Kansainväliset ilmastoneuvottelut

Kansainvälisellä tasolla tärkeimmät ilmastopoliittiset linjaukset on tehty vuonna 1994 voimaan tulleessa YK:n ilmastonmuutosta koskevassa puitesopimuksessa (UN Framework Convention on Climate Change, UNFCCC), (myöh. ilmastopuitesopimus), Kioton pöytäkirjassa ja Pariisin sopimuksessa.

Suomessa ympäristöministeriö koordinoi YK:n ilmastosopimuksen alaisia ilmastoneuvotteluita sekä Euroopan unionin neuvotteluita ilmastoasioista. Ministeriö on myös YK:n ilmastosopimuksen kansallinen vastuutaho. Kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa Suomi neuvottelee osana Euroopan unionia. Tällä hetkellä kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa keskitytään sopimaan Pariisin sopimuksen toimeenpanon yksityiskohdista.

Ilmastopuitesopimuksen tavoitteena on ilmakehän kasvihuonekaasujen eli ihmistoiminnan aiheuttamien päästöjen pitoisuuden va­kauttaminen vaarattomalle tasolle. Tämä taso tulisi saavuttaa sellaisessa ajassa, että ekosysteemit ehtivät sopeutua ilmastomuutokseen luonnollisella tavalla. Samalla tulee pyrkiä elintarviketuotannon ja kestävän taloudellisen kehityksen turvaami­seen.

Ilmastopuitesopimus asettaa ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tähtääville kansain­välisille pyrkimyksille tavoitteet, periaatteet ja muut yleiset puitteet. Sopimukseen sisältyy periaate yhteisistä mutta eriytetyistä vastuista. Periaatteen mukaan kehitty­neillä mailla on erityinen velvoite johtaa toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Sopimus sisältää kaikkia osapuolia sitovia velvoitteita sekä erityisiä velvoitteita kehittyneille maille ja siirtymätalouksille. Kaikilla mailla tulisi olla ilmastonmuu­tosta hillitsevät ja sopeutumista edistävät suunnitelmat. Kaikki osapuolet ovat sitoutuneet raportoimaan tietoja kasvihuonekaasupäästöistä ja nieluista. Lisäksi osapuolten tulee edistää hiilivarastojen ja -nielujen säilyttämistä ja parantamista.

Ilmastopuitesopimus ei sisällä määrällisiä velvoitteita, vaan teollisuusmaat sitoutuivat vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään sopimusta tarkentavassa Kioton pöytäkirjassa. Kioton pöytäkirja asettaa oikeudellisesti sitovat velvoitteet teollisuusmaiden kasvihuonekaasupäästöille.

Pariisin sopimus hyväksyttiin vuonna 2015 ja se tuli kansainvälisesti voimaan vuonna 2016. Pariisin sopimus koskee vuoden 2020 jälkeistä aikaa. Pariisin sopimusta on yleisesti pidetty merkittävänä saavutuksena kansainvälisessä ilmastopolitiikassa, sillä se sisältää monia yhdenmukaisia velvoitteita kaikille sopimusosapuolille. Toisin kuin Kioton pöytäkirja, Pariisin sopimus ei sisällä määrällisiä päästövähennysvelvoitteita, vaan osapuolet sitoutuvat sopimuksessa valmistelemaan, tiedottamaan, ylläpitämään sekä saavuttamaan peräkkäiset kansallisesti määritellyt päästötavoitteensa.

Ilmastopuitesopimuksen velvoitteet

YK:n ilmastonmuutosta koskevassa puitesopimuksessa osapuolille asetettuja velvoitteita ovat muun muassa:

  • Maiden tulee laatia ja toteuttaa kansallisia ilmastonmuutosta hillitseviä ja siihen sopeuttavia ohjelmia.
  • Maiden tulee selvittää kasvihuonekaasupäästöjensä määrä ja raportoida niistä ilmastosopimuksen sihteeristölle (UNFCCC Secretariat).
  • Maiden on suojeltava maaperän, metsien ja merien hiilivarastoja ja hiilinieluja.
  • Maiden on tuettava ilmastohavainnointia ja aiheeseen liittyvää tutkimusta.
  • Teollisuusmailla on erityinen velvollisuus johtaa toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.
  • Vauraimpien teollisuusmaiden tulee järjestää kehitysmaille tukea rahoituksen, asiantuntija-avun ja teknologian siirron muodossa niin hillitsemis- ja sopeutumisohjelmia kuin raportointia varten.

Sopimusten noudattamisen valvonta

Ilmastopuitesopimuksen osapuolet raportoivat kasvihuonekaasujen päästönsä ja hiilinielunsa vuosittain YK:n ilmastopuitesopimukselle. Lisäksi ilmastopuitesopimus edellyttää, että sen osapuolet raportoivat sille 3–4 vuoden välein ilmastotoimista, joita ne ovat tehneet ilmastosopimuksen ja Kioton pöytäkirjan toimeenpanemiseksi.

Lisäksi Euroopan unionin jäsenmaat esittävät komissiolle kahden vuoden välein niin sanotun maaraportin politiikkatoimistaan ja niiden vaikutuksista kasvihuonekaasupäästöjen kehitykseen.

Ilmastopuitesopimuksen osapuolten konferenssit

YK:n ilmastopuitesopimuksen ylin päättävä elin on osapuolten konferenssi (Conference of the Parties, COP). Sen ensimmäinen istunto (COP 1) pidettiin Berliinissä vuonna 1995, ja siitä lähtien COP-kokouksia on pidetty vuosittain.

Lisätietoja osapuolten konferensseista ja ilmastosopimuksen alaisista jatkoneuvotteluista löytyy Suomen valtuuskunnan raporteista. Aikaisemmat raportit ovat saatavilla ministeriöstä pyydettäessä.

COP 25, CMA 2, CMP 15 (Madrid, Espanja, 2.–15.12.2019)
Suomen valtuuskunnan loppuraportti COP 25 (pdf)

COP 24, CMA 1-3, CMP 14 (Katowice, Puola, 2.12–14.12.2018)
Suomen valtuuskunnan loppuraportti COP 24 (pdf)

COP 23, CMA 1-2, CMP 13 (Bonn, Saksa 5.–18.11.2017)
Suomen valtuuskunnan loppuraportti COP 23 (pdf)

COP 22, COP/MOP 12 (Marrakech, Marokko 7.–18.11.2016)
Suomen valtuuskunnan loppuraportti COP 22 (pdf)

COP 21, COP/MOP 11 (Pariisi, Ranska 30.11.–11.12.2015)
Suomen valtuuskunnan loppuraportti COP 21 (pdf)

COP 20, COP/MOP 10 (Lima, Peru 1.–13.12.2014)
Suomen valtuuskunnan loppuraportti COP 20 (pdf)

COP 19, COP/MOP 9 (Varsova, Puola 11.–22.11.2013)
Suomen valtuuskunnan loppuraportti COP 19 (pdf)

COP 18, COP/MOP 8 (Doha, Qatar 26.11.–7.12.2012)
Suomen valtuuskunnan loppuraportti COP 18 (pdf)

COP 17, COP/MOP 7 (Durban, Etelä-Afrikka 28.11.–9.12.2011)
Suomen valtuuskunnan loppuraportti COP17 (pdf)

COP 16, COP/MOP 6 (Cancún, Meksiko 29.11.–10.12.2010)
Suomen valtuuskunnan loppuraportti COP 16 (pdf)

COP 15, COP/MOP 5 (Kööpenhamina, Tanska 7.–8.12.2009)
Suomen valtuuskunnan loppuraportti COP 15 (pdf)

COP 14, COP/MOP 4 (Poznan, Puola 1.–12.12.2008)
Suomen valtuuskunnan loppuraportti (pdf)

COP 13, COP/MOP 3 (Bali, Indonesia 3.–14.12.2007)
Suomen valtuuskunnan loppuraportti, COP 13 ja COP/MOP3 (pdf)

Ilmastotiede kansainvälisten ilmastoneuvotteluiden tukena

Ilmastotiede informoi kansainvälisiä ilmastoneuvotteluita monin tavoin. Erityisen tärkeä rooli on vuonna 1988 perustetulla itsenäisellä hallitustenvälisellä ilmastopaneelilla (IPCC:llä).

IPCC:n päätehtävä on valmistella ilmastonmuutosta koskevia tieteellisiä raportteja. Niitä valmistellaan tutkijaryhmissä, jotka keräävät ja arvioivat olemassa olevaa tieteellistä tietoa ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista. IPCC laatii tasavälein laajoja arviointiraportteja. Lisäksi IPCC tuottaa erikois- ja menetelmäraportteja, joiden tarkoitus on lisätä tietoa valikoiduilta osa-alueilta. IPCC laatii myös kasvihuonekaasupäästöjen laskentaohjeistoja.

IPCC:n julkaisi 1,5 asteen erityisraportin vuonna 2018. Raportti vastaa Pariisin ilmastokokouksessa IPCC:lle esitettyyn pyyntöön tarkastella 1,5 asteen globaalin keskilämpötilan nousun vaikutuksia. Raportin mukaan maapallon lämpötila on jo noussut noin asteella esiteollisesta ajasta. Mikäli lämpeneminen jatkuu nykyistä vauhtia, 1,5 asteen raja ylitetään vuosisadan puoleen väliin mennessä. Rajan ylittäminen aiheuttaisi merkittäviä riskejä sekä ihmisille että luonnolle.

Raportin mukaan vaaditaan nopeita päästövähennyksiä, jotta maapallon lämpötilan nousu voidaan rajoittaa 1,5 asteeseen. Tähän mennessä Pariisin sopimuksen alla annetut kansalliset päästövähennyslupaukset eivät riitä rajoittamaan lämpötilan nousua 1,5 asteeseen. Raportissa käsitellään päästöpolkuja ja keinoja, joilla lämpeneminen on mahdollista rajoittaa 1,5 asteeseen. Lisäksi arvioidaan ilmastotavoitteiden ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden yhtymäkohtia.

Ympäristöministeriö on asettanut kansallisen IPCC-työryhmän valmistelemaan Suomen osallistumista hallitustenvälisen ilmastopaneelin toimintaan. Työryhmän tehtävänä on toimia IPCC:n kansallisena verkkona, vastata Suomen kantojen ja näkemysten kokoamisesta ja esittämisestä IPCC:n raportteihin, tiedottaa IPCC:n työn tuloksista ja työn vaiheista sekä edistää suomalaisten asiantuntijoiden osallistumista IPCC-työhön.

Lisätietoja

Outi Honkatukia, ympäristöneuvos 
ympäristöministeriö, Ympäristönsuojeluosasto, Ilmasto Ympäristöneuvosto  0295250272