Kioton pöytäkirja

Kioton pöytäkirja (Kyoto Protocol) täydentää YK:n ilmastopuitesopimusta ja edistää sen tavoitteen toteutumista asettamalla oikeudellisesti sitovat velvoitteet kehitty­neiden maiden kasvihuonekaasupäästöille. Päästövähennysvelvoitteissa huomioidaan myös hiilinielujen (metsät, maaperä) vaikutukset.

Kioton pöytäkirja astui voimaan vuonna 2005. Se on ensimmäinen oikeudellisesti sitova sopimus, jonka avulla päästöjä on vähennetty kansainvälisesti. Päästövähennysvelvoitteissa huomioidaan myös hiilinielujen eli metsien ja maaperän vaikutukset.

Kioton ensimmäinen velvoitekausi kattoi vuodet 2008–2012. Suomi ratifioi Kioton pöytäkirjan yhdessä muiden Euroopan unionin jäsenmaiden kanssa vuonna 2002. Suomen tavoitteena oli pitää päästöt vuoden 1990 tasolla pöytäkirjan laskentasääntöjen puitteissa ja tässä onnistuttiin.

Kioton pöytäkirjan toisesta, vuodet 2013–2020 kattavasta velvoitekaudesta päätettiin vuonna 2012 Dohan osapuolikokouksessa. Toinen velvoitekausi tulee voimaan, kun kolme neljäsosaa Kioton pöytäkirjan osapuolista on hyväksynyt ns. Dohan muutoksen, jolla toisesta velvoitekaudesta sovitaan. Pöytäkirjan toista velvoitekautta koskeva Dohan muutos ei ole toukokuuhun 2020 mennessä tullut kansainvälisesti voimaan, koska tarvittava määrä maita ei ole sitoutunut muutokseen. Kioton pöytäkirjan kapean kattavuuden ja erityisesti Pariisin sopimuksen voimaantulon vuoksi pöytäkirjan toisen velvoitekauden voimaan astumisella ei ole käytännössä kovin suurta vaikutusta. Pariisin sopimuksen toimeenpanoon valmistautuminen ohjaa tällä hetkellä kansainvälistä ilmastopolitiikkaa Kioton pöy­täkirjaa laajemmin ja pitkäjänteisemmin.

Toisen velvoitekauden tavoitteet

Kioton toiseen velvoitekauteen on sitoutunut vähemmän maita kuin ensimmäiseen velvoitekauteen. Seuraavat maat ovat ilmoittaneet päästövähennystavoitteensa niin sanotun perusvuoden (useimmiten vuosi 1990) tasolta keskimäärin vuosina 2013–2020:

  • Australia (-0,5 %)
  • EU (-20 %)
  • Islanti (-20 %)
  • Kazakstan (5 %)
  • Kroatia (-20 %)
  • Liechtenstein (-16 %)
  • Monaco (-22 %)
  • Norja (-16 %)
  • Sveitsi (-15,8 %)
  • Kazakstan (-5 %)
  • Ukraina (-24 %)
  • Valko-Venäjä (-12 %)

Lisäksi toisella velvoitekaudella leikataan sallittua päästömäärää siltä osin kuin se ylittää vuosien 2008–2010 toteutuneet päästöt. Ensimmäiseltä velvoitekaudelta ylijääneet päästöyksiköt voi siirtää täysimääräisesti uudelle kaudelle, mutta niiden ostoa rajoitettiin merkittävästi ja ne siirretään erilliseen varantoon. Lähes kaikki Kioton toiselle velvoitekaudelle osallistuvat maat, EU-maat mukaan luettuna, ovat päättäneet, etteivät aio ostaa ylijääviä päästöyksiköitä. Myös joustomekanismien käyttöä rajoitettiin niin, että vain ne maat, jotka osallistuvat toiselle velvoitekaudelle, voivat käyttää niitä.

Toimet päästöjen vähentämiseksi

Kioton pöytäkirjan sitovien velvoitteiden piirissä olevat maat voivat itse tai yhdessä muiden kanssa päättää keinoista, joilla ne täyttävät velvoitteensa. Kioton pöytäkirja mahdollistaa joustomekanismien ja hiilinielujen käytön velvoitteen täyttämiseksi. Käytännössä Kioton pöytäkirjan maat ovat laatineet omia ilmasto-ohjelmiaan, joissa kansalliset toimenpiteet määritellään.

Maiden on raportoitava Kioton pöytäkirjan velvoitteiden toteuttamisesta vuosittain YK:n ilmastosopimuksen sihteeristölle.

EU:ssa Kioton pöytä­kirjan päästövähennysvelvoitteet toteutetaan vuoteen 2020 ulottuvalla EU:n ilmasto-ja energialainsäädännöllä, johon sisältyy 20 prosentin päästövähennysvelvoite vuoden 1990 tasosta. EU:n ilmastolainsäädännön kulmakiviä ovat teol­lisuutta ja energiantuotantoa säätelevä päästökauppa, jäsenvaltioita sitovat ta­voitteet uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden lisäämisestä sekä päästökaupan ulkopuolelle jäävien sektoreiden päästöjen vähentämistä säätelevä taakan­jakoasetus.

Kioton pöytäkirjan joustomekanismit

Kioton pöytäkirjan osapuolet voivat täydentää kansallisia päästövähennystoimiaan joustomekanismeilla tai -keinoilla. Joustomekanismien tarkoituksena on edistää päästövähennysten kustannustehokkuutta ja joustavuutta. Lisäksi kohdemaat hyötyvät saadessaan rahoitusta. Kioton pöytäkirjassa maa ei voi kuitenkaan täyttää päästövähennysvelvoitteitaan pelkästään mekanismien avulla, vaan sen on hoidettava merkittävä osa velvoitteestaan kotimaisilla päästövähennystoimilla.

Joustomekanismeja on Kioton pöytäkirjassa kolme:

  • Yhteistoteutus (Joint Implementation, JI), jossa teollisuusmaa rahoittaa kasvihuonekaasujen päästöjä vähentäviä tai nieluja lisääviä hankkeita toisessa teollisuusmaassa.
  • Puhtaan kehityksen mekanismi (Clean Development Mechanism, CDM), jonka avulla teollisuusmaa rahoittaa päästövähennyshankkeita tai nieluja lisääviä kestävän kehityksen mukaisia hankkeita kehitysmaassa ja saa siirtää käyttöönsä hankkeesta saadut päästövähennykset.
  • Kansainvälinen päästökauppa (International Emissions Trading, IET), jossa sallitun päästömääränsä ylittänyt teollisuusmaa voi ostaa toiselta, sallitun päästömääränsä alittaneelta teollisuusmaalta päästöyksiköitä.

Kioton toisella velvoitekaudella vuosina 2013–2020 rajoitetaan mekanismien käyttöä. Maat, joilla ei ole velvoitetta toisella velvoitekaudella, eivät voi käyttää Kioton mekanismeja, kun taas toiseen velvoitekauteen osallistuvat maat voivat käyttää heti puhtaan kehityksen mekanismia ja myöhemmin myös yhteistoteutusta ja kansainvälistä päästökauppaa.

EU ja muut maat käyttävät ilmastopolitiikassaan myös muunlaisia joustokeinoja.

Pariisin sopimuksen mekanismien säännöistä, toimintatavoista ja menettelystä neuvotellaan osana Pariisin sopimuksen toimeenpanon säännöstöä.

Joustomekanismien käyttö Suomessa

Ympäristöministeriö vastaa yhteistoteutuksesta ja kansainvälisestä päästökaupasta. Ulkoministeriö vastaa puhtaan kehityksen mekanismista sekä työ- ja elinkeinoministeriö mekanismien osto-ohjelman koordinaatiosta. Päivitetyn ilmasto- ja energiastrategian yhteydessä käynnistetään Suomen joustokeinostrategian valmistelu.

Suomi on hankkinut päästöyksiköitä myös kansainvälisten hiilirahastojen kautta, esimerkiksi sijoittamalla Itämeren alueen hiilirahastoon (Testing Ground Facility, TGF), Maailmanpankin Prototype Carbon Fund -rahastoon (PCF) ja Asia Pacific Carbon Fund -hiilirahastoon (APCF).

Hankkeiden käynnistäminen

Myös yritykset ovat voineet osallistua mekanismihankkeisiin ja hankkia sitä kautta tuotettuja päästöyksiköitä. EU:n päästökaupan piirissä olevat yritykset voivat lisätä tällaisilla yksiköillä päästökiintiötään. Yritykset voivat myös myydä päästöyksiköitä eteenpäin.

Päästöyksiköiden säilyttämiseen päästöoikeustilillä ja siirtoihin kansainvälisessä päästökaupassa tarvitaan valtuutus. EU:n päästökaupan piirissä olevat yritykset, joilla on päästölupa, samoin kuin oikeushenkilö, jolla on valtuutus osallistua yhteistoteutushankkeeseen tai puhtaan kehityksen mekanismin hankkeeseen, ei tarvitse erillistä tiliä koskevaa valtuutusta.

Valtuutus annetaan oikeushenkilölle vapaamuotoisesta hakemuksesta, joka toimitetaan ympäristöministeriölle. Hakemuksessa on ilmoitettava hakijan nimi, kotipaikka ja yhteystiedot sekä hakijan Y-tunnus.

Hakemus toimitetaan ympäristöministeriön kirjaamoon osoitteella [email protected] Valtuutus on ilmainen.

Lisätietoja

Outi Honkatukia, ympäristöneuvos 
ympäristöministeriö, Ympäristönsuojeluosasto, Ilmasto Ympäristöneuvosto  0295250272