Skip to content
Media

Laki rakennetun ympäristön tietojärjestelmästä lausuntokierroksella

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 17.6.2022 16.40
Tiedote

Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja uutta rakennetun ympäristön tietojärjestelmää koskevasta laista. Laki on osa rakennetun ympäristön digimuutosta ja uudistaa lainsäädäntöä siten, että alan digitalisaatio voi edetä. Muutos vaikuttaa monien tahojen tiedonhallintaan. Rakentamisluvituksessa ja kaavoituksessa syntyvä tieto saadaan yhtenäiseksi, koneluettavaksi ja helpommin saataville.

Rakennetun ympäristön tietojärjestelmä koskevassa laissa säädetään tietojärjestelmän perustamisesta, ylläpidosta sekä siihen tallennettavista ja sen kautta luovutettavista tiedoista. Järjestelmää ylläpitää Suomen ympäristökeskus SYKE.

Rakennetun ympäristön tietojärjestelmä otetaan käyttöön vuoden 2024 alussa, jolloin myös uuden lainsäädännön on tarkoitus astua voimaan. Jatkossa kunnat ja maakunnat tallentavat rakentamiseen ja alueidenkäyttöön liittyviä tietoja uuteen tietojärjestelmään.

Alueidenkäytön tiedoille lakiin sisältyy viiden vuoden siirtymäaika, jonka aikana tietojärjestelmän sisältö kasvaa ja täydentyy. Siirtymäaika on tarpeellinen, sillä kunnilla on erilaiset valmiudet ottaa uusi järjestelmä ja yhteiset tietomallit käyttöön. Rakentamisluvituksessa syntyvien tietojen luovuttamisesta SYKE:lle uuteen tietojärjestelmään säädetään uudessa rakentamislaissa.

Muutos aiheuttaa siirtymävaiheessa kunnille lisätyötä, vaikka pidemmällä aikavälillä tiedon käsittelyyn käytetty aika vähenee. Kuntien ei jatkossa täydy toimittaa tietoja useaan kertaan eri viranomaisille. Laissa säädettäisiin SYKE:n oikeudesta saada tietoja muun Maanmittauslaitokselta, verohallinnolta sekä Digi- ja väestötietovirastolta, minkä ansiosta rakennetun ympäristön tietojärjestelmässä on aina saatavilla ajantasainen tieto. DigiFinland Oy tukee kuntia tietojärjestelmän käyttöönotossa.

Lain valmistelussa on kiinnitetty erityistä huomiota tietosuojaan, tietoturvaan ja tietojen yhteentoimivuuteen. Ensivaiheessa tiedot tulevat olemaan sellaisia, joita julkishallinto käyttää lakisääteisessä toiminnassaan. Lakiluonnoksessa esitetään, että tietojen käyttö on maksutonta.
Samassa yhteydessä esitetään muutosta nykyiseen maankäyttö- ja rakennuslakiin, jossa säädetään alueidenkäytön tietojen digitaalisuudesta eli esimerkiksi siitä, että kaavat laaditaan jatkossa valtakunnallisesti yhteentoimivassa ja koneluettavassa tietomallimuodossa.

Kuulemisaika on 12.8.2022 asti. 

Lisätiedot

Jaakko Rastas
erityisasiantuntija
[email protected]
p. 0295 250 217
(ei tavoitettavissa 23.6.-8.7.)

Juhana Rautiainen
ohjelmapäällikkö
[email protected]
p. 0295 250 075
(ei tavoitettavissa 11.7.-5.8.)