Skip to content
Media

Kestävä kaupunki -ohjelma onnistunut luomaan laaja-alaista ja konkreettista yhteistyötä kehittäjien välille

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 25.5.2021 10.05
Tiedote
Kuvituskuva: Kerrostaloja

Ympäristöministeriön koordinoima Kestävä kaupunki -ohjelma on reilun kahden vuoden aikana osoittautunut tärkeäksi yhteistyön luojaksi ja käytännön kestävyysmuutosten vauhdittajaksi. Ohjelmasta on tehty väliarviointi, jonka avulla vuoteen 2023 jatkuvaa ohjelmaa kehitetään entistä paremmin eri kokoisten kaupunkien tarpeita palvelevaksi. Jatkossa ohjelma panostaa aiempaa vahvemmin vaikutuksiin ja viestintään.

Owal Group Oy:n tekemän arvioinnin mukaan ohjelma on käsitellyt kestävyyttä laaja-alaisesti ja onnistunut kehittämään toimintaa niin kaupunkien johtamisessa kuin käytännön kehittämisen tasolla. Ohjelman toteutus on vastannut tarpeeseen, ja suhteessa resursseihin on saavutettu paljon tuloksia. Motivoivaa tekemisen asennetta on kiitelty laajasti. Ohjelma on kasvattanut tietoisuutta siitä, mitä kestävä kaupunkikehittäminen on käytännössä, vauhdittanut kehitystä ja rakentanut konkreettista yhteistyötä sekä kaupunkien kesken että kaupunkien ja valtion välillä.

Väliarviointi näkee, että ohjelma tuo luontevasti kuntien eri toimialoja yhteen. Yhteistyö ja vuorovaikutus ovat merkittävässä roolissa kestävyysajattelun leviämisessä. Ohjelmassa on kehitetty uusia ratkaisuja, verkostoja ja osaamista sekä onnistuttu aktivoimaan kuntia niiden omista tarpeista lähtien.

Yhteistyön rakentaminen on keskeistä, koska kestävyysteemat eivät ole kunnissa vain yhden toimialan vastuulla. Usein kestävyys mielletään teknisen tai ympäristötoimen asiaksi, jolloin huomio kiinnittyy lähinnä ekologiseen kestävyyteen. Kestävä kaupunki -ohjelma saa sidosryhmiltä kiitosta siitä, että sosiaalinen kestävyys on siinä vahvasti mukana.

”Jatkossakin pidämme ohjelman laaja-alaisena ja panostamme pysyvien vaikutusten aikaansaamiseen kaupunkien ja valtion yhteistyönä”, ohjelmapäällikkö Virve Hokkanen summaa. ”Kestävyystavoitteiden toteutumista on vaikea toisinaan mitata, mutta arvioinnin perusteella vahvistuu käsitys siitä, että tuloksia syntyy nimenomaan laajan ja monialaisen yhteistyön seurauksena”, Hokkanen jatkaa.

Kestävyyttä kehittämällä saadaan aikaan myös taloudellisia hyötyjä, joiden esiin nostamista arviointi toivoo vahvistettavan. Jatkossa on myös tunnistettava paremmin eri kokoisten kuntien erilaiset tukitarpeet. Lisäksi on vahvistettava tietoisuutta ohjelmasta sekä viestintää, mikä auttaisi levittämään ja vakiinnuttamaan aikaansaatuja tuloksia.

Kestävä kaupunki -ohjelman kehittävän väliarvioinnin tavoitteena oli tuottaa tietoa ohjelman ensimmäisen kahden vuoden toiminnan tuloksellisuudesta ja vaikuttavuudesta sekä tukea toiminnan suuntaamista loppukaudella. Arvioinnissa hyödynnettiin kirjallisten aineistojen lisäksi asiantuntijahaastatteluja ja osallistavia työpajoja, joissa kuultiin keskeisiä toteuttajia ja sidosryhmiä.

Kestävä kaupunki -ohjelma

Ympäristöministeriön koordinoima viisivuotinen Kestävä kaupunki -ohjelma (2019-2023) vauhdittaa kestävää kaupunkikehitystä yhteistyössä ministeriöiden, kuntien ja muiden toimijoiden kanssa. Ohjelmaan on osallistunut tähän mennessä noin 80 kuntaa ja noin 50 muuta organisaatiota. Toiminnan pääteemat ovat vähähiilisyys, älykkyys, terveellisyys ja sosiaalinen kestävyys, ja uusia ratkaisuja etsitään erityisesti teemoja läpileikkaaviin kysymyksiin. Ohjelmassa muun muassa ratkotaan kaupunkien yhteisiä kestävyyshaasteita, kehitetään uusia ratkaisuja käytännön kokeiluissa ja kehittämishankkeissa, edistetään hyvien käytäntöjen leviämistä ja laajentamista sekä vahvistetaan kansainvälistä kokemusten vaihtoa.

Ohjelman ensimmäisen puoliskon aikana on esimerkiksi tuotettu tietopaketteja kestävyyden johtamiseen ja kaupunkien kestävyystyöhön sekä testattu ratkaisuja, joilla ympäristö voi tukea hyvinvointia. Ohjelmaan varattu valtion rahoitus on 4,4 miljoonaa euroa ja kokonaisbudjetti muiden rahoittajien osuudet mukaan lukien noin 6 miljoonaa euroa.

Lisätietoja

Virve Hokkanen
ohjelmapäällikkö, Kestävä kaupunki -ohjelma
ympäristöministeriö
0295 250 034
[email protected]

Mia Toivanen
partner
Owal Group Oy
040 566 7536
[email protected]