Hyppää sisältöön
Media

Kunnat varautuvat ikääntyneiden asumisen tarpeisiin yhteisessä verkostohankkeessa

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 1.12.2020 10.46
Uutinen

Marraskuussa 2020 käynnistyneessä hankkeessa suunnitellaan toimia, joilla kunnat voivat parantaa ikääntyvän väestön asumista.

Konsulttiyritys Finnish Consulting Group (FCG) on käynnistänyt yhdessä ympäristöministeriön, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn ja kymmenen kuntatoimijan kanssa verkostohankkeen, jossa varaudutaan ikääntyneiden kansalaisten asumisen tarpeisiin.

Verkostohankkeessa ovat mukana Espoo, Joensuu, Heinola, Laitila, Liperi, Lohja, Seinäjoki, Vantaa, Vihti ja Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä.

Hanke liittyy ympäristöministeriön Ikääntyneiden asumisen toimenpideohjelmaan, jonka tavoitteena on tukea sekä ikäihmisiä että kuntia ratkaisemaan väestön ikääntymisestä seuraavia asumisen tarpeita. Ohjelman tavoitteena on myös ikäystävällisten asumisvaihtoehtojen ja asuinalueiden lisääminen.

Suomen väestö ikääntyy vauhdilla, ja ennusteiden mukaan kymmenen vuoden päästä yli neljäsosa suomalaisista on yli 65-vuotiaita. Ikääntyneille sopivia asuntoja ja asuinympäristöjä tarvitaan jatkossa yhä enemmän, ja myös kuntien on varauduttava ikääntyneiden määrän kasvuun ajoissa.

Nyt käynnistyneessä verkostohankkeessa kartoitetaan ikääntyneiden asumisen nykytila kunnissa, tunnistetaan tulevia tarpeita, suunnitellaan uusia ratkaisuja eri alojen yhteistyöllä ja valmistellaan kuntien toimenpidesuunnitelmia.

Hankkeen toteutuksen kannalta on keskeistä, että kunnissa käydään poikkihallinnollista vuoropuhelua, ja että kokemuksia ja hyviä käytäntöjä jaetaan myös eri kuntien kesken. Verkostohankkeen tuloksia hyödynnetään ympäristöministeriön ikääntyneiden asumisen toimenpideohjelmassa.

Lisätietoja

Marika Koramo
projektipäällikkö
FCG Konsultointi Oy
040 822 4398
[email protected]

Raija Hynynen
asuntoneuvos
ympäristöministeriö
029 525 0093
[email protected]