Skip to content
Media

Valtioneuvosto asetti uuden ilmastopaneelin – puheenjohtajaksi Jyri Seppälä

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 9.11.2023 13.28
Tiedote
Ilmastopaneelin puheenjohtaja Jyri Seppälä. Kuva: Kai Widell

Valtioneuvosto asetti 9. marraskuuta uuden ilmastopaneelin kaudelle 2024-2027. Puheenjohtajaksi valittiin Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta. Ilmastopaneeli antaa lausuntoja ja tuottaa tieteellistä tietoa päätöksenteon tueksi.

Ilmastopaneeliin nimettiin 15 tutkijaa yliopistoista ja tutkimuslaitoksista. Ilmastopaneeli on riippumaton asiantuntijaelin, jonka asema on määritelty ilmastolaissa. Lain mukaan paneelin tehtävänä on tuottaa, koostaa ja eritellä tieteellistä tietoa sekä tunnistaa tietotarpeita ilmastonmuutoksen hillitsemisestä ja siihen sopeutumisesta. Tietoa käytetään ilmastopolitiikan suunnittelussa, toimeenpanossa, seurannassa sekä päätöksenteon tukena.

”Tarvitsemme vahvaa ja monitieteistä vuoropuhelua tiedeyhteisön ja päätöksentekijöiden välillä ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Paneelin valinnassa olemme pyrkineet huolehtimaan, että osaamista on laajasti eri tieteenaloilta”, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen.

Ilmastopaneelin jäsenhaku käynnistettiin viime keväänä. Korkeakoulut ja tutkimuslaitokset saivat ehdottaa paneeliin jäseniä. Ympäristöministeriö sai 41 jäsenehdotusta ja 6 ehdotusta puheenjohtajaksi. Uutena puheenjohtajana aloittaa professori Jyri Seppälä, joka on toiminut ilmastopaneelin jäsenenä ilmastopaneelin perustamisesta lähtien.

”On tärkeää, että Suomi täyttää ilmastotavoitteensa ja etenee määrätietoisesti kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa. Näin Suomi pystyy lunastamaan siirtymään liittyvät mahdollisuudet. Ilmastopaneelin tehtävänä on tuoda tähän prosessiin tutkimukseen perustuvaa tietoa päätöksenteon tueksi”, Seppälä sanoo.

Ilmastopaneeli toimii yhteistyössä muiden tiedepaneelien kanssa. Ilmastopaneelin lisäksi luontopaneeli on lakisääteinen tiedepaneeli. Muita tiedepaneeleita ovat kestävyyspaneeli sekä metsäbiotalouden paneeli. Lisäksi tänä syksynä aloitti ilmastolain mukainen saamelainen ilmastoneuvosto, jossa on sekä tutkijoita että perinteisen tiedon haltijoita.

Ympäristöministeriö on teettänyt ilmastopaneelista arvioinnin, joka julkaistaan joulukuussa.

Ilmastopaneelin kokoonpano 1.1.2024-31.12.2027:

Puheenjohtaja
Jyri Seppälä
professori
Suomen ympäristökeskus

Jäsenet    
Paula Kivimaa
tutkimusprofessori
Suomen ympäristökeskus

Antti Arasto
tutkimusjohtaja
VTT

Hannele Korhonen
tutkimusprofessori, toimialajohtaja
Ilmatieteen laitos

Lassi Ahlvik
apulaisprofessori
Helsingin yliopisto

Kati Kulovesi
professori
Itä-Suomen yliopisto

Raisa Mäkipää
tutkimusprofessori
Luonnonvarakeskus

Jaana Halonen
johtava tutkija
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Kati Koponen
erikoistutkija
Teknologian tutkimuskeskus

Risto Soukka
professori
Lappeenrannan teknillinen yliopisto

Heikki Liimatainen
professori
Tampereen yliopisto

Jarek Kurnitski
adjuc professori
Aalto-yliopisto

Sampo Soimakallio
ryhmäjohtaja, johtava tutkija
Suomen ympäristökeskus

Anne Toppinen
varadekaani, professori
Helsingin yliopisto

Heikki Lehtonen
tutkimusprofessori
Luonnonvarakeskus

Lisätietoja

Heta-Elena Heiskanen
Erityisasiantuntija
Ympäristöministeriö
p. 0295 250 380
[email protected]

Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja 2024–2027
Jyri Seppälä
Suomen ympäristökeskus
p. 0295 251 629
[email protected]