Kaupunkien kehittäminen

Kaupunkien kehittäminen on käytännön tekoja, jotka rakentavat parempia elinympäristöjä ja yhteiskuntaa. Valtio ja kaupungit tekevät tiivistä yhteistyötä kehityksen vahvistamiseksi. Monilla kaupungeilla on valtiotason tavoitteita kunnianhimoisempia tavoitteita esimerkiksi ilmastotyössä, ja siten kapungit kirittävät koko Suomen kehitystä.

Ympäristöministeriön tavoitteena on edistää kaupunkien kestävää kehitystä tiiviissä yhteistyössä muiden kanssa. Työssä tarkastellaan kestävyyttä niin talouden kuin sosiaalisten tekijöiden ja ympäristön kannalta.

Ministeriön strategian mukaisesti kestävä kaupunkikehitys tähtää siihen, että

  • kaupunkiseudut lisäävät alueiden kestävää kasvua
  • lähiympäristöt ovat sosiaalisesti ja ekologisesti kestäviä
  • asuntoja on eri väestöryhmien tarpeisiin kysyntää vastaavasti
  • kehitys kaupunkiseutujen ja maaseudun välillä on toisiaan tukevaa ja vuorovaikutteista.

Ympäristöministeriössä kaupunkikehityksestä vastaa rakennetun ympäristön osasto, mutta kaupunkien kehittämiseen liittyvää työtä tehdään myös muilla ministeriön osastoilla. Kaupunkipolitiikkaa tehdään valtioneuvostossa ministeriöiden yhteistyössä sekä yhteistyössä kaupunkien kanssa. Kaupunkien ja valtion kumppanuus näkyy käytännössä erilaisssa yhteistyöryhmissä, sopimuksissa ja ohjelmissa.

Kestävä kaupunki -ohjelma

Kestävä kaupunki -ohjelma yhdistää samojen haasteiden parissa työskenteleviä valtiolla ja kunnissa. Ohjelman kokeiluilla ja niiden oppien leviämisellä kestävä kehitys pyritään saamaan mukaan kaikkeen kuntien toimintaan.

Kestävä kaupunki -ohjelma

Lähiöohjelma 2020-2023

Lähiöohjelmassa mukana olevat kaupungit kehittävät lähiöittensä elinvoimaa ja asukkaiden hyvinvointia. Ohjelma rahoittaa myös tutkimusta, joka tukee lähiökehittämisen tarpeita. Kehittäminen yhdistää kaupungin eri sektoreita.

Lähiöohjelma 2020-2023

MAL-sopimukset

MAL-sopimukset Valtio solmii maankäytön-, asumisen ja liikenteen sopimukset suurimpien kaupunkiseutujen kanssa. Sopimukset vahvistavat kaupunkiseudun kuntien keskinäistä sekä seudun ja valtion välistä yhteistyötä muun muassa ilmastotavoitteiden saavuttamisessa.

MAL-sopimukset

Asuntopoliittinen toimenpideohjelma

Suomeen valmistellaan asuntopoliittinen kehittämisohjelma vuosille 2021–2028. Sen tavoitteena on lisätä asuntopolitiikan pitkäjänteisyyttä ja tavoitteellisuutta, kun asumisen suuret linjat määritetään laajassa yhteistyössä yli hallituskausien.

Asuntopoliittinen toimenpideohjelma

Kuntien ilmastoratkaisut

Ympäristöministeriön Kuntien ilmastoratkaisut -ohjelma vuosille 2018-2023 vauhdittaa paikallista ja alueellista ilmastotyötä Suomessa. Tavoitteena on, että kuntien ja maakuntien kasvihuonekaasupäästöt vähenisivät mahdollisimman paljon, nopeasti, kustannustehokkaasti ja hyväksyttävästi.

Kuntien ilmastoratkaisut

Asunnottomuuden yhteistyöohjelma 2020–2022

Hallituksen tavoitteena on puolittaa asunnottomuus vuoteen 2023 mennessä. Ympäristöministeriö on käynnistänyt kolmivuotisen asunnottomuusohjelman suurimpien kaupunkiseutujen, palvelutuottajien ja järjestöjen kanssa.

Asunnottomuuden yhteistyöohjelma

Metropolipolitiikka

Helsingin seudun erilliskysymyksiä ratkoo metropolipolitiikan yhteistyöryhmä. Ryhmä tiivistää valtion ja metropolialueen yhteistyötä asioissa, jotka tukevat kasvua, työllisyyttä ja kestävää kehitystä.

Metropolipolitiikan yhteistyöryhmä

Kaupunkipolitiikka

Ministeriöiden yhteistyötä ja toimia kaupunkipolitiikassa koordinoi ja kehittää vuonna 2020 asetettu kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmä. Ryhmää vetää työ- ja elinkeinoministeriö.

Kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmä TEM.fi:ssä

Kaupunkistrategia

Kansallinen kaupunkistrategia 2020–2030 on valtioneuvoston ja kaupunkien yhteinen näkemys sosiaalisesti kestävien, ilmastoviisaiden ja elinvoimaisten kaupunkien merkityksestä. Strategian ovat kirjoittaneet kaupungit ja valtio yhdessä.

Kaupunkistrategia julkaisuarkisto Valtossa