Lausuntopalautteessa tukea sekä eriäviä näkemyksiä valtion tukemien vuokra-asuntojen asukasvalinnan ja asuntojen käytön kehittämisestä

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 27.8.2026 8.54
Tyyppi:Uutinen

Lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi, joka koskee muutoksia valtion tukemien vuokra-asuntojen asukasvalinnan ja asuntojen käytön sääntelyyn, saatiin yhteensä 58 eri puolilta Suomea. Lausuntoja antoivat valtion tukeman vuokra-asuntosektorin toimijat, kunnat, hyvinvointialueet, ministeriöt, eri viranomaiset ja muiden sidosryhmien edustajat. Lausunnonantajat pitivät esitysluonnoksen tavoitteita pääosin kannatettavina ja tarkoituksenmukaisina, mutta osa ehdotuksista herätti eriäviä näkemyksiä ja vastustusta.

Yleisesti lausunnonantajat pitivät muun muassa asukasvalintaa ja asuntohakemusta koskevia päivityksiä sekä vuokra-asuntojen käyttöä ja asukasvalinnan valvontaa koskevan sääntelyn tarkentamista perusteltuina. Tarpeelliseksi nähtiin myös selkeyttää valtion tukemien vuokra-asuntojen sääntelyä suhteessa yleistyviin ilmiöihin kuten lyhytvuokrauksen.  

Erilaisia näkemyksiä esitettiin esimerkiksi vuokraoikeuden siirtoa ja alivuokrausta koskevista esityksistä sekä siitä, että kuntien jäsenten etusijasta asukasvalinnassa luovuttaisiin. Lausunnonantajat vastustivat vuokrattuina olevien vuokra-asuntojen ja niissä asuvien ruokakuntien seurantaa sekä vuokranantajan oikeutta irtisanoa vuokrasopimus asukkaan tulojen tai varallisuuden perusteella.  

Kasvukeskusten ulkopuolella esityksen ratkaisujen nähtiin painottuneen kasvukeskuksissa esiintyviin ongelmiin, jotka eroavat väestöltään vähenevien alueiden ongelmista. Lausunnoissa nostettiin esiin myös tarve huomioida muun muassa tavallisten valtion tukemien asuntojen ja erityisryhmien asuntojen erot. Lisäksi useisiin ehdotuksiin toivottiin tarkennuksia, perusteluja ja selvennyksiä. Henkilötietojen käsittelyyn liittyvissä muutoksissa nähtiin myös tarve lisäarvioinnille ja perusteluille.  

Valtion tukemia vuokra-asuntoja omistavien yhteisöjen edustajat pitävät esityksen voimaantuloaikataulua liian tiukkana, kun otetaan huomioon ehdotettujen muutosten laajuus. 

Esitysluonnos oli lausuntokierroksella 18.5.2026 – 26.6.2026. Lausunnot ja lausuntoyhteenveto ovat saatavilla lainsäädäntöhankkeen sivulla:  

Esitystä viedään eteenpäin, mutta lausuntokierroksen perusteella edelleen jatkoselvittämistä edellyttävä kysymys hyvätuloisten käytössä olevien asuntojen vapauttamisesta asukasvalintaperusteet täyttävien hakijoiden käyttöön erotetaan jatkovalmistelussa aikataulullisista syistä. Lisäselvitystyötä vuokrattuina olevien asuntojen ja asukkaiden tulojen ja varallisuuden seurannasta jatketaan edelleen kuluvan hallituskauden aikana. 

Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnan käsiteltäväksi syyskuussa. 

Lisätietoja


Matleena Haapala
Lainsäädäntöneuvos 
puh. 0295 250 332 
etunimi.sukunimi @gov.fi