Metsähallituksesta valmistellaan erityisliikelaitosta

Ministry of the Environment
Julkaisuajankohta 22.5.2012 14.00
Tyyppi:Tiedote -

Hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmä puolsi tänään 22.5.2012 Metsähallituksen uuden organisaation lainsäädäntövalmistelun jatkamista erityisliikelaitosmallin pohjalta. Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen on tyytyväinen päätökseen.

− On hyvä, että tämä asia saadaan vietyä eteenpäin. Lainsäädännön muutos on tarpeen Metsähallituksen kilpailuneutraalin toiminnan ja toiminnan läpinäkyvyyden parantamiseksi, hän sanoo.

Malli perustuu maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön yhteiseen esitykseen. Myös ympäristöministeri Ville Niinistö pitää päätöstä hyvänä.

− Metsähallitusuudistus säilyttää maa- ja vesiomaisuuden valtiolla, mikä turvaa kansallisomaisuuden säilymisen. Luontopalveluilla on jatkossakin merkittävä rooli tämän tavoitteen toteutumisessa. Maankäytössä halutaan säilyttää alueellinen näkökulma ja eri sidosryhmien osallistumismahdollisuudet, sanoo Niinistö.

Erityisliikelaitos Metsähallituksen tuleva perusrakenne muodostuu liikelaitoskonsernista, jonka kaikki markkinoilla kilpailutilanteessa toimivat liiketoiminnat ovat yhtiömuodossa. Konsernin johtaminen, kiinteistöomaisuuden hoito, strategiset maankäyttöasiat, julkiset hallintotehtävät (luontopalvelut) ja viranomaistehtävät sekä tarvittavat konsernin tukipalvelut hoidetaan liikelaitoksen sisällä.

Valtion maa- ja vesiomaisuus säilytetään edelleen valtion omistuksessa, eikä sitä siirretä tytäryhtiöille. Liiketoiminnat maksavat liikelaitokselle markkinahintaisia käyttöoikeusmaksuja käyttämistään luonnonvaroista ja alueista ja tulouttavat laitokselle myös osingot. Käyttöoikeussopimuksissa määritellään tytäryhtiöiden toiminnan reunaehdot luonnonvarasuunnitelmien ja Metsähallitukselle asetettujen yhteiskunnallisten velvoitteiden mukaisina. Käyttöoikeusmaksut määritetään käypinä markkinahintaisina korvauksina. Liikelaitos tulouttaa voitostaan päätettävän osuuden valtiolle vuosittain.

Metsähallitusta koskevan lain valmistelua jatketaan maa- ja metsätalousministeriön, ympäristöministeriön, oikeusministeriön ja valtiovarainministeriön edustajien työryhmätyönä. Myös Metsähallituksen asiantuntijat osallistuvat työskentelyyn. Ministerityöryhmä edellytti päätöksessään, että jatkovalmistelussa pyydetään tarkentavia asiantuntijalausuntoja ehdotetun mallin perustuslainmukaisuudesta.

Lakivalmistelun edellyttämä osallistaminen toteutetaan seminaareissa ja kuulemistilaisuuksissa. Jatkovalmistelussa otetaan huomioon Metsähallitusta koskevat tuoreet omistajapoliittiset linjaukset, joiden mukaan Metsähallituksen taserakenne ja taseen arvo tarkistetaan Metsähallituksen yhteiskunnallisten velvoitteiden hoitamisen ja liiketoiminnan kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla. Metsähallituksen toimintamallin uudistuksessa otetaan huomioon myös saamelaisten osallistumisoikeudesta tehtävät poliittiset päätökset.

Uuden Metsähallituslain on tarkoitus tulla voimaan viimeistään 1.1.2014.

Erityisliikelaitoksen malli tarjoaa nykyistä liikelaitosmallia lähimpänä olevan ohjaus- ja toimintamallin emo-organisaation, Luontopalveluiden ja yhtiöitetyn liiketoiminnan muodostaman kokonaisuuden ohjaukselle ja toiminnalle. Koska nykyisen liikelaitoslain mukainen liikelaitos ei voi hoitaa julkisia hallintotehtäviä eikä tällaisten tehtävien hoitoa voida lain mukaan rahoittaa valtion talousarviosta, edellyttää erityisliikelaitoksen malli erillistä ja kattavaa omaa lainsäädäntöä.

Lisätietoja:

Osastopäällikkö Juha Ojala, maa- ja metsätalousministeriö, puh. 050 413 5515
Hallitusneuvos Vilppu Talvitie, maa- ja metsätalousministeriö, puh. 040 139 5290
Ministeri Niinistön erityisavustaja Paloma Hannonen, ympäristöministeriö, puh. 0400 143 912

Jari Koskinen Ville Niinistö