Hyppää sisältöön
Media

EU julkisti lyhyen aikavälin rahoituksen raportin Cancúnissa

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 1.12.2010 10.02
Tiedote -

Ympäristöministeriö ja ulkoasiainministeriö tiedottavat

Euroopan unioni julkisti eilen iltapäivällä Cancúnin ilmastokokouksen yhteydessä järjestetyssä oheistapahtumassa raportin lyhyen aikavälin rahoitussitoumuksen toteutumisesta vuonna 2010. Puheenjohtajamaa Belgian kokoaman raportin mukaan EU:n lyhyen aikavälin ilmastorahoitus on tänä vuonna yhteensä 2,2 miljardia euroa. EU:n tavoite vuosien 2010–2012 rahoitussitoumukseksi on 7,2 miljardia euroa.

Tilaisuudessa käyttivät puheenvuoron myös useat jäsenmaat, mukaan lukien Suomi. Maat esittelivät sekä kokonaisrahoitustaan että yksittäisiä hankkeita. Erityisasiantuntija Aira Kalela kertoi Suomen tukemasta hankkeesta jonka tarkoituksena on tukea kehitysmaiden naisten osallistumista sekä ilmastoneuvotteluihin että konkreettisten ilmasto- ja etenkin sopeutumistoimien toimeenpanoon maatasolla. Tilaisuudessa kehotettiin myös muita jäsenmaita noudattamaan Suomen esimerkkiä asiassa.

Raportoinnin taustalla on YK:n ilmastosopimuksen 15. osapuolikokouksessa Kööpenhaminassa vuosi sitten tehty vapaaehtoinen sitoumus, jossa teollisuusmaat lupasivat tukea kehitysmaiden ilmastotoimia yhteensä 30 miljardilla Yhdysvaltain dollarilla vuosina 2010–2012. Sitoumuksen mukaan tämän niin kutsutun fast-start finance -rahoituksen tulee olla 'uutta ja lisäistä', ja se tulee käyttää tasapuolisesti ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja ilmastonmuutokseen sopeutumista tukeviin hankkeisiin.

Lyhyen aikavälin rahoitus on yksi Cancúnin keskeisiä teemoja. EU:n raportti sai tilaisuudessa hyvän vastaanoton, ja monet kiittivät EU:ta siitä että se on esittänyt yksityiskohtaisesti ja läpinäkyvästi tietoa rahoituksen kohdentamisesta. Tilaisuudessa kiinnitettiin myönteistä huomiota siihen, että Suomi on omassa raportoinnissaan asettanut perusvuoden jota käytetään rahoituksen lisäisyyden määrittelyssä. EU-mailla ei ole asiassa yhtenäistä käytäntöä. Myös muut kehittyneet maat ovat luvanneet julkistaa omat raporttinsa Cancúnissa.

TAUSTAA: EU ja lyhyen aikavälin ilmastorahoitus vuonna 2010

Vuoden 2010 rahoituksesta 48,1 prosenttia (1,06 miljardia euroa) käytetään ilmastonmuutoksen hillitsemistoimiin, 33,4 prosenttia (735 milj. euroa) ilmastonmuutokseen sopeutumiseen ja 16,4 prosenttia (362 milj. euroa) kehitysmaiden metsäkatoon ja metsien tilan heikkenemisen torjuntaan eli niin kutsuttuihin REDD+- hankkeisiin. Yhteensä 2,1 prosenttia (46 milj. euroa) rahoituksesta voidaan luokitella menevän muihin kuin edellä mainittuihin hankkeisiin. Yhteensä 52,1 prosenttia (1,14 miljardia euroa) rahoituksesta annetaan lainoina tai vastaavina ja puolestaan 47,9 prosenttia (1,05 miljardia euroa) rahoituksesta avustuksina. Raportissa korostetaan, että monien jäsenmaiden budjetit vuodelle 2010 oli jo päätetty ennen Kööpenhaminan ilmastokokousta, jossa lyhyen aikavälin rahoitussitoumuksesta sovittiin.

EU pyrkii sitoumuksen mukaisesti suuntaamaan rahoitusta niille alueille, joissa sille on eniten tarvetta: esimerkiksi ilmastonmuutokseen sopeutumista tukevaa rahoitusta annetaan niille maille, jotka ovat kaikkein köyhimpiä ja haavoittuvimpia ja kärsivät eniten ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Tavoitteena on, että rahoitusta ei siirretä kehitysavusta ilmastohankkeisiin, jotta fast-start finance -rahoitus on aidosti uutta ja lisää jäsenvaltioiden antaman kokonaisavun määrää.

Koska yhtenäistä määritelmää vaatimukselle siitä, että rahoitus on "uutta ja lisäistä" (new and additional) ei vielä ole olemassa, on vaikeaa arvioida tarkasti kuinka suuri osa EU:n tämän vuoden fast-start finance -rahoituksesta on täysin uutta. Suuri osa rahoituksesta tulee suoraan jäsenmaiden budjeteista, ja niitä koskevat päätökset tehdään kansallisesti.

Fast-start finance ja sen toimeenpanosta raportoiminen ovat nousemassa yhdeksi Cancúnin kokouksen avainkysymyksistä ja jopa teollisuusmaiden uskottavuuden mittariksi. EU tulee raportoimaan rahoitussitoumuksen etenemisestä vuosittain.

Suomen lyhyen aikavälin ilmastorahoitus vuonna 2010

Alustavan arvion mukaan yhteensä 24,5 miljoonaa euroa
Hankkeita ja projekteja, joissa ilmasto
- pääasiallisena kohteena 47,2 %
- merkittävänä kohteena 52,8 %
Sijoituksista
- avustuksia 100 %
- lainoja 0 %
Kanavista
- kahdenvälisiä 62,7 %
- monenkeskisiä 37,3 %
Tavoitteita ja sektoreita
- ilmastonmuutoksen hillintä 53,2 %
- ilmastonmuutokseen sopeutuminen 35,2 %
- REDD+-mekanismi 11,6 %

Lisätietoja:

Erikoistutkija Folke Sundman, ulkoasiainministeriö, puh. 040 569 6630, [email protected] (Cancúnissa)

Yhteydet suomalaisiin kokousedustajiin:

Virkamiestason neuvottelijoiden haastattelupyynnöt ja yleiset kokouksen viestintään liittyvät asiat:
Ylitarkastaja Marjo Nummelin, puh. 050 461 6653, [email protected] (Cancúnissa 28.11.–11.12.)
Tiedottaja Kirsi Pere, ympäristöministeriö, puh. 050 521 3047, [email protected] (Helsingissä)

Ympäristöministerin haastattelupyynnöt:
Ympäristöministerin erityisavustaja Hanna Ekman, puh. 0400 873 743, [email protected] (Cancúnissa 6.–11.12.)

Paavo Väyrynen Paula Lehtomäki