkaisia. Tämä johtuu muun muassa erilaisten ryhmien, kuten ikääntyneiden tai vaikkapa saman perheen sisällä olevien monisukupolvisten yhteisöjen, erilaisista tavoitteista. Lisäksi rakennuksen suunnittelu ja rahoitus ovat hankalia prosesseja myös Tanskassa.
”Jopa Tanskassa yhteisöasuminen on yhä vaihtoehtoinen asumismuoto”, Falkenstjerne Beck sanoi. Tanskalaisessa yhteisöasumisessa yhteisenä lähtökohtana ovat kuitenkin visio ja arvot, ja monille asumisratkaisussa merkitsevätkin arjen kestävyys ja ekologisuus.
Yhteisöllisen asumisen vaikutuksista ikääntyneiden sosiaaliseen hyvinvointiin kertoi sosiaaligerontologian dosentti Outi Jolanki Tampereen yliopistosta. Hän nosti Tanskan ja Ruotsin edelläkävijämaiksi myös ikääntyneiden yhteisöasumisessa, mutta totesi että Suomessakin alkaa olla yhä enemmän yhteisöllisyyttä korostavia asumismuotoja. Jolangin mukaan asuinympäristöihin ja niiden yhteisöllisyyteen tulisi kiinnittää huomiota. Kun ikäihmiset eivät halua vaihtaa asuinpaikkaa palveluiden menettämisen pelossa ja heittää kannustetaan kotona asumiseen, monen oma koti muuttuu yksinäiseksi ja turvattomaksi paikaksi, sillä yhä useampi ikääntyvä asuu yksin.
Keväällä 2017 päättyneen ASUVA-hankkeen (Asumisen uudet vaihtoehdot ja hyvä vanhuus) keskeisiä tuloksia oli, että asuinalueiden yhteisöllisyyden edistämisellä ja yhteisöasumisella on myönteinen vaikutus ihmisten hyvinvointiin ja elämänlaatuun, mikä on linjassa aiempien kansainvälisten tutkimustulosten kanssa. Jolangin mukaan julkisilla toimijoilla on myös tärkeä rooli yhteisöllisyyden mahdollistamisessa ja jatkuvuuden luomisessa.
Asuntosuunnittelun parissa työskentelevä arkkitehti ja jatko-opiskelija Anna Helamaa Tampereen teknillisestä yliopistosta on tutkinut yhteisöasumista ja ollut itse asukkaana mukana yhteisöllisessä ryhmärakennuttamishankkeessa. Helamaa totesi Hanasaaressa yhteisöasumisen sopivan kaikille riippumatta perhemuodosta tai elämäntilanteesta. Hänen mukaansa Tanskassa ja Suomessa yhteisöasumisessa on ollut erilaisia vaiheita. Nyt käynnissä on yhteisöasumisen uusi aalto, joka eroaa aiemmasta ainakin siten, että hankkeet ovat suurempia mutta niiden hoito jää enemmän asukkaiden omalle kontolle, sillä ryhmärakentaminen on vallitseva toteutusmuoto. Helamaa haastoikin paikalla olijoita pohtimaan myös muita, monipuolisempia yhteisöllisen rakentamisen ja asumisen muotoja.
Tilaisuuden lopuksi paneelikeskustelun veti Suomalais-tanskalaisen kulttuurirahaston hallituksen varajäsen Tarja Cronberg, jolla on itsekin kokemusta yhteisöasumisesta Tanskasta. Paneeliin osallistuivat yhteisöasumiseen perehtynyt asianajaja Line Barfod, YIT:n Asumisen palvelut -kehityshankkeen vastaava johtaja Pekka Helin, Ryhmärakennuttajat ry:n puheenjohtaja Salla Korpela sekä Setlementtiasunnot Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Rönkä.
Tarja Cronberg avasi keskustelun toteamalla, että Tanskassa yhteisöasuminen alkoi nimenomaan lapsiperheistä. Line Barfod muistutti, että tulevien asukkaiden tulisi ennen muuttoa puhua yhdessä asumiseen liittyvistä odotuksistaan, jotta myöhemmin vältyttäisiin suuremmilta konflikteilta. Salla Korpela korosti keskustelussa, että yhteisöllisyys lähtee aina asukkaista ja heidän tahdostaan, eikä sitä voi pakottaa. Pekka Helinin mukaan ihmisiä onkin otettu entistä enemmän mukaan suunnitteluvaiheeseen, mutta taloyhtiöiden yhteistiloja on hänen mukaansa vaikea saada hyödynnettyä. Kimmo Rönkä kiteytti keskustelun lopussa, että yhteisöllisyys on yksinäisyyden taklaamista, ja kertoi että Setlementtiasunnoilla suunnittelussa korostetaan yhteisöllisyyttä rakentamalla esimerkiksi kuuden kokin keittiöitä ja laittamalla keittiöön aina pitkä pöytä.
Seminaarin päätti Suomalais-tanskalaisen kulttuurirahaston puheenjohtaja Juha Rantanen, joka pohti lopuksi, mitä Suomi voisi oppia Tanskalta.
”Organisaatioilla tulee olla kykyä innovoida ja ottaa vastaan ja kehittää eteenpäin muiden hyväksi todettuja ideoita”, hän sanoi.
Seminaarin järjestivät yhteistyössä Suomalais-tanskalainen kulttuurirahasto, Tanskan suurlähetystö, Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus ja ympäristöministeriö sekä Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013–2017.
Teksti: Jenna Hirvonen, ympäristöministeriö
Kuvat: Jakke Nikkarinen