Skip to content
Media

Ympäristöministeriö alkaa valmistella kansallista pölyttäjästrategiaa laajassa yhteistyössä

Ministry of the Environment
Julkaisuajankohta 20.5.2020 10.57
Uutinen

Kansallisen pölyttäjästrategian tavoitteena on ehkäistä ja pysäyttää pölyttäjähyönteisten monimuotoisuuden ja määrän väheneminen, kääntää kehityssuunta myönteiseksi ja siten turvata pölyttäjien tuottamien ekosysteemipalvelujen jatkuminen Suomessa. Työryhmän nimeämispyyntö lähetettiin kutsuttaville tahoille tänään maailman mehiläispäivänä.

Kansainvälinen luontopaneeli IPBES julkaisi vuonna 2016 kattavan raportin pölyttäjien ja pölytyksen tilasta. Havainnot pölyttäjien määrän vähenemisestä ovat aiheuttaneet kasvavaa huolta maailmanlaajuisesti, kun niiden ratkaiseva merkitys ekosysteemien toiminnan, maataloustuotannon ja ihmisen hyvinvoinnin kannalta on saavuttanut laajemmin tietoisuutta. 

Pölyttäjäryhmistä merkittävimpiä ovat luonnonvaraiset mehiläiset, kukkakärpäset ja perhoset, mutta pölytystä suorittavia lajeja on myös monissa muissa eliöryhmissä. Tarhamehiläisillä ja kasvatetuilla kimalaisilla voi paikallisesti olla tärkeä merkitys maataloudessa sekä pölyttäjinä että elinkeinona, kuten hunajantuotannossa. Luonnonvaraisten pölyttäjien on havaittu monilla alueilla vähentyneen ja tarhamehiläisten kuolleisuuden lisääntyneen, mutta kattavaa seurantatietoa ei ole riittävän laajasti käytettävissä.  

Uusimman lajien uhanalaisuusarvioinnin mukaan Suomen mesipistiäislajeista noin 20 % ja perhoslajeista 17 % on arvioitu uhanalaisiksi. Luvut kertovat lajiston monimuotoisuuden köyhtymisestä. Uhanalaiset lajit ovat tyypillisesti varsin harvinaisia ja vain paikoin esiintyviä. Lisää tietoa tarvitaan Suomessa edelleen laajasti esiintyvien ja yleisten pölyttäjälajien runsauden muutoksista. Suuretkin muutokset voivat jäädä havaitsematta ilman soveltuvaa seurantaa. Eläinpölytteisten viljelykasvien satotilastoista on todettu, että Suomessakin on alueellista pölytysvajetta.

Lisätietoja:

Ympäristöneuvos Esko Hyvärinen, [email protected], 0295 250 094

Erityisasiantuntija Olli Ojala, [email protected], 0295 250 039