Ympäristöministeriöltä avustusta 14 rakennetun ympäristön vihreää siirtymää vauhdittavalle hankkeelle – viimeinen 1,5 miljoonan hankehaku auki 3.3. asti
Ympäristöministeriö on myöntänyt miljoona euroa valtionavustusta 14 hankkeelle rakennetun ympäristön ilmastotyöhön. Rahoitus on myönnetty EU:n elpymisvälineestä Vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelman kolmannessa hankehaussa.
Käynnistyvät hankkeet tuottavat tietoa ja työkaluja päästöjen pienentämiseen erityisesti suunnittelijoille, taloyhtiöille, kaavoittajille, isännöitsijöille ja rakentajille. Myös tutkijat ja päästövaikutusten laskijat voivat hyödyntää tuloksia. Ohjelmassa avustettujen hankkeiden aihepiirit laajenevat piharakentamiseen, kaavoitukseen ja koulutukseen. Lisää kehittämishankkeita ja tutkimusta saadaan myös energiasta, luonnonmateriaaleista, materiaalien uusiokäytöstä ja ilmastovaikutusten laskennasta.
”Rakennetun ympäristön päästöjä on mahdollista pienentää monilla eri ratkaisuilla. Mahdollisuuksien kirjoa kuvastaa hyvin nyt käynnistyvien hankkeiden teemojen monipuolisuus. Saimme jälleen uusia näkökulmia ja tekijöitä mukaan rakennetun ympäristön ilmastotyöhön”, iloitsee ohjelman projektikoordinaattori Maija Stenvall ympäristöministeriöstä.
Ympäristöministeriön 3. hankehaussa avustetut hankkeet
Avustuksen saaja, hankkeen nimi, avustussumma ja hankkeen kokonaisbudjetti
- Combient Oy: Circularity Development Program for Technical Building Products, 75 013 euroa, 209 613 euroa
- Deep Scan Tech Oy: 3D-skannauksilla terveet, kestävät ja resurssiviisaat rakennukset, 44 772 euroa, 111 930 euroa
- EcoUp Oyj: Ekologinen kiertotalouden pihapala puistoihin, 79 120 euroa, 197 800 euroa
- Espoon kaupunki: Taloyhtiöiden naapurustoyhteistyöstä ratkaisuja lähiöiden vähähiiliseen kehittämiseen (TYKKI), 44 816 euroa, 112 039 euroa
- IAH arkkitehtuuritoimisto: Ilmastoviisas kiertotalouteen perustuva konseptipientalo, 11 700 euroa, 29 250 euroa
- Isännöintiliiton Palvelu Oy: Apua isännöitsijöille taloyhtiöiden vihreään siirtymään - opas energiaremonttien ja energiatehokkuustoimien kilpailuttamiseen sekä taloyhtiön päästöttömyyden edistämiseen ja päätöksentekoa tukeva älybotti, 140 000 euroa, 350 000 euroa
- Lappeenrannan kaupunki: Ilmasto- ja energiavaikutusten arvioinnin kehittäminen Lappeenrannan kaavoituksessa -kohti kestävää kaupunkia, 78 935 euroa,197 337 euroa
- Lehto Group: Energiatehokkuutta parantavien toimintamallien kehittäminen uudisrakennustyömaille, 50 000 euroa, 125 000 euroa
- Rakennustieto Oy: Tietokantaistettu kiertotalous - rakennustuotteiden kierrätysmahdollisuudet digitaalisesti, 29 500 euroa, 73 750 euroa
- Rakennustieto Oy: RT-päästölaskenta vähähiiliseen rakentamiseen, 46 224 euroa, 115 560 euroa
- Rakentamisen Laatu RALA ry: Vähähiilisen rakentamisen arvon luonnin johtaminen, 157 115 euroa, 392 788 euroa
- Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO: Taksonomian jalkautus rakennusalalle ja kansallinen tietovaranto, 93 000 euroa, 233 000 euroa
- Tampereen yliopisto: Korresta kerrostaloksi – STALK, 136 800 euroa, 342 000 euroa
- Ubigu Oy: Ilmastovaikutusten arviointityökalu v.2, 60 000 euroa, 150 000 euroa
Kevään hauissa tarjolla vielä useita miljoonia rakennetun ympäristön ilmastotyöhön
Vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelman ympäristöministeriön neljäs ja viimeinen hankehaku käynnistyi tänään 6.2., ja haku päättyy 3.3.2023. Haussa on jaettavana enintään 1,5 miljoonaa euroa.
Avustusta voivat jälleen hakea tutkimus-, kehittämis- ja innovaatio -hankkeet, joiden tavoitteena on vauhdittaa vähähiilisten ratkaisujen kehittämistä ja käyttöönottoa rakennetussa ympäristössä. Hakijoina voivat olla kaikki y-tunnuksen omaavat kotimaassa toimivat tahot, kuten yritykset, kunnat ja järjestöt.
Lisätietoja hausta kerrotaan tänään 6.2. järjestettävässä tilaisuudessa, jota voi seurata suorana verkkolähetyksenä.
- Ympäristöministeriön hakuilmoitus, hakulomake ja lisätiedot
- Ympäristöministeriön 4. hakukierroksen avaustilaisuus 6.2.2023 kello 14-16 (YouTube)
Vientiin tähtääville hankkeille tarkoitettu Business Finlandin viimeinen hankehaku on käynnissä, ja se päättyy 14.4.2023. Haettavana on reilut 10 miljoonaa euroa.
Käynnissä oleviin hankkeisiin voi tutustua tilannehuoneessa
Ympäristöministeriön ja Business Finlandin aikaisemmissa hankehauissa on rahoitettu jo lähes 70 hanketta. Käynnissä oleviin hankeisiin voi tutustua verkossa ohjelman tilannehuoneessa, jonne tuotetut hankekortit antavat tietoa hankkeiden teemoista, tavoitteista ja tekijöistä. Tilannehuone täydentyy koko ajan.
Lisätietoja:
Maija Stenvall
Projektikoordinaattori
p. 0295 25 0354
[email protected]
Vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelmalla panostetaan lähivuosina 40 miljoonaa euroa rakennetun ympäristön ilmastotyöhön. Ohjelmaa toteuttavat ympäristöministeriö ja Business Finland. Business Finland myöntää rahoitusta etenkin vientiä tukeville hankkeille ja ympäristöministeriö kansalliseen tutkimus- kehittämis- ja innovaatiotoimintaan. Ohjelman rahoitus tulee EU:n kertaluontoisesta elpymisvälineestä (Recovery and Resilience Facility). Hankerahoituksen lisäksi ohjelma tarjoaa alustan laajalle toimijoiden yhteistyölle ja parhaiden oppien jakamiselle.