Skip to content
Media

Ympäristöministeriö sai 33 hakemusta rakennetun ympäristön vihreää siirtymää vauhdittavaan 3 miljoonan euron hankehakuun

Ministry of the Environment
Julkaisuajankohta 2.12.2022 9.53
Uutinen

Vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelman ympäristöministeriön kolmanteen hakukierrokseen osallistuneet 33 hanketta hakevat valtionapua yhteensä noin 5 miljoonaa euroa. Hankkeiden yhteenlaskettu kokonaisbudjetti on noin 12 miljoonaa euroa. Toisella hakukierroksella haettavana oli kolme miljoonaa euroa rakennetun ympäristön ilmastotyöhön.

”Hakemuksia saatiin taas monista eri teemoista ja hakijoissa oli mukana eri alojen yrityksiä, kuntia ja yhdistyksiä. Vaikka kyseessä oli jo kolmas hakukierros, mukana on myös uusia hakijoita. Monessa hankkeessa on useita yhteistyötahoja ja laaja-alaista yhteistyötä ilmastotyössä tarvitaankin”, kertoo ympäristöministeriön projektikoordinaattori Maija Stenvall.

Päätökset kolmannen haun rahoitettavista hankkeista pyritään tekemään tammikuun 2023 loppuun mennessä.

Ympäristöministeriön rahoitusta myönnetään tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeille, joissa kokeillaan ja kehitetään uusia keinoja ilmastonmuutokseen hillintään tai siihen sopeutumiseen. Hanke voi liittyä esimerkiksi energiatehokkuuteen, rakennusmateriaaleihin, suunnitteluun ja rakentamiseen liittyvien prosessien kehittämiseen tai vaikkapa alaan liittyvään tietopohjan ja osaamisen kehittämiseen.

Tulossa vielä kaksi hankehakukierrosta

Viimeinen ympäristöministeriön haku avautuu helmikuussa 2023. Myös ohjelman toisella toteuttajalla, Business Finlandilla, on avautumassa lähiaikoina vielä yksi hakukierros vientiä edistäville hankkeille.

”Vielä on aikaa ideoida uusia hankkeita ja yhteistyökuvioita jäljellä oleviin hakuihin”, Maija Stenvall kannustaa.

Käynnissä oleviin hankkeisiin voi tutustua verkossa tilannehuoneessa 

Ympäristöministeriön ja Business Finlandin avustettuihin hankkeisiin voi tutustua kätevästi ohjelman tilannehuoneessa, joka antaa kuvaa myös hankkeiden teemoista, tavoitteista ja vaikuttavuudesta.

EU:n elvytysrahoilla tuetaan rakennetun ympäristön vihreää siirtymää

Rahoitushaku on osa Vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelmaa, jolla panostetaan lähivuosina yhteensä 40 miljoonaa euroa rakennetun ympäristön ilmastotyöhön. Ohjelmaa toteuttavat yhdessä ympäristöministeriö ja Business Finland, ja rahoitushakuja järjestetään vuosien 2021–2023 aikana yhteensä kahdeksan.

Ohjelman rahoitus tulee EU:n elpymisvälineestä (Next Generation EU), jonka kansallisesta käytöstä linjattiin toukokuussa 2021 julkistetussa Suomen kestävän kasvun ohjelmassa.

Lisätietoja:

Maija Stenvall
Projektikoordinaattori
p. 0295 25 0354
[email protected]