Kansainvälinen yhteistyö ja EU-asiat – kemikaalit

Kemikaalien ympäristövaikutukset eivät tunne rajoja. Ympäristösuojelun korkea taso edellyttää yhteistyötä niin Euroopassa kuin maailmanlaajuisesti. Ympäristöministeriö vastaa kemikaalien ympäristöhaittojen ehkäisemiseen tähtäävästä kansainvälisestä yhteistyöstä sekä EU-lainsäädännön kehittämisestä ja toimeenpanosta.

Tärkeimmät kansainväliset kemikaalisopimukset ovat

  • Rotterdamin yleissopimus kiellettyjen ja voimakkaasti rajoitettujen kemikaalien viennistä (PIC-sopimus)
  • Tukholman yleissopimus hitaasti hajoavista orgaanisista yhdisteistä (POP-sopimus)
  • YK:n alaisen Euroopan talouskomission POP-pöytäkirja
  • Elohopeaa koskeva kansainvälinen yleissopimus
  • Kansainvälinen kemikaalihallinnan strategia (SAICM, Strategic Approach to International Chemicals Management)

Rotterdamin yleissopimus kiellettyjen ja voimakkaasti rajoitettujen kemikaalien viennistä (PIC-sopimus)

Rotterdamin sopimus perustuu ennakkosuostumusmenettelyyn (Prior Informed Consent, PIC). Tämän menettelyn mukaisesti sopimuksen piiriin kuuluvia kemikaaleja saa viedä vain sellaiseen maahan, joka on antanut ennakkoon suostumuksensa niiden tuonnille. Näin kemikaaleja maahantuoville maille tarjotaan informaatio ja välineet vaarallisten kemikaalien tunnistamiseksi. Sopimuksen osapuolet voivat päättää kemikaalien tuonnin mahdollisesta rajoittamisesta ja ilmoittaa päätöksestä muille osapuolille, jotka ovat sitoutuneet noudattamaan tuontirajoituksia.

Rotterdamin sopimus koskee 52 kemikaalia tai kemikaaliryhmää. Vakavia ympäristö- tai terveys haittoja aiheuttavat lyijy-yhdisteet ja useat torjunta-aineet ovat esimerkkejä kemikaaleista, joita vienti-ilmoitusmenettely koskee.

Rotterdamin sopimus tuli voimaan helmikuussa 2004. Suomi hyväksyi sopimuksen kesäkuussa 2004. Yleissopimuksen on ratifioinut 161 osapuolta.

Rotterdamin sopimus on EU:ssa pantu täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 649/2012 vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista. Joiltakin osin asetus on tiukempi kuin kansainvälinen sopimus.

Tukholman yleissopimus hitaasti hajoavista orgaanisista yhdisteistä (POP-sopimus)

POP-yhdisteillä (Persistent Organic Pollutant) tarkoitetaan yhdisteitä, jotka ovat erittäin pysyviä, kaukokulkeutuvat kauas päästölähteestä, kertyvät eliöihin ja voivat aiheuttaa jo pieninä pitoisuuksina vakavia haittoja ihmisen terveydelle tai ympäristölle. Koska nämä aineet kulkeutuvat kauas päästölähteistä, haitallisimpien POP-yhdisteiden rajoittamiseksi tarvitaan kansainvälisiä toimia.

Tukholman sopimus POP-yhdisteiden maailmanlaajuisista rajoituksista astui voimaan 2004. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 2002. Sopimuksessa osapuolia on kaikkiaan 182, ja se on laajuudeltaan siten yksi suurimmista ympäristösopimuksista.

Yleissopimus lopettaa tai rajoittaa voimakkaasti sopimuksen piiriin kuuluvien POP-yhdisteiden tuotantoa, kauppaa, käyttöä ja päästöjä. Alkuvaiheessa sopimukseen sisältyi ns. "likainen tusina" eli 12 POP-yhdistettä: aldriini, dieldriini, endriini, DDT, heptakloori, klordaani, mirex, toksafeeni, heksaklooribentseeni, PCB sekä dioksiinit ja furaanit. Sopimusosapuolet ovat sittemmin kokouksissaan päässeet yhteisymmärrykseen uusien yhdisteiden tuotannon ja käytön rajoittamisesta siten, että Tukholman sopimus koskee nykyisin kaikkiaan 28 kemikaalia tai kemikaaliryhmää.

Euroopan Unionissa Tukholman sopimuksen velvoitteet on alun perin saatettu voimaan EU-asetuksella vuonna 2004 (ns. POP-asetus). Asetusta on uudistettu useita kertoja. Viimeisin POP-asetuksen uudistus (EU) 2019/1021 astui voimaan heinäkuussa 2019.

Euroopan talouskomission POP-pöytäkirja

YK:n alaisen Euroopan talouskomission (ECE) kaukokulkeutuvien ilmansaasteiden rajoittamista koskevaan sopimukseen (Convention for Long-Range Transboundary Air Pollution) lisättiin Århusissa vuonna 1998 POP-yhdisteitä koskeva pöytäkirja. Tällä pöytäkirjalla rajoitetaan yhteensä 16 POP-yhdisteen käyttöä tai päästöjä. Suomi hyväksyi pöytäkirjan vuonna 2002. Pöytäkirja astui voimaan lokakuussa 2003 ja tällä hetkellä osapuolia on 30.

CLRTAP-POPs -pöytäkirjalla rajoitettavat 16 yhdistettä ovat: aldriini, dieldriini, endriini, DDT, heptakloori, klordaani, mirex, toksafeeni, klordekoni, HCH (lindaani), heksabromobifenyyli, heksaklooribentseeni, PCB, dioksiinit ja furaanit sekä PAH-yhdisteet. Vuonna 2009 sopimuksen piiriin otettiin seitsemän uutta ainetta.

Myös POP-pöytäkirja on EU:ssa pantu täytäntöön vuonna 2004 POP-asetuksella, jonka osalta voimassa on uudistettu asetus (EU) 2019/1021.

Elohopeaa koskeva Minamatan yleissopimus

YK:n ympäristöohjelman (UNEP) puitteissa neuvoteltu elohopeaa koskeva Minamatan yleissopimus allekirjoitettiin Kumamotossa, Japanissa lokakuussa 2013, jolloin myös Euroopan unioni ja useimmat sen jäsenvaltioista, mukaan lukien Suomi, liittyivät sopimukseen. Sopimuksen on allekirjoittanut 128 valtiota ja ratifioinut toistaiseksi 111 valtiota. Suomen hyväksymisasiakirja talletettiin 1. kesäkuuta 2017. Sopimus on Suomelle ja arktisille maille erityisen tärkeä, sillä elohopea on kaukokulkeutuva ja polaarialueille kertyvä myrkyllinen aine.

Minamatan sopimuksessa otetaan huomioon elohopean koko elinkaari tavoitteena suojella ihmisten terveyttä ja ympäristöä. Sopimuksella kielletään merkittävimpien elohopeaa sisältävien tuotteiden, kuten paristojen, kytkinten, kosmetiikan ja mittalaitteiden valmistuksen, viennin ja tuonnin vuodesta 2020 alkaen. Amalgaamin käyttö hampaiden paikkauksessa tulee vähentää minimiin. Sopimuksessa määrätään kielloista tai toimintaolosuhteista monia sellaisia valmistusprosesseja varten, joissa käytetään elohopeaa, ja kehotetaan välttämään elohopean uusia käyttötapoja tuotteissa ja valmistusprosesseissa. Esimerkiksi elohopean käyttö kloorialkaliteollisuudessa tulee lopettaa vuoteen 2025 mennessä. Elohopeapäästöjä ilmaan tulee rajoittaa merkittävimmistä päästölähteistä, kuten hiilenpoltosta ja jätteenpoltosta.

Sopimuksella rajoitetaan lisäksi elohopean kansainvälistä kauppaa ja elohopean tuotantoa sekä velvoitetaan kestävään jätehuoltoon ja turvalliseen elohopean varastointiin. Elohopean suurinta käyttöä, kullan erottamista maa-aineksesta pienen mittakaavan kullankaivuussa, rajoitetaan.

Kansainvälisen kemikaalihallinnan strategia

Kansainvälinen kemikaalien hallintaa ohjaava strategia SAICM (Strategic Approach to International Chemicals Management) perustettiin vuonna 2006 pyrkimyksenä luoda kattava mekanismi maailmanlaajuisen kemikaalien hallinnan edistämiseksi ja toimeenpanon aukkojen täyttämiseksi. SAICM:n tavoite on Johannesburgin kestävän kehityksen huippukokouksen (2002) suunnitelman mukaisesti hallita kemikaalien käytön riskit vuoteen 2020 mennessä siten, että minimoidaan merkittävät haittavaikutukset ihmisten terveydelle ja ympäristölle. SAICM huomioi kemikaaleista aiheutuvat ympäristö-, terveys-, työsuojelu- ja maatalousnäkökohdat kattaen useita sektoreita ja sen toimeenpanoon osallistuu valtioiden lisäksi keskeiset kansainväliset järjestöt (mm. UNEP, WHO, ILO, FAO, UNITAR, UNIDO, UNDP, Maailmanpankki ja OECD) ja muut toimijat (yksityinen sektori ja kansalaisjärjestöt).

SAICM:n vuoteen 2020 asetettua tavoitetta ei  tulla YK:n ympäristöohjelman (UNEP) mukaan saavuttamaan vaan kemikaalien ja jätteiden kestävä hallinta vaatii kiireellisesti kunnianhimoisia globaaleja toimia. SAICM:n puitteissa onkin käynnistetty neuvottelut uuden kansainvälisen toimintakehikon laatimisesta kemikaalien ja jätteiden hallinnalle vuoden 2020 jälkeen. 

Lisätietoja: Rotterdamin yleissopimus, Tukholman yleissopimus, Minamatan yleissopimus

Tuulia Toikka, neuvotteleva virkamies 
ympäristöministeriö, Ilmasto- ja ympäristönsuojeluosasto, Kiertotalous Puhelin:0295250297   Sähköpostiosoite:

POP-pöytäkirja

Jaakko Kuisma, ympäristöneuvos 
ympäristöministeriö, Ilmasto- ja ympäristönsuojeluosasto, Päästöt ja ympäristöriskit Puhelin:0295250442   Sähköpostiosoite:

Kansainvälisen kemikaalihallinnan strategia

Hinni Papponen, neuvotteleva virkamies 
ympäristöministeriö, Ilmasto- ja ympäristönsuojeluosasto, Kiertotalous Puhelin:0295250384   Sähköpostiosoite: