Kiertokirje 2/2022
Vihreä siirtymä vaatii toteutuakseen kiertotalousratkaisuja
Luontokato, ilmastonmuutos ja sota Euroopassa – päällekkäiset kriisit vaativat nopeita päätöksiä. Kiertotaloudella on keskeinen rooli vihreän siirtymän ja Suomen kriisinkestävyyden varmistamisessa.
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan järkyttää koko maailmaa ja aiheuttaa valtavasti inhimillistä hätää. Kiristyneen turvallisuustilanteen lisäksi sota vaikuttaa vientirajoitteiden kautta raaka-aineiden ja energian saatavuuteen. Vaikutukset näkyvät Suomessa hintojen nousuna sekä materiaali- ja lannoitepulana.
Samaan aikaan ilmastonmuutos ja kiihtyvä luontokato vaativat nopeaa siirtymistä kestävään talousjärjestelmään. Vihreä siirtymä ei kuitenkaan onnistu ilman metalleja ja mineraaleja. Akut, polttokennot ja tuulivoimalat tarvitsevat toimiakseen laajan kirjon raaka-aineita, kuten litiumia, kobolttia ja vetyä. Venäjällä, Valko-Venäjällä ja Ukrainalla on ollut suuri rooli sähköistymiselle kriittisten raaka-aineiden tuottajina. Sota ja talouspakotteet vaikeuttavat näiden materiaalien saatavuutta, mikä hidastaa sähköistämistä ja siten vihreää siirtymää.
Epävarma maailmantilanne pakottaa tarkastelemaan, kuinka kriisinkestävä suomalainen yhteiskunta on. Miten voimme samanaikaisesti nostaa Suomen omavaraisuusastetta ja torjua ilmastonmuutosta ja luontokatoa?
Kiertotaloudesta ratkaisuja ruokaturvaan ja ympäristökriiseihin
”Ilmasto- ja luonnon monimuotoisuustavoitteiden saavuttamisessa tarvitaan kiertotaloutta. Kiertotaloudella on keskeinen rooli myös Suomen omavaraisuuden vahvistamisessa”, sanoo Sitran kestävyys ratkaisut -ohjelman johtaja Mari Pantsar.
Pantsarin mukaan Suomi ei voi koskaan olla täydellisen omavarainen, mutta kiertotalouden avulla riippuvuutta yksittäisistä materiaaleista voidaan vähentää.
”Kiertotalousratkaisujen rinnalla Suomen tulisi keskittyä uusien, korvaavien materiaali-innovaatioiden ja kierrätysteknologioiden kehittämiseen. Suunnittelun on tapahduttava kiertotalouden lähtökohdista niin, että jatkossa lähes kaikki arvokas materiaali saadaan kiertoon”, Pantsar sanoo.
Kiertotalousratkaisut vahvistavat myös ruoantuotannon kriisinkestävyyttä. Pantsarin mukaan lainnoitepulaan voidaan löytää vastauksia esimerkiksi jätevesistä.
”Kaikki ne ravinteet, joita ruoan mukana syömme, päätyvät jätevedenpuhdistamoille. Sitra on yhdessä MTK:n, SYKE:n, LUKE:n ja vesilaitosyhdistyksen kanssa selvittänyt, miten jätevesistä saataisiin talteen muun muassa fosforia, typpeä ja kaliumia. Olisi järkevää, jos nämä ravinteet voitaisiin hyödyntää uudelleen ruokakasvien kasvattamisessa. Jätevedenpuhdistamoilla on valtavasti osaamista ja pitkälle kehittyneitä teknologioita, mutta niitä ei ole vielä valjastettu kiertotalouden käyttöön. Esimerkiksi typen kierrätykseen voitaisiin ryhtyä hyvin nopeallakin aikataululla”, Pantsar kuvaa.
Pantsar ei kiellä, etteikö jätevesissä olisi myös haitallisia aineita kuten lääkejäämiä, jotka voivat aiheuttaa haittaa maaperän eliöille ja monimuotoisuudelle. Kiertotalousratkaisuja pitää siis kehittää siten, että haitta-aineista päästään eroon. Pantsar kehottaa kuitenkin päättäjiä punnitsemaan riskejä ja hyötyjä sen suhteen, voidaanko väliaikaisesti tehdä poikkeuksellisia ratkaisuja jäteveden ravinteiden hyödyntämiseksi, jos akuutti ruokakriisi iskisi Suomeen.
Metallit geopolitiikan jatkeena
Geologian tutkimuskeskuksen tiede- ja innovaatiotoiminnan johtajan Saku Vuoren mukaan pelkkä raaka-aineiden kierrättäminen ei yksinään riitä vihreän siirtymän materiaalitarpeisiin. Esimerkiksi litiumia on louhittu vasta vähän, eikä se kierrätettynä kata akkuteollisuuden kasvavaa materiaalivajetta.
”Meidän on pakko louhia joitakin metalleja ja mineraaleja, jotta ylipäätään saamme niitä kiertoon. Myöhemmin niitä voidaan kierrättää esimerkiksi vanhoista autojen akuista, mutta siihen menee vielä useita vuosia”, Vuori sanoo. ”Maailmassa ja Suomessa on kuitenkin varaa kasvattaa monien metallien kierrätystä. Valtaosassa metalleja kierrätysaste jää alle puoleen. Parannettavaa siis on", Vuori sanoo.
Joidenkin arvioiden mukaan Eurooppa käyttää noin kolmasosan kaikista maailman metalleista, mutta vain pieni osa niistä tuotetaan täällä. Eurooppa ja Suomi ovat siis hyvin riippuvaisia muualla tuotetuista metalleista. Esimerkiksi Kiina tuottaa reilusti yli puolet maailman harvinaisista maametalleista. Vuoren mukaan kaivostoimintaa pitää tarkastella myös sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta: louhinnan ongelmia ei voi siirtää vain tuottajamaiden vastuulle.
”Kärjistetysti voidaan sanoa, että metalleista ja mineraaleista on tulossa uusi öljy, kun niiden saatavuus määrittää geopolitiikkaa tulevaisuudessa yhä enemmän. Tähän myös Suomen on hyvä varautua tunnistamalla mahdollisuudet vastuulliselle kotimaiselle raaka-aineiden saannille sekä primääri- että sekundäärilähteistä”, Vuori arvioi.
Vuori korostaa, että kestävä louhinta tai materiaalien kierrätys edellyttää, ettei prosessissa käytetä turhaan energiaa, vettä tai kemikaaleja. Sivumateriaalijakeiden jatkohyödyntämisen mahdollisuuksiin kannattaa tarttua. Mahdolliset jätteet tulee sijoittaa säänkestävästi niin, etteivät ne aiheuta ympäristölleen vahinkoa. Lisäksi louhintaan käytettävän maapinta-alan tulisi olla mahdollisimman pieni.
Kohti kulutuksen vähentämistä ja materiaalin käytön priorisointia
Suomi ei voi koskaan olla täydellisen omavarainen. Voimme kuitenkin turvata pääsyn tärkeisiin raaka-aineisiin, energiaan ja ruuantuotantoon kiertotalouden avulla. Pantsarin mukaan kiertotalousratkaisuista on Suomessa jo erittäin paljon tutkimusta ja osaamista. Nyt tarvitaan toimeenpanoa kuten tehokkaita lupaprosesseja ja investointeja.
”Yksi ongelma on, että kierrätetyt materiaalit ovat usein neitseellisiä raaka-aineita kalliimpia. Markkinat toimivat kiertotalouden näkökulmasta väärinpäin. Ehkä tarvitsemme jatkossa uusia, kaivosveron kaltaisia hinnoittelumekanismeja”, Pantsar sanoo.
”Olemme jo myöhässä siitä tarpeesta mineraaleja ja metalleja, joita vihreä siirtymä vaatii. On heräteltävä keskustelua materiaalien käytön priorisoinnista sekä energian ja raaka-aineiden kulutuksen vähentämisestä”, Vuori toteaa.
Vuoren mukaan on pohdittava, mihin kaikkeen voimme käyttää arvokkaita metalleja. Hän arvioi, että onnistuminen vihreässä siirtymässä edellyttää jossain vaiheessa priorisointia siinä, mihin käytämme energiaa, metalleja ja mineraaleja.
“Emme voi keskittyä vain uuteen alkutuotantoon, jos kierrätys vuotaa ja kulutuksemme kasvaa holtittomasti. Muutosta ajattelussa tarvitaan kaikilla sektoreilla”, Vuori toteaa.
Pantsarin mukaan esimerkiksi akuutti energiakriisi voi vaatia kriisiajan toimia, kuten venäläisen energian korvaamista tilapäisesti turpeen kaltaisella uusiutumattomalla energialla. Kriisitoimet eivät voi kuitenkaan olla pysyviä.
”Suunta on selvä, ja tiedämme, missä maali on. Saatamme joutua sodan vuoksi ottamaan muutaman askeleen taaksepäin, mutta matka kohti vihreää siirtymää jatkuu määrätietoisesti”, Pantsar summaa.
