Hyppää sisältöön
Media

Kiinteistö- ja rakentamisala edistämässä kestävää ja sujuvaa työmatkaliikkumista ja hyvinvointia -verkkoseminaari pe 25.9.2020

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 26.8.2020 14.06
Uutinen
 

Liikkuminen muuttuu voimakkaasti ja rakennetun ympäristön tulee tukea kestäviä ja sujuvia matkaketjuja.  Päästöttömien liikkumistapojen edistäminen on tärkeää valtakunnallisten hiilineutraaliustavoitteiden saavuttamiseksi ja arkiliikunnan edistämiseksi. Kestävät liikkumistavat edellytävät asianmukaisia henkilöstötiloja ja pyöräpysäköintiä, jotka tulee ottaa huomioon toimitilojen ja asuinrakennusten suunnittelussa ja korjaushankkeissa.

Rakennusteto on julkaissut uuden RT-ohjekortin pysyvien työpaikkojen henkilöstötilojen suunnittelussa. Ohjekortissa käsitellään erityisesti työmatkaliikunnan asettamia vaatimuksia henkilöstötiloille. Seminaarissa käsitellään ohjekortin sisältöä ja sen perusteita, sekä muuta asiaan liittyvää ohjeistusta. Sinulla on myös mahdollisuus esittää ohjeistuksen tekijöille suoraan kysymyksiä.

Seminaari on tarkoitettu erityisesti kiinteistöomistajille ja -kehittäjille, kunnallisille ja yksityisille tilaajille, rakennuttajille, arkkitehdeille, sisustusarkkitehdeille ja muille suunittelijoille sekä rakentajille ja kiinteistöistä vastaaville.

Aika: 25.9.2020 klo 8.30–12.00
Järjestetään striimattuna tilaisuutena

Ilmoittaudu viimeistään ma 21.9.2020  tästä linkistä

Tilaisuuden ohjelma

klo 8.30–9.00     Liittyminen tilaisuuteen. Suosittelemme liittymään hyvissä ajoin
                             ennen avauspuheenvuoroa.

klo 9.00–9.15     Avaus
                             Teppo Lehtinen, ylijohtaja, ympäristöministeriö
                             Markku Hedman, yliasiamies, Rakennustietosäätiö RTS sr.

klo 9.15–9.25     Liikkumisen muutos osana ilmastoratkaisua
                             Tuire Valkonen, erityisasiantuntija, liikenne- ja viestintäministeriö

klo 9.25–9.40     Yhdyskuntarakenne kestävän liikkumisen tukena
                             Juha Nurmi, erityisasiantuntija, ympäristöministeriö

klo 9.40–10.00   Arkiliikkuminen edistää terveyttä ja säästää kustannuksia
                             Päivi Kolu, tutkija, UKK-instituutti

klo 10.00–10.15  Tauko

klo 10.15–10.45 Työmatkaliikunnan tilatarpeet ja uudet henkilöstötilojen
                              suunnitteluohjeet

                              Ville Voltti, Mobinet Oy, henkilöstötilojen suunnittelua käsittelevän
                              RT-ohjekortin käsikirjoittaja

klo 10.45–11.05  Fiksusti töihin - Pyöräpysäköinti osana kestävää
                              työmatkaliikkumista

                              Sara Lukkarinen, kestävän liikkumisen asiantuntija, Motiva

klo 11.05–11.45  Paneeli ohjeistuksen soveltamisesta ja KIRA-alan
                              yhteisistä toimenpiteistä

                              Paneelin juontana toimii yliasiamies Markku Hedman,
                              Rakennustietosäätiö RTS s.r:stä

  • Työhyvinvoinnin kehittämisen näkökulma: Tomi Hussi, pitkän linjan työkykyjohtamisen asiantuntija
  • Tilaajan näkökulma: Vera Schulman, tilahankeyksikön päällikkö, arkkitehti SAFA, Helsingin kaupunki
  • Kiinteistökehittämisen näkökulma: Sampo Ahlsten, johtaja, kiinteistökehitys, Sponda
  • Suunnittelijan näkökulma: Olivier Lemarchand, arkkitehti SAFA, KVA arkkitehdit
  • Kaavoituksen näkökulma: Samuel Tuovinen, vt. liikennesuunnittelupäällikkö, Espoon kaupunki
  • Käyttäjien näkökulma: Janne Takala, puheenjohtaja, Pyöräliitto

klo 11.45–12.00  Seminaarin lopetus


Lisätietoja:
Jaana Matilainen, Rakennustieto Oy, [email protected]
Kaisa Mäkelä, ympäristöministeriö, [email protected]