Skip to content
Media

Euroopan kulttuuriympäristöpäivät vievät viihteen ja taiteen tiloihin vuonna 2019

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 8.11.2018 11.28
Uutinen
Vuonna 2019 Euroopan kulttuuriympäristöpäivillä altistutaan kohtaamisille viihteen ja taiteen äärellä.

Millainen tila herättää kokemukset ja tarinat eloon? Tätä pohditaan lukuisissa tapahtumissa vuonna 2019, kun Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä vietetään teemalla "viihteen ja taiteen tiloissa". Teemavuoden aikana tuodaan esille taiteen tekeminen ja kokeminen, viihteen eri muodot sekä kokijoiden näkökulmat. Tärkeitä ovat myös paikat, joissa kokemus ja elämys syntyvät.

Kulttuuriympäristöpäivien pääajankohta Suomessa on 2.–8.9.2019, mutta tapahtumia voi järjestää muulloinkin. Voit siis pitkin vuotta osallistua tapahtumaan, järjestää tapahtuman, juhlia omin päin ja innostaa lapsia ja nuoria mukaan keväiseen Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailuun. Kilpailusta tiedotetaan alkuvuonna lisää.

Teemavuoden avajaisia juhlitaan Helsingissä helmikuussa, siitäkin luvassa lisää tietoa lähempänä!

Viihde ja taide yhdistävät Eurooppaa ja sen perintöä

Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä, englanniksi European Heritage Days, vietetään joka syksy 50 maassa ympäri Eurooppaa ja vuosittain yli 30 miljoonaa ihmistä osallistuu lähes 80 000 tapahtumaan.

Teemavuodet ovat yhteisiä kaikille Euroopan maille. Vuonna 2019 yhteinen teema on Arts and Entertainment. Taide ja viihde yhdistävät Eurooppaa monin tavoin. Teemavuoden aikana eurooppalaisia liikuttavat esimerkiksi sirkustaide, teatteri, kirjallisuus, elokuva ja kuvataide. Musiikki soi ja tanssi vie mukanaan, kun kansalaiset ympäri Euroopan nauttivat viihteestä ja taiteesta elokuvateattereissa, museoissa, puistoissa, konserttisaleissa ja erilaisilla festivaaleilla.

Juhlitaan yhdessä ja omin päin

Suomessa järjestetään joka vuosi yli 300 Euroopan kulttuuriympäristöpäivien tapahtumaa, esimerkiksi avointen ovien päiviä, opastettuja kierroksia, työpajoja, kylä- ja kaupunginosajuhlia ja retkiä. Tapahtumanjärjestäjiksi toivotaan museoita, teattereita, kirjastoja, taide- ja kulttuuriseuroja, nuoriso- ja harrasteseuroja ja muita yhdistyksiä, kaikki aiheesta kiinnostuneet ovat tervetulleita järjestämään ohjelmaa kulttuuriympäristöpäiville.

Kulttuuriympäristöpäivien yhteydessä vietetään myös Seurantalopäivää. Västilän Voimantalolla tanssitaan. © Kuva: Jussi Kirjasniemi.

Tapahtumapaikoiksi toivotaan taiteen ja viihteen tiloja taidemuseoista teattereihin, kulttuuritaloista klubeihin, konserttisaleista viihde- ja elämyskeskuksiin. Tapahtumapaikka voi olla myös lähiympäristön kohde. Viihteen ja taiteen tiloja löytyy myös seurantaloilta, kouluilta, nuorisotaloilta, kaduilta ja puistoista.

Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä vietetään Euroopan neuvoston ja Euroopan komission aloitteesta. Suomessa kulttuuriympäristöpäiviä koordinoivat ympäristöministeriö, Suomen Kotiseutuliitto, Museovirasto, Opetushallitus ja Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura ry.

Lue lisää:

#kulttuuriympäristöpäivät #altistukohtaamisille #viihteenjataiteentiloissa

Lisätietoja:

Koordinaattori Jonina Vaahtolammi, Suomen Kotiseutuliitto, [email protected], puh. 09 612 63229

Suunnittelija Hanna Hämäläinen, ympäristöministeriö, [email protected], puh. 0295 250 095

Kansainväliset asiat: järjestöpäällikkö Liisa Lohtander, Suomen Kotiseutuliitto, [email protected], puh. 045 1509 109