Hyppää sisältöön
Media

Kulttuuriympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä pohjaa kestävälle tulevaisuudelle

opetus- ja kulttuuriministeriöympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 26.1.2021 15.14
Uutinen
kulttuuriperintöstrategian logo

Valtakunnallisen kulttuuriympäristöstrategian päätöstilaisuudessa juhlistettiin usean vuoden työn tuloksia. Vuosiksi 2014-2020 laaditun strategian vision mukaan kulttuuriympäristö on hyvinvoinnin ja elinvoiman lähde. Samalla otettiin ensi askeleet kohti uutta kulttuuriperintöstrategiaa, joka tulee tarjoamaan eväitä kaikille yhteiskunnan osa-alueille.

Kulttuuriympäristöstrategian avulla kulttuuriympäristön merkitys ja arvostus on kasvanut. Tämä käy ilmi Owal Group Oy:n laatimasta strategian arvioinnista. Strategian tavoitteenasettelua pidettiin arvioinnissa onnistuneena. Strategian katsottiin tukeneen kestävää kehitystä ja sitä, että laadukasta kulttuuriympäristötietoa on tarjolla. Vastuumuseojärjestelmän luomista pidettiin yhtenä keskeisistä strategiakauden saavutuksista. Alueellisten vastuumuseoiden myötä kulttuuriympäristön asiantuntijaresurssit ovat koko maassa vahvistuneet merkittävästi.

”Kulunut kymmenen vuotta kulttuuriympäristöstrategian toteutuksessa on tehnyt meidät entistä tietoisemmiksi siitä, mikä merkitys kulttuuriympäristöllä on. Yhteiskunnan muutostahti on huima, mutta kulttuuriperintö edustaa jatkuvuutta ja sen vaaliminen tuottaa hyvinvointia, jolla on kauaskantoisia vaikutuksia”, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen totesi. ”Kulttuuriperintö ei välity tuleville sukupolville ilman omistautunutta tekijäjoukkoa vapaaehtoistoimijoista viranomaisiin”, Mikkonen kuvasi kiittäen kaikkia työhön osallistuneita.

Katse kohti kulttuuriperintöstrategiaa

Kulttuuriympäristöstrategian päättyessä otetaan askeleet kohti uutta kansallista kulttuuriperintöstrategiaa. Opetus- ja kulttuuriministeriön johdolla käynnistyvässä strategiatyössä jatketaan ja hyödynnetään myös päättyneen kulttuuriympäristöstrategian oppeja.
Tavoitteena on laatia vuoteen 2030 ulottuva valtioneuvoston periaatepäätös kulttuuriperintöstrategiaksi, jossa kulttuuriperintö on voimavara tulevaisuuden kestäville ratkaisuille yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla.

"Kulttuuriperintöstrategian tavoitteena on tunnistaa kulttuuriperinnön monimuotoisuus ja mahdollisuudet ja löytää yhteiskunnan kaikkia osa-alueita yhdistävät teemat ja kokonaisuudet. Tätä kautta myös ymmärrys kulttuuriperinnöstämme vahvistuu, se nähdään tärkeänä ja sitä halutaan vaalia", tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko kuvasi.

Lisätiedot

ympäristöneuvos Tuija Mikkonen, p. 0295 250 184, [email protected]
kulttuuriasiainneuvos Mirva Mattila, [email protected], p. 0295 330 269

Annika Saarikko Krista Mikkonen